Joulukuun puolivälissä - tutkimusta ja uusia tuulia

Vuorossa huomenna taas Helsingin arkistoreissu, tavoitteena etsiä Karhumäkeen ja 1. Divisioonaan liittyviä hyödyllisiä asiakirjoja. Etenkin haluaisin löytää sellaisen Karhumäen kartan, johon on merkitty suomalaiset kadunnimet. Reissuun liittyen ostin itselleni joululahjan: vara-akun järjestelmäkameraan. Siitä tulee olemaan vielä paljon hyötyä jatkossakin.

Uusi Aura

Akun tarpeen huomasin torstaina pistäytyessäni Raision sanomalehtiarkistoon. Tein museolle blogikirjoituksen tutkimuksistani eli kuvaamistani Uuden Auran numeroista ja Lietoon liittyvistä uutisista. Huomasin jo pari vuotta sitten, että Uusi Aura oli jatkosodan aikana varsinaissuomalaisille sotilaille tärkeä ja luettu lehti ja riemukseni löysin muun muassa lietolaisten sotilaiden joulutervehdyksen joululta 1941!

Uusi Aura julkaisi myös silkkaa propagandaa, joka nauratti minua melkoisesti. Esimerkiksi alla oleva kuva-artikkeli:

Uuden Auran kuva-artikkeli saksalaisten erinomaisuudesta ja venäläisten ali-ihmisyydestä. Asemasodan aikana tällaiset artikkelit sentään kiellettiin. Tuntemattoman Vanhalan suhtautuminen eli hihittely tällaisen edessä on ymmärrettävää.

Tosin surettaa ajatus siitä, mitä noille venäläisille tapahtui sodan myllerryksessä. 

Samoin juutalaisia vastaan eri maissa laadituista asetuksista raportoitiin sangen avoimesti. Toisaalta käytännössä avoin mahdollisuus natsismin kannattamiseen Turussa herätti kaikessa kaameudessaan hilpeyttä:

Turussa saattoi liittyä vuonna 1941 Kansallissosialistiseen järjestöön.

Ilmoitussivusto jos mikä olikin varsin mielenkiintoista ajankuvaa, esimerkiksi työilmoitus metsävadelman ja metsämansikan lehtien keräämisestä:

Pohjois-Suomen sotatoimia tutkivalle lehtiartikkelit tarjonnevat mielenkiintoista aineistoa mm. saksalaishaudoista, kuten kahden Stuka-lentäjän hautapaikasta Kainuussa:

Saksalaisten hautapaikoista ja muistomerkeistä löytyi kiinnostavia artikkeleita.

Taas uusissa leivissä

En saanut ensi vuoden alkuun apurahoja mistään: TOPin jälkeen pettivät Tietokirjailijat. Kuitenkin kotona ollaan, joten voin yhtä hyvin tehdä edelleen kirjoja ja muuta vastaavaa. Toisaalta apurahan peruuntuminen antaa joidenkin muiden juttujen suhteen neuvotteluvaraa.

Yllätyksekseni en ole sittenkään keväällä ansiosidonnaisen, lehtikirjoittelun ja luentojen varassa sillä kollega pyysi opettajaksi Turun yliopistolle verkkokurssille uutta sotahistoriaa opettamaan. Löysin vastuulleni saamiini tehtäviin nopeasti omasta kirjastostani suurimman osan kirjallisuutta ja loput etsin seuraavana päivänä. Turun yliopiston kirjasto tosin teki tenän vesivahingon vuoksi, joten loput kirjoista piti noutaa muista paikoista mikä tuotti kiireelliseen tehtävääni päivän viiveen. Joka tapauksessa mielenkiintoista puuhaa luvassa helmikuusta alkaen.

Sisällä on enää yksi apurahahakemus eli Kulttuurirahaston, joka oli ja on edelleen laskelmissani epätodennäköisin. Tuottaa taas tuskaa lukea, millaisiin hankkeisiin rahat on annettu ohi oman intressini. Pari vuotta sitten myönnettiin rahat mesimarjan viljelykäytön tutkimukselle. Pikainen googlehaku osoittaa että apurahalla on ehkä saavutettu tuloksia: puolikuiva luomusiideri! Jos saan apurahan, ostan keissin noita... no myönnän, tuo oli ilkeää sillä tällainen tutkimus vaatii useita vuosia ennen tulosten saamista.

Vuodesta 2016 on tulossa hyvin mielenkiintoinen.

Arkistossa ja kirjastossa

Taas on ollut tauko kirjoittamisessa, yksinkertaisesti koska on ollut paljon puuhaa. Parempi puolisko on Bratislavassa irkkutanssikisoissa viikonlopun yli joten koti kuuluu minulle! Pikkujoulukausikin avattu, mutta aloitetaanpa tästä viikosta.

Viikon alku ma-ke meni museolla digitoidessani kiireisimmän prioriteetin saaneita aineistoja. Olisipas ollut tuo aineisto käytössä 2012, kun tein Lietolaiset sodassa -verkkosivuja! No, onneksi aineistot voi täydentää sinne myöhemmin, sehän niiden ideana olikin: kirjasta pitäisi ottaa uusi, täydennetty painos mutta verkkosivuja voi aina päivittää uusilla tiedoilla ja korjata vanhoja joustavasti. Aineiston helmiin kuului iso nivaska sodanaikaisia postikortteja. Ehdotin museon johtajalle, että niistä voisi tehdä 101 esinettä kirjan tyyliin 101 sota-ajan postikorttia Nautelankosken museon kokoelmista. Katsotaan saako idea tuulta siipien alle.

Uusi Fölin matkasovellus kännykkään on muuten kyllä kätevä. Ostin kolmen päivän lipun ja säästin sillä viisi euroa bussittelussa museolle ja kotiin.

Turun Maakunta-arkistossa

Turun Maakunta-arkiston aineistojen tutkimisessa oli vaikeuksia, sillä en millään löytänyt uudella ja hienolla Astialla 1. Divisioonan historiikkitoimikunnan papereita, vaikka Vakka ne näyttääkin. Syy selvisi kun kävin itse paikan päällä kysymässä: aineisto on järjestämättä, mistä syystä sitä ei löydä Astialla. Sain tilattua asiakirjat vapaalla verkkolomakkeella.

Tästä se alkaa!

Perjantai oli sateinen päivä ja piti suhailla pitkin poikin Turkua. Julkaistiin kollegojen kanssa 30 vuotta täyttäneen ja maisteriksi kuluvana vuonna valmistuneen kaverin kunniaksi juhlakirja, ja toimitin viimeisen varastokappaleen Turun linnaan. Kävin samalla Forum Marinumissa tekemässä tiedusteluja, ja sainkin hyödyllisiä tietoja. Näiden jälkeen oli vuorossa Maakunta-arkisto: kävin arvioimassa ensi maanantaita varten aineiston laadun ja laajuuden jotta tiedän, millaisella kuvauskalustolla tulen tutkimaan asiakirjoja.

Kuin joululahjaa avaisi! VR:n asiakirjoja, josko löytyisi tietoja lietolaiset sotaan 1941 vieneestä junakuljetuksesta.

Poistohyllyt tarjoavat aina yllättävää lukemista. Maakunta-arkistosta löytyi nivaska kaatuneiden omaisten huollolle omistettuja Huoltoviesti-lehtiä. Koska niissä saattaa olla jotakin hyödyllistä, sanoin arkistonhoitajalle että voin ottaa koko kasan jos saan muovikassin. Kotona tutkiskellessa yllätyin melkoisesti: Huoltoviesti n:o 2-3 (1962) sisältää isotätini Sylvin kirjoituksen Sankarihautojemme nuorin, joka on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon!

Ylläripylläreitä kirjastossa

100 kirjaa vuodessa etenee hyvin, ja hain laskelmieni mukaan viimeiset sataseen tarvittavat kirjat tänään. Siinä oli romaania, muistelmaa ja dekkaria. 

Tutkin Maakuntakokoelmassa Piikkiön historiaa, ja sieltä löytyikin viitteitä Viestipataljoona 33:sta. Niiden lähde jäi mietityttämään ja kun tutkin lopun lähdeluettelon niin huomasin, että nehän ovat jo julkaistusta kirjasta. Pikainen tietokantahaku Vaskikirjastoihin ja hopsan: Eino Salminen, Päiväkirjojen kertomaa vuosilta 1937 - 1944 (1994). Kirja sisältää pitkän luvun "VP33:n mukana Kaltimoon" ja pitkät pätkät henkilökohtaisesta päiväkirjasta kirjoittajan vaiheista piikkiöläiskomppaniassa. HURRAA!!! Tai kuten muuan piispa kirjoitti Kustaa II Aadolfin voitosta: "Riemuitkaa! Iloitkaa! Riemusta hypelkää!". Piikkiön historia tarjosi viimeinkin myös mahdollisen vinkin siitä, keneltä kysyä valokuvia piikkiöläisistä.

Kirjoittamista, etsimistä, haastatteluja ja vaikeuksia

Avasin pikkujoulukauden Siirtolaisuusinstituutissa perjantaisen arkistopäivän päätteeksi. Menin ensimmäistä kertaa elämässäni keilaamaan ja se oli sangen riemastuttava kokemus, vaikka hävisinkin kaikki erät. Olin sopinut pitäväni pikkujouluissa esitelmän (Kummitustarinoita taistelukentiltä, hyvin jouluista...) ja se saikin niin hyvän vastaanoton, että kilvan kehoittivat kirjoittamaan aiheesta kirjan. Eipä kai auta kuin ottaa yhteyttä kustantajaan ja koettaa saada markkinoitua.

TOP-säätiön apuraha oli hylsy. Pahus.

Turun Sanomat otti erikseen yhteyttä ja pyysi minulta aliokirjoitusta vuodenvaihteeksi. No, minulla oli heti tarjottimella hyvä aihe ja olenkin jo oikeastaan kirjastokäynnin jäljiltä saanut sen valmiiksi. Luetutan sen vielä paremmalla puoliskolla, jahka hän palaa Slovakiasta.

Onnistuin oveluudella löytämään vielä yhden elossa olevan Viestipataljoona 33:n veteraanin. Sain hänet jo haastateltuakin ja vaikka paljon onkin jo ajan hammas ihmismuistista järsinyt, niin kyllä sieltä juttua loppujen lopuksi riitti hyvin. Haastateltavan rouvaa kiitin oikein kädestä pitäen, kun tämä huikkasi minulle että VP 33:n komentajan majuri Yrjö Järvisen vaimo Thelma Tuulos piti Turussa tanssikoulu Telma Tuulosta. Sehän auttoi setvitystyössä!

Helvetinmoinen setviminen siitä sitten seurasikin. Yrjö kuoli vuonna 1953 Helsingissä ja tämän vaimo Thelma 1980-luvulla Espoossa. Jälkeläisiä oli ainakin yksi: tanssija Jyrki Järvinen (1945 - 2010), jonka muistokirjoituksen löysin Helsingin Sanomista. Muistokirjoituksen tehnyt Mika Saarelainen, tanssija hänkin, on lomalla YLEstä eikä sähköpostia löydy, joten en voi sitäkään kautta kysyä minne Yrjö Järvisen aineistot sodan jälkeen ovat päätyneet. Oliko muita sukulaisia? Majuri Järvinen oli yksi kolmesta, joilla oli vielä vuonna 1944 kamera rintamalla käytössä kuvauslupien perusteella.

Tutkimukset jatkuvat, vaikka mutkia onkin tiessä! Olen ollut yhteydessä moniin eri järjestöihin aina Turun Meripartiolaisista asti, mutta eivät tunnu halukkailta auttamaan sotaveteraaniperinteen vaalimisessa. Tällä menolla pitää pitää kieli keskellä suuta, kun kirjoitan kiitososuutta historiikkiin...

Tutkimusta - osa 2

Museolla vierähti pitkä tovi aineistoja vastaanottaessani. Tämä työ on kyllä aina vaivan väärti, sen verran hienoja ja mielenkiintoisia asioita saa joka päivä nähdäkseen. Tosin on jotain pohjattoman surullista siinä, kun sotaorpo tuo nähtäväksi isänsä tuntolevyn puolikkaan. Isä oli lähtenyt suoraan juhannushäistä 1941 rintamalle.

Sattuma on puolellani, sillä aineiston mukana tuli paljon suojeluskuntalaisiin liittyvää aineistoa - sattumoisin pidän torstaina luennon suojeluskunnista! Osasin heti tuoreeltaan lukemani perusteella kertoa lahjoittajille esineistä ja valokuvista.

+ olen viime kuukausina kiinnostunut käpykaartilaisten majoista Varsinais-Suomessa, minulle neuvottiin tänään jutustelun lomassa useita uusia. Pitää lähteä ennen lumentuloa kuvausreissulle, mihin hiton väliin aikatauluja sen saisi tungettua?

Ensi viikolta pitää irrottaa päiviä digitointiurakkaan. Onneksi nyt osaan suunnitella vuosien kokemuksen pohjalta homman suht järkevästi.

Sotakirjoitus -  Simsalabim!

Taisin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen aineiston läpikäymisessä ja kirjoitusnopeudessa. Palatessani kello 16 museolta sain soiton: sotaveteraanien Joululehteen toivottiin kirjoitusta. Aiemmin oli kysytty juttua jälleenrakennuksesta, mutta siitä ei ollut juuri matskua.

Keksin nopeasti SKS:n keräyksestä rintamaoloista lietolaisaineiston, jota en ollut ennättänyt kuin luetteloida. Luin aineiston läpi nopsaan (onneksi oli hyvä kirjoittaja ja siisti käsiala) ja noin 40 minuutissa syntyi ihan kelpo teksti. Toivottavasti palaute ei tyrmää, itse olin juttuun tyytyväinen.

Ja nyt sitten pitäisi viimeinkin jatkaa sen suojeluskuntaluennon parissa...

Tutkimusta - osa 1

Peruskartoittamaan!

Raskas aineiston peruskartoitus on yksi tutkimuksen mekaanisista, raskaista ja vaativista osioista. Olen ollut huomaavinani, että harva jaksaa toteuttaa enää sen kummempaa kuin pikaisen googletuksen ja paikalliskirjaston kirjahaun. Harva tuntee edes ARTO:n.

Itse etsin käsiini Turun Sotaveteraanien matrikkelin ja kävin veteraani veteraanilta läpi nimiä, joista yritin seuloa Viestipataljoona 33:ssa palvelleita. Onnistuin löytämään vain muutamia, vaikka yksi pataljoonan komppanioista perustettiin Turussa. Yllätyksekseni erään veteraanin tietoihin oli merkitty maanpuolustusjärjestöihin "VP 33/1. Divisioona kilta". Pataljoonalla on ollut omaa kiltatoimintaa sodan jälkeen? Kuulin asiasta ensimmäistä kertaa nyt, vaikka olen kahlannut aineistossa vuosia! Olisi pitänyt tarkistaa tuo matrikkeli jo aikaa sitten, stupidstupidstupid!!! No, aikanaan keskityin nimenomaan Lietoon, olikin aika laajentaa näkökulmaa.

Sain yhteyden Turun Sotaveteraaneihin, siellä ei killasta ole kuultukaan. Onko se ollut vain muutamien harrastus? Vai oliko kyseinen veteraani pataljoonan edustaja veteraanien kiltatoiminnassa, ja kirjaus on virheellinen? Itse olen huomannut, että matrikkelit valitettavasti sisältävät valtavan määrän virheitä eikä tietojen kirjaamistapa ole yhtenäinen. Pitää kaivaa esille vielä 1. Divisioonan rintamamiehet, se on onneksi museolla valmiina.

Toinen raskas osio perustutkimusta on odottaminen. Lähetät lukuisia sähköposteja, kontaktipyyntöjä ja muita ja voit vain toivoa, että joku asiantunteva vasta viestiin. Lukuisia verkkoja vesillä, seuraavaksi siitä missä olen onnistunut.

Onnistumisia

Sain onneksi kiinni kaksi vuotta sitten luennolleni osallistuneita henkilöitä, joiden sukulaisia oli VP 33:ssa. Luvassa on muhkea aineisto, yhdellä oli vieläpä omaisten mukaan kamera mukana rintamalla. Onko mukana paljon kuvia, jotka löytyvät jo museon kokoelmista vai tuleeko kokonaan uusi kuvasatsi? Odotan jännityksellä!

Kollegan kokoelmista löytyi vuonna 1942 tykinhylsystä valmistettu kukkavaasi, jossa on kaiverruksena VP 33 ja 1, eli pataljoonan keskuskomppaniassa tehty. Onnistuin löytämään vastineeksi hylsyn todennäköisen tekijän. Ressukka sai 1944 pommin niskaansa Tolvajärven suunnalla.

Huutokaupan "aavehaku" eli vanhentunut Googlen sivu osoitti, että Turussa on myyty nettihuutokaupassa jokin aika sitten Viestipataljoona 33:n joukko-osastomerkki eli rähinäremmiin kiinnitettävä pinssi. Minne lie päätynyt? Onneksi googletin esiin toisen sivun, jolta löysin kuvan siitä.

Niin mitä sanoinkaan perusgoogletuksesta? Kertagoogletus ei riitä, se kannattaa tehdä 1-2 kk välein.

Tappiot...

Turun ja Piikkiön suunnasta ei ole juurikaan kuulunut VP 33:sta. Niin yksittäiset kuin yleiset tiedustelut ovat jääneet käytännössä vastaamatta. Onneksi on vielä aikaa, mutta digitoinnin ja matkustusten suunnittelun vuoksi olisi hyvä saada tiedot hyvissä ajoin.

Kuvaamaan!

Aina pitää olla muutakin puuhaa kuin tutkimus. Kuten "hyväntekeväisyytenä" tehtävä tutkimus.

Osallistun Koroisprojektiin tuliaseasiantuntijana ja menen heti huomenaamusta kuvaamaan Museokeskukselle kuulia, lunttulukon osia ja pari mahdollista piilukkokiväärin piitä. Ostin sitä varten erikseen työntömitan.

Kameran akku latauksessa - tsek
Muistikortti - tsek
Kameran teline - tsek
Työntömitta - tsek

Loput välineet toimittaa Museokeskus, onneksi. Pitää vielä iltapuhteena - siis yöpuhteena - veistellä styroxista kuulille kuvaustaso.

AK-47 -artikkeli on pakko laittaa hyllylle pitkäksi aikaa. Kaikkeen ilmaiseen ei nyt veny.