Vierailu Naantalissa

Kävin päiväseltään Naantalissa. Päivä oli hyvin kylmä ja tuulinen, joten piti pysyä liikkeessä. Kuyvat kertokoon kokemuksista:

Hautausmaalla

Tutkin aluksi pikaisesti kirkon hautausmaata etsiäkseni jääkärihautoja. Yhtään en löytänyt, mutta paikansin Mannerheim-ristin ritari Paavo Nuotion haudan:

Hautausmaan Pro patria ja veteraanikivet olivat myös näkemisen arvoisia:

Pro patria

Hautausmaalla oli myös Flemingien suvun jäseniä. Kuvassa vapaaherra Otto Flemingin kivi.

Vanhaakaupunkia

Vanhakaupunki on häkellyttävän upea, vaikka ei ollutkaan kesä. Samoin kiertelin satamassa, joka oli aika hiljainen. Muumien taikatalvesta huolimatta kaduilla sai kävellä rauhassa (sään vuoksi, tod. näk.) mikä helpotti valokuvaamista.

Tuore seinäkirjoitus kirkon edessä olevassa näköalatornissa viime ystävänpäivältä.

Satamaa.

Hauska talo...

... ja siitä pakollinen RetroCamera-kuva.

Kultaranta.

Muumimaailmahan se siellä!

Pikkiriikkinen ovi, jonka edessä hiekkavana. Voisi luulla pienen muumihahmon asuvan tuolla ja huolehtivan hiekoituksesta!

Vanha Lottakahvilan sijainti oli hauska bongaus. Kahvilatoiminta oli järjestölle merkittävä tulonlähde. Näistäkään ei ole pahemmin kirjoitettu Lukkarisen perusteosta lukuun ottamatta. Muutamia hajamainontoja on paikallishistorioissa.

Komeaa vanhaakaupunkia.

 Olen viime aikoina nähnyt tavallista enemmän näitä posliinikoiria. Ne "kulkevat" aina pareittain. Pitäisiköhän hankkia omat?

Posliinikoira. Pari lienee nurkan takana.

Hilpeä aitaratkaisu Mannerheiminkadulla.

Kirjastossa

Pienemmän kaupungin tai paikkakunnan kirjaston poistokirjahylly on aina kohtalokas. Naantalin kirjasto oli oikein mukava, ja poistokirjahyllyllä tuli nielaistua. Tällä kertaa mukaan tarrautui Topeliuksen Talvi-iltain tarinoita neliosaisena ja Sota ja Rauha myös neljänä osana. Samoin ostin Ian Carrin kirjoittaman Miles Davisin elämäkerran. Sanomattakin selvää, että piti ostaa myös Vaskikirjasto-kassi, että ostokset saisi kannettua kotiinkin!

Tove Jansson -näyttelyä kirjastossa.

Saaristonäkymiä

Rannassa tuulen ulinaa kuunnellessa saattoi taas lumoutua saariston rauhasta.

Takaisin tullessa oli monen monta mutkaa bussiaikataulujen kanssa. Miten voi olla mahdollista, että 10 minuutin välein lähteviä busseja ei osu kohdalle 25 minuutin sisällä ainuttakaan?

Kävelyllä Turussa kameran kanssa

Kaupan aukeamista odotellessa oli mahdollisuus kuljeskella pitkin Aurajoen rantaa ja etsiä kiinnostavia valokuvattavia kohteita. Rannassa oliu useita pop up -ravintolapisteitä, joten kamera kävi. Tällä kertaa työkaluina kännykamera HTC RetroCamera-sovelluksella ja paremman puoliskon Olympus FE-340.

Kaunis orastavan kevään päivä Aurajoen rannassa.

Aurajoki hieman jäässä.

Pop up!

Currypiste.

 Pop up -ravintolapäivänä tyydyin kupilliseen nokipannukahvia. Maksu oli omantunnon mukaan (maksoin euron).

Nokipannukahvia kirjastosillan vieressä.

Nokipannukahvipisteen maskottina oli söpö mäyräkoira.

Katselee Aurajokea mietteliäästi kuin Mikael Karvajalka konsanaan.

Pärjännee pakkasessa!

Mysteeripolkupyörät

Pistäydyin aivan joen penkereellä kirjaston kohdalla ja löysin kaksi polkupyörää. Toisessa oli neljä, toisessa yksi hernekeittotölkki jostain mysteerisestä syystä:

Valon, sarvien ja tarakan päällä hernekeittopurkit. Miksi?

Muuntajan taakse tungettu polkupyörä, jossa vain yksi säilykepurkki.

RetroCamera-kuva säilykepurkitetusta pyörästä.

Siellä täällä havaittua

Joku oli käyttänyt Juhana III:n patsasta ilmeisesti nuuskapurkin mainostamiseen tai sitten hän arveli kunkun tykänneen nikotiinituotteista:

Tämä ei ole tuotemainos ja blogi ei harrasta tuotesijoittelua!

Nuuskamuikkunen?

Tästä piti kirjoittaa aiemmin. Eerikinkadulla Tuomiokirkkosillan jälkeen nähtävä valtava taitelijanimi Aryzin seinägraffiti (pikemminkin kyse on katutaiteesta) pääsi The Mammoth Book of Street Artin (2012) kansikuvaksi.

Aryzin, Kaliforniassa syntyneen ja Espanjassa kasvaneen katutaiteilijan teos Eerikinkadulla.

The Mammoth Book of Street Artin mukaan Aryzin töitä on myös Puolassa Łódźissa ja Katowicessa sekä Italiassa Grottagliessa (The Mammoth Book of Street Arti s. 376 - 383).

Kirjassa tämä seinämaalaus on tosin erheellisesti sijoitettu Puolaan. Aryzin omilla sivuilla teoksen nimeksi on annettu Harvest (Sato). Suosittelen pistäytymistä sivuilla.

Lopuksi havaitsin, että Vähätorin aktiivinen ravintola -ja kahvilatoiminta alkaa jättää jälkensä alueen tuleviin arkeologisiin kerrostumiin:

Varhaisten ravintoloiden astiastojen sirpaleita onkin jo Mamin näyteikkunassa.

Terveisiä Helsingistä

Keskiviikkona 11.2. alkoi aamuvarhain köröttely kohti Helsinkiä. Luvassa oli käynti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa sekä torstai-perjantaina kaivausesittelyt Kansallismuseossa. Ennakkolipuilla liikkuminen oli taas kerran halvempaa kuin pari vuotta sitten opiskelijalipulla ja kaikkea jännää ja kummaa koin ynnä näin.

Keskiviikko: SKS KRA (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto)

Helsinkiin päästyäni hain Kampin ruokakaupasta evästä ja aloin talsia kohti Kansanrunousarkistoa pitkin Mannerheimintietä ja Aleksia. Aleksanterinkohdalla huomasin eeppisen viemärinkannen:

Hieno viemärinkansi.

Arkistossa laitoin tavarat nopeasti naulakkoon ja ryhdyin käymään läpi paikallistarinoita ja uskomustarinoita kartottaakseni kummituskertomuksia taistelupaikoilta. Tarkoituksenani on kirjoittaa asiasta Muinaistutkijaan artikkeli. Kummitustarinoissa on usein se hauska puoli, että niissä kerrotaan kummitushavaintojen ohella myös jos kummituspaikalta on löydetty ihmisen luita, aseita, kuulia, miekkoja yms. Kokoamani aineisto osoittautui poikkeuksellisen laajaksi ja kirjavaksi. Kiinnostavimmat tarinat löytyivät yllätyksekseni II maailmansodan ajoilta. Esimerkiksi Lapissa kummittelee saksalaiskomppania, jonka monet autokomppaniassa palvelleet ovat nähneet. Pitänee tarjota Sotahistorialliselle seuralle artikkelia otsikolla "Sota kummittelee".

Moni kummitustarina vaikuttaa kuvauksen perusteella kertovan pikemminkin keskiaikaisen tai myöhemmän ajan unohtuneen hautausmaan sijainnin. Arvokasta tietoa silti. Kummitustarinoiden ohella löysin lukuisia uusia mainintoja rakennuksista, joiden seinissä on kiväärin- tai tykinkuulanreikiä. Aiheesta on selväsi syytä kirjoittaa uusi, laajempi artikkeli. Lisäksi piruuttani paria sattumalaatikkoa penkomalla löysin uusia mainintoja ryssänuuneista.

Torstai ja perjantai: kaivausesittelyt

Torstai-aamuna alkoi sitten arkeologien kokoontumisajot. Vuorossa oli peräti 30. kerta, kun Kansallismuseon auditoriossa kokoonnuttiin kuulemaan kuluneen vuoden kenttätöistä. Paikalla Kansallismuseossa oli myös runsaasti metallinpaljastinharrastajia, mikä oli erittäin myönteistä. Läsnä oli vieläpä lukuisia sellaisia, joiden kanssa aiemmin tehty yhteistyö oli tuottanut runsaasti positiivisia tuloksia.

Torstai oli vaisumpi päivä, mutta väkeä oli silti koolla kiitettävästi. Itse osallistuin jokaiseen sessioon ja uskalsin jopa antaa kommentin ensimmäisen päivän päätteeksi sotilasleirituntemukseni perusteella. Pelkäsin esityslistan perusteella että suurin osa torstain annista olisi kierrätystä syksyn 2014 arkeologipäiviltä, mutta yllättävästi ja virkistävästi oli kiinnostavat kokonaisuudet ja paljon uuttakin.

Varsinaiset kaivaukset jäivät torstaina Ahvenanmaan "mahtihallin" varaan sekä arkeologi Jan Fastin Hangon saksalaisleirin tutkimuksiin. Viimeisestä oli positiivista havaita, että Hankoon ei menty motiivina "asiasta ei tiedetä mitään eikä arkistolähteitä ole olemassa joten arkeologian on ainut keino". Kirjeiden yms. materiaalin kerääminen Hangon saksalaisleiristä on virkistävä näkökulma. Itse käytin sitä sotaveteraanihankkeessa 2012 saaden paljon mielenkiintoista tietoa.

Lopuksi kysyttiin, mikä on Hangon saksalaisleirin muinaismuistoasema, onhan kohde nuori. Tässä vaiheessa en ottanut puheenvuoroa, mutta mielestäni Hangon kohteet voitaisiin rauhoittaa kattavana läpileikkauksena Suomen sotahistoriasta. Ruotsin vallan aikana niin ruotsalaiset kuin venäläiset laivastot purjehtivat saariston halki. Alueella on mm. tutkittuja ryssänuuneja, joista löytyi suuren Pohjan sodan aikaisia kolikoita. Samoin saaristossa lienee muistaakseni matruusien hautausmaita. Jos Suomessa on sodittu, on Hanko ollut tärkeä sotanäyttämö (Suomen sodassa lähimpänä Dragsfjärdin Lövö).

Museoviraston budjettien kiristys iski myös kahvitarjontaan: pullan sijaan tarjolla oli karjalanpiirakoita!

Arkeologit ja odotettu kahvitauko.

 

Taas masennusta sodan äärellä

Arkeologit ovat muutenkin saksalaisten perässä: hanke "Lapin synkkä kulttuuriperintö" sai Suomen Akatemialta 594 775 euron rahoituksen vuoden 2018 loppuun asti. Tutkijoilla on myös oma blogi. Tiedän Lapin sodan tutkimuksen taustoista sen verran, että saatanpa pysytellä asiasta erossa.

Saas nähdä onko lopputuloksena teeskentely, ettei Sampo Ahdon Aseveljet vastakkain: Lapin sota 1944-1945 -teosta (1980) ole julkaistu... Valitettavan moni tutkimus 2000-vuoden jälkeen ei ole tuonut mitään aidosti uutta tai kiinnostavaa paitsi marginaaliin jäävissä tutkimuksissa. Murtuneet mielet on erittäin virkistävä poikkeus. Usein samasta aiheesta kirjoitetaan uusi teos 5 - 10 vuoden välein (kun taistelusta on kulunut 60, 65, 70 ja kohta taas 75 vuotta).

Sotahistoriallisen julkaisupolitiikan kannalta on masentavaa että Viipurin menetyskin on taas kirjan aihe, vaikka Uuno Tarkki tutki asioita jo aikoja sitten kattavasti. No, sotaporno myy aina.

Perjantain piristystä

Torstai oli vielä vaisuhko, mutta perjantaina sali oli tupaten täynnä ja näin ilahduksekseni lukuisia kaivauskavereita pitkästä aikaa. Aikataulussa pysyttiin hyvin ja perjantain esitelmät olivat poikkeuksessa mielenkiintoisia. 

Henkilökohtainen suosikkini oli sympaattisen ja pätevän Jarkko Saipion luento Ristiinan Kitulansuon lapinraunion kaivauksesta. Tulokset olivat äärettömän mielenkiintoisia ja kaivaus toteutettiin taitavasti. Toiseksi Esa Mikkolan Virolahden Uistesuon suosillan tutkimus oli hyvin jännittävä. Maan alta paljastui valtaisa suosilta, jonka ajoitusta voidaan vielä vasta arvailla (kaivaukset päättyivät), mutta silta on joka tapauksessa äärimmäisen vaikuttava. Hauskana yksityiskohtana sillan kansirakennelmiin on kierrätetty vanhoista hirsirakennuksista hirsiä, joiden salvokset näkyivät selvästi.

Myös  Juha Ruohosen esitelmä Ravattulan Ristimäestä ja Petro Pesosen esitelmä Harjavallan kaivauksilta (joihin siis minäkin osallistuin) olivat erityisen mielenkiintoisia.

Grim Fandango

Se on tehty. Päätin palkita itseni hyvin menneestä luennosta: Steamiin tuli Grim Fandangon remasteroitu versio ja tietty se piti ostaa. Hintakaan ei ollut suolainen enkä malttanut odottaa jotain extra-alea tms. Maailman legendaarisin peli ansaitsee viimeinkin hyvän myynnin, josko antaisivat Tim Schaferille rahat jatko-osaan.

Viehätys ei ole kadonnut minnekään. Manuel "Manny" Calavera ja mekaanikko Glottis ovat edelleen hahmosuunnittelun huipentumia ja kuolleiden maailma on maailman maukkainta visuaalista karkkia. Olen vasta alussa ja päättänyt pelata säästäen, pitäähän vielä ensi tiistaiksi tehdä esitelmä.

"You must come with me, young ones, for I am the Grim Reaper."
Manny Calavera poimiessaan kaksi kyyhkyksen munaa.

101 esinettä - # 19 ja 20

Tällä kertaa esineet liittyvät toisiinsa, sillä kummitädiltäni lahjaksi saaman vihkosen sisältä löytyi toinen. Alla tarkempi selvitys:

# 19 - SK-miehen taskukirja N:o 1. A-luokan vaatimukset

Vuonna 1923 ilmestyneen ohuen vihkosen tarkempi nimi on SK-miehen taskukirja N:o 1. A-luokan vaatimukset ja alaotsikkona "Suojeluskuntalaisten A-luokan tutkintoja ja itseopiskelua varten kirjoittanut P. Korven-Korpinen". Tämä kappale on toista painosta, ja se on lyijykynällä kirjoitetun omistuskirjoituksen mukaan omistettu "Sotilastarkastajalle, majuri Sirenille Kunnioituksella: tekijä". Teos on painettu Turussa Uuden Auran kirjapainossa. Kappaleessa on yleisesikunnan kirjaston leima ja merkintä 53.1025. Hintaa on takakannen perusteella ollut 10 markkaa, mikä Rahamuseon rahan arvon laskurin perusteella vastaa nykyrahassa 3,23€.

Sisäisen ihmisen muodostumisesta kertova luku on mainio. Kieli on kaiken kaikkiaan ihastuttavaa!

Kirjaa on hauska lukea seurassa ääneen sillä hyvin pitkät lauseet kertovat suomen kielen ilmaisuvoimasta. Hauskoja ovat muun muassa luvut puhuttelemisesta ja tervehtimisestä. Mikäli esimerkiksi "Ellet kuullut tai ymmärtänyt annettua huomautusta tai käskyä, älä kysy: 'mitä' tai 'häh' tai 'haa' tai kuinka t. m. s."

Sain esineen siis lahjaksi Helsingissä käydessäni kummitädiltäni. Vihkonen on kokonsa puolesta selvästi tarkoitettu sujautettavaksi takin taskuun. Kannet ovat ruskeat ja pehmeähköä mutta tavallista jäykempää paperia. Vihkonen tuoksuu vanhalle juuri sillä oikealla tavalla, jolta vanhojen kirjojen pitää tuoksua.

# 20 - "salaperäinen" valokuva

Edellisen esineen entinen omistaja (?) oli joskus 1970-luvulla tallettanut norjalaisen maisemapostikortin ja kolme valokuvaa SK-miehen vihon viimeisen aukeaman väliin. Postikortti irtosi helposti ja kaksi valokuvaa joten kuten, mutta kolmas on edelleen kiinni viimeisessä sivussa enkä uskalla irroittaa sitä, etten turmelisi vihkosta. Irti lähteneet kuvat ovat sinänsä hyvin mielenkiintoisia.

Tähän postaukseen valitsemassani kuvassa vietetään vappua, kuvan takana olevan leiman perusteella herran vuonna 1977. Takana on nokkela leima "Hyvien kuvien takana Kuva-Sampo Oy" sekä "POSTIKORTTI PLH:n hyväksymä kotimaiseen liikenteeseen" Lisäksi on rivit vastaanottajan osoitetta varten ja sen yläpuolella postimerkkineliön sisällä hinta "80 p" (= 0,51 €).

Kuvan nainen on laskenut silmälasinsa pöydälle ja tarkastelee kolmea korttia. Mies torkkuu sohvalla, lieneekö ylioppilasherrasmies lainkaan?

Yksityiskohta.

Tarkemmassa tarkastelussa huomio kiinnittyy sohvan oikealla puolella olevaan pöytään, jolla on vanha kunnon teekkarien ÄPY-lehti sekä Hartwallin VIP-pullo. Valitettavasti pöydän alla olevista vihkosista tai lehdistä ei saa selvää kuin kirjaimet JC yhdestä valkoisesta paperista. Samoin naisen edessä olevalla pöydällä olevasta vihkosesta ei saa selvää. Epäselvää on myös, onko naisella kolme pelikorttia käsissään vai mitä.

Mielenkiintoinen läpileikkaus kuitenkin yhdestä päivästä, 1.5.1977 jossakin päin ÄPYn levikkialuetta. Esineessä on liki 40 vuoden liimautumisen jättämiä jälkiä oikealla ylhäällä. SK-miehen oppaan ja valokuvan yhteys toisiinsa mahdollista omistajuutta lukuun ottamatta epävarma.

Turussa koooooorkealla

Kävin perjantaina muuttamassa tuttua YO-taloon ja pääsin viimeinkin käymään tässä Turun maamerkissä. Asunto oli vielä korkealla, joten ikkunasta sai taas uuden näkökulman Turun silhuettiin.

Vasemmalla puutaloja Yliopistonmäen kupeessa, oikealla Hämeensilta.

Kasarmialueen Calonia, Arcanum (etualalla), Educarium ja Publicum.

Etualalla Yliopistonmäen kupeen puutaloja (Vatselankadun varren sivukadut), taustalla rautatien viereiset rakennukset muun muassa Ekotori ja YTHS.

Vasemmalla YO-talo A. Ylimmistä kolmesta ikkunasta vasen on kulttuurintutkijoiden legendaarisen bilepaikan "Kopin" ikkuna.

TYKS.

Muutama kuva piti ottaa RetroCameralla. Veikeitä kuvia, mutta tietokonehan tässä kaiken työn tekee:

Vatselankatu, vasemmalla Arcanumin viereiset parkkipaikat. Taustalla Lomahotelli Caribia (entinen Rantasipi) ja Ylioppilaskylä.

101 esinettä - esineet # 15, 16, 17 ja 18

Esine # 15 - Karhukaiutin

Tästä piti kirjoittaa jo joulukuussa.

Ainakin Suomalainen Kirjakauppa sekä Teknikmagasinet myyvät tällaisia söpöjä minikaiuttimia (Kitsound). Ensimmäisen kajarimme hankki parempi puoliskoni, ja kyseinen kappale oli "pupu". Pupulla on pitkät pehmeät korvat sekä pientä punaa poskilla ja meidät yllätti sen melkoinen äänentoistokyky.

Jotain pupukajarin voimasta kertoo se, että peli-illassa luonamme käynyt kollegani vaikuttui sen äänestä ja hankki samanlaisen. Peli-illassa pieni viaton pupu sitten kajautti ilmoille Conan Barbaarin soundtrackia samalla kun lahtasimme Heroquestissa goblineja ja örkkejä.

Koska kaksi kaiutinta tuottaa enemmän ääntä kuin yksi ja jo Suomalaisessa Kirjakaupassa arvoimme, pitäisikö ostaa nalle vai pupu, hankin itse karhukaiuttimen viikkoa myöhemmin. Tyypillisellä tuurilla se oli juuri tullut alennusmyyntiin! Teknikmagasinetilta saa kaiutinta myös pommin ja pirun näköisinä.

Esineen sijainti: tabletin tai tietokoneen läheisyydessä, USB-piuhan päässä latauksessa. Pupu tai nalle usein paremman puoliskon matkassa mukana tanssiharjoituksissa, kun MP3-soitinta käytetään harjoiteltavan kappaleen soittamiseen. Toinen kajareista on myös usein makuuhuoneessa ompelukoneen läheisyydessä, kun puoliso soittaa musiikkia ommellessaan.

Esine # 16- tulitikkurasia

Hankin näitä tulitikkuja monia vuosia sitten, ehkä ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotenani. Ostin nämä muistaakseni Tiimarista. Edelleen yksi rasioista on jäljellä, ja puolisoni pitää näitä Itä-Euroopan katulasten hyväksi myytyjä rasioita kuvitukseltaan hyvin ahdistavina.

Rasiaa on täydennelty aikojen saatossa muista, tyhjäksi käyvistä tulitikkurasioista. Tällä hetkellä tikkuja on jäljellä enää viisi kappaletta. Kun ei tupakoi ja opiskeluaikoina kynttilöitä tai tuikkuja poltti harvoin, ei tikkujen kulutustaan ollut suurta. Lähinnä niitä otti rasiasta hammastikuiksi.

Sijainti: keittiössä vetolaatikossa tuikkujen kanssa tai ruokakomerossa.

Esine # 17 - hain muotoinen korkinavaaja/avaimenperä

Avainnippu kerrytti taas painoa, kun jaoimme paremman puoliskon kanssa joululahjaksi saamamme yhteispaketin ja minä otin haita esittävän korkinavaajan. Hain toisella puolella lukee "Gidgitz".

Esine on peräisin Etelä-Afrikasta, mistä saimme hauskan setin syötävää sekä teetä ja mm. levyn jazzmusiikkia. En ole vielä korkannut hailla mitään, ehkä ensi viikon lauantaina olutpullon kun on taas saunavuoro.

Sijainti: avainnippu yhdessä muiden avaimenperien kanssa.

Esine # 18 - monitoimityökalu

Yhdessä hain kanssa taskussa avainnipussani matkaa uskollinen Leatherman-monitoimiveitseni, mallia Micra. Tämä on seurannut minua tämän vuoden lopulla uskollisesti kymmenen vuotta, sillä sain tämän Porin Prikaatilta armeijapalvelukseni päättyessä. Se on siitä alkaen ollut aina mukanani paitsi lentäessäni Riikaan museomatkalle muutama vuosi sitten.

Tämä on ollut äärimmäisen hyödyllinen työkalu. Sillä on leikelty kynsiä, avattu ja kiinnitetty ruuveja ja saksittu monia materiaaleja. Talttanakin se on ollut pari kertaa. Kuten maalin kunnosta huomaa, on se myös kärsinyt ajan saatossa iästään.

Avainnippu on mielenkiintoinen juttu. Sen pitää painaa juuri oikean verran, ja jos se jossain vaiheessa tuntuu tavallista kevyemmältä alan panikoida välittömästi. Vuosi sitten muuttaessani ja luovuttaessani edellisen asunnon avaimet (kerrostalon avain, etuoven avain ja turvalukon avain) sekä työpaikkani avaimen nippu keveni niin paljon, että kesti pari viikkoa tottua uuteen painoon. Aina ottaessani nipun esille aloin heti laskea avainten sekä avaimenperien määrää. Tämä monitoimityökalu on yleensä ensimmäisenä holilla koska käytän sitä nipusta irrotettuna, joten se myös putoaa usein nostaessani nipun esiin. Onneksi olen oppinut varomaan viemärinaukkoja.