lauantai 17. elokuuta 2013

Opiskelun iloa ja taidetta

Tenttihuhkimista


Taas sai jännätä tenttiä, taas vannoin että nyt joudun uusimaan ja taas vaihteeksi tentti menikin ihan hyvin. Päänsärkyä aiheutti hirmuinen ruotsinkielinen tenttikirja Föreställningen om den ideala uppteckningen. En studie av idé och praktik vid traditionssamlande arkiv – et exempel från Uppsala 1914-1945.

Täysin yllätyksetön tutkimus, ja kirjoittaja on ilmeisesti keksinyt itse suurimman osan yhdyssanoista. Myös jokaisen asian kuvaileminen neljällä erilaisella adjektiivilla kammotti. Sanakirja lensi seinään useampaan otteeseen. Onneksi kirjan lopun englanninkielisestä tiivistelmästä saattoi luntata. Enkä tarvinnut sitäkään: esseekysymykset olivat per kirja tai artikkeli, sai valita kolme neljästä. Huh huh! Tosin merkitsin tuonkin kirjan kohdalla kysymyspaperiin "v" merkiksi itselleni, että osaisin vastata.

Tentin jälkeen hain seitsemännen lukukausitarran korttiini. Nyt piti jo poistaa yksi vanhoista tarroista, että saivat uuden mahtumaan. Mitä lukukausi 2013–2014 tuo tullessaan? Otanko uuden sivuaineen, vai koetanko vain runnoa syventävät kasaan?

Taiteiden yössä


Tenttilukua perjantaiksi ei helpottanut yhtään, että torstaina oli Turussa taiteiden yö. Pakkohan nyt kaupunginkirjaston kirjamyyntiin on mentävä!

Kyllä kannatti. Pyörittelin hetken aikaa käsissäni Wolf Halstin Vuosi elämästäni - Tarkkailijan päiväkirja 1975, mutta pitkän sisäisen kamppailun jälkeen jätin sen jonkun muun noukittavaksi. Sen sijaan käteen jäi Sakari Virkkusen Korsimo – Kekkosen mies ja Marja Ylösen Karin Suomi. Yhteensä 2  €! Kirjat sai vielä hyvin kauniissa paperikasseissa.

Korsimokirja on kiehtovaa poliittista historiaa, Karin Suomi taas ei ole teoksena kovinkaan kummoinen. Pääasiassa siitä kiinnostavat muutamat piirrokset, jotka eivät ole eksyneet kokoelmiin.

Kävin paremman puoliskon kanssa vielä seuraamassa 33 variationerin harjoituksia Svenska Teaternissa. Alle tunnin mittaiset harjoitukset oli toteutettu mielenkiintoisesti, ja yleisöllä oli hauskaa. Valitettavasti jäi kuulematta, mistä saisi lippuja kaksi yhden hinnalla esityksen jälkeen... ainoa kohta, jossa ruotsi petti pahemman kerran!

Muumi-identiteettikriisi

Muumit ovat mielenkiintoinen aihe, jotka eksyvät tässä taloudessa lähes päivittäin keskusteluihin.  Viimeksi aiheena oli muumi-identiteetti, jota piti pohtia pitkään. Pienenä pidin Nuuskamuikkusesta, ja kuulemma nyrpistin nenääni aina, kun joku kysyi "Missä Nuuskamuikkunen?". Silti taidan olla Ruttuvaari Muumilaakson marraskuusta. Hieno hahmo, ei siinä mitään. Ruttuvaarin unohtelu ja suhtautuminen itseensä ovat hyvin hellyyttäviä.

http://3.bp.blogspot.com/-OCDm1GSmhnc/UTm_Tl7zRBI/AAAAAAAADGw/c8HXOWdgr5c/s1600/mm16.png

Muumit ovat myös siinä mielessä hyvä ihmissielun testi, että Janssonin luomuksista jokainen löytää helposti samaistuttavan hahmon. Tämä hahmo ei aina välttämättä ole ihanneminä, vaan usein sellainen kuin itse on. Hemuli, Vilijonkka tai vaikka Mymmeli ovat sellaisia hahmoja, että ihmiset tunnustavat muistuttavansa heitä heikkouksineen ja neurooseineen. Ihmiset siis valitsevat mieluiten inhimillisellä tavalla heikon hahmon, ja hyväksyvät tiettyjä piirteitä siinä ja samalla itsessään. Kertoo Janssonin luomisvoimasta!

Taannoin Helsingin Sanomien toimittaja julkaisi viehättävän kirjeen, jossa Tove Jansson kertoo, missä Vilijonkan mies onkaan: Borneolla tutkijana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti