Kieltolaki ja kieltolakimyyteistä

Tänään 1.6.2019 on sitten tullut kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomessa tuli voimaan kieltolaki. Kieltolaki päättyi 5.4.1932 kello 10 (siis se kuuluisa lukusarja 543210).

Perehdyin kieltolakiin tutkiessani salakuljetusta Karjalankannaksella ja kieltolakiaikaa Viipurissa ennen II maailmansotaa. Peruskirjallisuuden lisäksi kävin läpi suunnattoman määrän sanomalehtiartikkeleita ja Viipurin tulliviranomaisten yms. asiakirjoja saadakseni luotettavamman kuvan asiasta.

Koska kieltolaista edelleen julkaistaan päin seinää olevia tekstejä ja yksinkertaisesti kestämättömiä tulkintoja, ajattelin päivän kunniaksi kirjoittaa blogiini pitkän omiin tutkimuksiini perustuvan kirjoituksen aiheesta.

Tyypillinen värikäs uutinen kieltolain ajalta. Karjala 7.11.1923

Taustaa

Kieltolakia oli suunniteltu jo 1800-luvulla ja Venäjän vallan alla Suomen uusi eduskunta teki kolmeen otteeseen äänestyksen jälkeen lakialoitteen kieltolaista, etenkin SDP:n vahvoina vuosina (80 tai yli kansanedustajaa). Myytti on, ettei tsaari olisi vahvistanut lakia. Sitä ei nimittäin kertaakaan edes viety keisarille vahvistettavaksi.

Kieltolain ajatus kietoutui vahvasti sosialidemokraattisen/työväen puolueen ja raittiusliikkeen kanssakäymiseen. 1800-luvulla raittiusliike oli ensimmäinen suomalaisen työväestön järjestäytymismuoto. Alkoholi ylipäätään nähtiin (karkeasti sanottuna) porvarien salaliittona työläisia vastaan, joten SDP oli yksi innostuneimpia kieltolain kannattajia ennen ja jälkeen sisällissodan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa oli hyviä kokemuksia tilapäisistä kieltolaeista, joten senkin puolesta laille riitti kannattajia.

Sanomalehti Karjalan pakinoitsijan suorasukainen arvio yhteiskunnan tilasta 27.9.1923.

Konkreettisti kieltolailla tarkoitetaan vuosina 1919–1932 Suomessa voimassa ollutta lakia, joka kielsi alkoholin valmistamisen, maahantuonnin, myynnin ja varastossapidon muihin kuin lääketieteellisiin, teknillisiin tai tieteellisiin tarpeisiin. Alkoholilla tarkoitettiin kaikkia aineita, jotka ollessaan +15 asteen lämpötilassa sisälsivät enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia etylialkoholia ja jotka eivät ole denaturoituja.

Kieltolain aika ja ajat

Kieltolain aika 1919–1932 voidaan jakaa useaan vaiheeseen. Alkuvaiheessa eli noin 1919–1922 "kotipolttoisella" eli pontikalla oli vielä suuri merkitys, joten uutisista saa tämän tästä lukea viranomaisten tuhonneen pontikkatehtaan. Yleensä pontikkasatsien valmistuminen ajoitettiin niin, että ne olisivat valmiit kun lähikylässä tai kaupungissa olisi markkinat, joiden yhteydessä satsin saisi myytyä väenvilskeessä. Sittemmin "korpirojupolttimoiden" merkitys väheni huomattavasti, sillä salakuljetettu sprii oli alkoholipitoisuudeltaan ja hinnaltaan paljon houkuttelevampi tuote.

"Korpirojutehdas" keskellä Turkua! Uusi Suomi 12.11.1919

Samoin ulkomaalaisten merimiesten salakuljettamilla ns. normaaleilla pulloilla oli vielä paljon merkitystä ja uutisissa ja takavarikkoasiakirjoissa mainitaan tämän tästä, että merimiehen tavaroista, aluksen kokin keittiön salalokerosta tai muusta vastaavasta löytyi kymmeniä alkoholijuomapulloja, joita kukaan aluksella oleva ei tunnustanut omistaneensa. Oma merkityksensä oli myös sillä, että salakuljetus Venäjälle oli äärimmäisen tuottoisaa ja salakuljetettavaa tavaraa haalittiin Länsi-Suomesta asti. Jotkut rajalla kiinnisaadut salakuljettajat kertoivat vieneensä Suomesta alkoholia suoraan Eino Rahjan käyttöön Pietariin!

Karjala-lehden uutinen alkoholin salakuljetuksesta ja takavarikkomääristä 1922. Kieltolain alkuvuosina alkoholia salakuljetettiin lähinnä valmiina pulloina, ei vielä spriinä. Karjala 23.1.1923

Salakuljetus oli selkeästi kausittaista: parasta aikaa oli syksyn alku, jolloin hämärät illat ja sulat vedet mahdollistivat liikenteen ns. emäaluksilta eli depot-aluksilta Itämereltä mantereelle ja mantereen saaristoon. Syksyn lopulla salakuljetettavaa alkoholia upotettiin rannoille, mistä kanistereita noudettiin talven mittaan myyntiin. Rohkeimmat saattoivat myös yrittää salakuljettamista jäitse, ja  moni talvinen tulliasiakirja kertookin hiihtopartion seuranneen reen tai suksien jälkiä, joiden varrelta löytyi takaa-ajetun salakuljettajan hylkäämä tavara. Kesäisin salakuljetus oli lähinnä matkustaja-aluksien ja muiden muuta lastia kuljettavien laivojen varassa: kesän valoisten öiden aikana oli riskialtista kuljettaa tavaraa omalla veneellä. Kesätakavarikoinnit olivatkin yleensä konjakki-, viini- tai likööripulloja yms. tavaraa, syksytakavarikoinnit spriikanistereita.

Kieltolain "kultavuodet" ovat sen keskellä olevat vuodet eli noin vuodesta 1923 vuoteen 1929. Tuolloin poliisilla ei ollut riittävästi resursseja ja Saksan hyperinflaatio teki sikäläisten spriitehtaiden tuotteista käytännössä ilmaisia. Venäjän rajavalvonnan tehostuessa moni Venäjän-suunnan salakuljetukseen erikoistunut pysyi ammatissaan mutta vaihtoi tuotetta. Etenkin itäisen Suomenlahden saariston merenkävijät Koivistolla, Seiskarissa, Tytärsaaressa ja Lavansaaressa olivat ahkeria salakuljettajia, kun taas Viipurin edustalla Uuraa oli Suomen "merkittävin tuontisatama - nimittäin pirtun". Venäjälle suuntautuvalla ja alkoholin salakuljetuksella oli jopa epävirallista viranomaisten suojelua: I maailmansota oli lähes kokonaan hävittänyt saaristojen tarkkaan varjellut metsät ja muut elinkeinot, joten viranomaisten mukaan vaihtoehto oli lähinnä nälkäkuolema. Tiettyjä salakuljettajia myös suojeltiin idässä viranomaisten toimesta, sillä nämä auttoivat vakoojia yli rajan Venäjälle ja takaisin sekä toivat muutenkin tiedustelutietoa Neuvostoliitosta, mm. sanomalehtiä.

Itäisen Suomenlahden salakuljetusreitit.

Salakuljetusta kulki myös Laatokan yli Venäjältä Suomeen sekä talvisin jäitse suoraan Suomenlahden yli ja sitä pitkin.  Myös moni ammattirikollinen vaihtoi alaa spriin salakuljetukseen, sillä se oli muita epärehellisiä ammatteja turvallisempaa. Viipurissa mainittiin 1920-luvun alussa, että omaisuusrikokset olivat vähentyneet ammattivarkaiden ryhdyttyä salakuljettajiksi.

Yleensä 1920-luvulla spriitä ostettiin Saksan rannikkokaupungeista, etenkin vapaakaupunki Danzigista markalla litra. Myöhemmin myös Itä-Euroopan spriitehtaiden merkitys korostui etenkin ukrainalainen sprii liikkui 1929–1932. Virolainen sprii valmistettiin perunasta, mikä teki siitä "parempaa", mutta sillä oli korkeimmillaan/pahimmillaan ehkä 10–15% osuus kaikesta spriistä. Virolaisen spriin määrä korostui kieltolain alkuaikoina, jolloin se oli noin vuosiin 1923–1925  astitakavarikoiduin tuote. Eli ajalla, jona takavarikkomäärät ylipäätään olivat vähäisiä.

Kuunari Marie, tyypillinen Itämerellä liikkunut depot-alus. Kuva: Karjala 20.9.1929.

Höyrylaiva Isavella, toinen depot-alus. Kuva: Karjala 20.9.1929.

Vuodesta 1923 Suomenlahden kansainvälisille vesille, Suomen aluevesirajan tuntumaan ilmestyivät tankki- eli depot-alukset, joissa oli tuhansia litroja spriitä joita myytiin saariston salakuljettajille (10–15 mk litra) jotka kuljettivat sen omilla konsteillaan mantereelle. Yhden depot-aluksen spriilasti riitti noin kuukaudeksi. Ensimmäiset spriitrustit syntyivät – eli hyvin järjestäytynyt ja laajamittainen alkoholin salakuljetus Suomeen – alkoi arviolta vuonna 1924. Samoihin aikoihin salakuljetusketjut muuttuivat monitahoisiksi ja esimerkiksi salakuljetukseen käytetyn moottoriveneen omistajuussuhteiden selvitys muuttui lähes mahdottomaksi selvittää: yksi oli ostanut veneen, vuokrannut sen toiselle joka oli lainannut sen kolmannelle ja lopulta vene löytyi neljännen henkilön hallusta.

Mantereen puolella salakuljettajien kalusto oli kaikenkirjavaa. Kuva Viipurin poliisin siveysosaston takavarikoinneista. Kokoelmiin kuului myös naisten "nimettömien" muotoinen salakuljetusastia. Karjala 16.12.1926

Yksi suurimmista ja sinnikkäimmistä kieltolain myyteistä onkin, että Suomeen tuotu pirtu oli peräisin Virosta. Sananlasku "viedä pirtua Viroon" on tältä ajalta tarkoittaen typerää kaupankäyntiä/hyödyttömyyttä. Suomalaiset olivat hyvin tietoisia saksalaiskaupunkien ja -kauppiaiden vaikutuksesta spriikauppaan, mutta Risto ja Raimo Pullattien mukaan Maalaisliitto ei halunnut ärsyttää ulkopoliittisista syistä Saksaa, vaan keksi ykkösviholliseksi Viron. Tämä johtui etupäässä siitä, että Virosta tuotiin Suomeen elintarvikkeita, mikä ärsytti suomalaisten maataloustuottajien puoluetta ymmärrettävistä syistä. Eli kyse oli pitkälti poliittisesta mustamaalauskampanjasta. Pirtua myydessä kauppiaat vakuuttivat sen olevan Virosta, mutta tämä johtui ensisijaisesti siitä, että virolaisella pirtulla oli parempi maine.

Hallitus ehdotti vuonna 1926 poliisin ja tullin valtuuksien laajentamista merkittävästi. Karjala 21.3.1926

Salakuljetus ja poliisin toiminta kiihtyivät vuonna 1926: poliisi sai lisää kalustoa ja valtuuksia, kun taas panokset salakuljetuksessa kovenivat. Aiemmin salakuljettajat ostivat poliisin ja tullin takavarikoimat alukset viranomaisten huutokaupasta läpipäässeistä lasteista saaduilla voitoilla. Muutosten myötä viranomaiset saivat takavarikoimansa moottoriajoneuvot käyttöönsä, joten rikolliset menettivät nopeusetuaan. Salakuljetuksen huippuvuosi oli 1929, jolloin myös kieltolain vastustus ja lopettaminen saivat lisää kannatusta. Samalla Stalinin noustua valtaan Suomen vastaisen rajan vartiointi kiristyi ankarasti ja vähäinen jäljellä oleva salakuljetus menetti merkitystään.

Hyvin merkittävää oli myös uusien valtioiden liittyminen salakuljetussopimukseen, jolla pyrittiin estämään depot-alusten pääsy merialueille. Viron liittyminen sopimukseen heinäkuussa 1926 oli paha takaisku salakuljettajille, mutta pian alukset palasivat aluevesille uuden lipun alla. Elokuussa depot-alukset tosin palasivat jälleen ja lähestyvän syksyn pimenevät yöt olivat otollisia salakuljettajille.

Karjala uumoili salakuljettajat voitetuksi Viron liityttyä  salakuljetussopimukseen 1926. Karjala 15.8.1926

Kieltolain loppu oli – toisin kuin yleensä luullaan – salakuljettajille vaikeaa aikaa. Merivartioston perustaminen vuonna 1930 kasvatti takavarikoidun alkoholin määriä. Tuolloin tullin vartiolaivoista ja tullimiehistä muodostettiin sisäministeriön alainen sotilaallinen merivartiosto. Tätä oli suunniteltu jo vuosina 1919 ja 1920, mutta vasta 1929 suunnitelmissa päästiin eteenpäin. Merivartioston voidaan katsoa olleen kallis mutta onnistunut hanke: depot-laivat Itämerellä vähenivät ja samaan aikaan salakuljetetun spriin määrästä saatiin takavarikoitua 25% aikaisemman arviolta 10% sijaan.

Kaikkiaan Merivartioston osuus takavarikoinneista oli merkittävä:

1930 takavarikoitu 609 913 l, MV:n osuus 48%

1931 takavarikoitu 711 726 l, MV:n osuus 69%

1932 takavarikoitu 384 191 l, MV:n osuus 65%

1933 takavarikoitu 651 560 l, MV:n osuus 70% (salakuljetus jatkui, vaikka kieltolaki päättyi)

Samoin Saksan spriin hinnan nousu vaikutti todennäköisesti salakuljetuksen vaikeutumiseen, joskin hinnan kasvu teki siitä samalla entistä kannattavampaa. Kieltolain päätyttyä salakuljetus Suomeen jatkui ja viimeinen salakuljetettu spriierä Suomeen lienee saapunut 30.11.1939. Talvisodan alun vuoksi kyseiselle salakuljettajalle tuli hankaluuksia kotiinpaluun kanssa.

Kieltolakiin kuului mitä törkeimmät petokset. Karjala 26.6.1925.

Kieltolain myytti numero 1: alkoholin kulutus kasvoi

Yleinen kieltolain yhteydessä esitetty myytti oli, että se lisäsi suomalaisten alkoholin kulutusta. Tämä on silkkaa pötyä useista eri syistä. Suurin vaikutus suomalaiseen juomakulttuuriin oli, että alettiin juoda "väkeviä" eli kirkasta viinaa. Yksi kieltolakimyyttien keskeinen luoja on Reijo Ahtokarin Pirtua pirtua…: kieltolaki Suomessa 1.6.1919–5.4.1932 jota kannattaa lukea pikemminkin kaskukokoelmana kuin vakavana tieteellisenä teoksena.

Ensinnäkin alkoholin kulutuksen tilastointi: miten tilastoida laiton kulutus? Monet esittävät pinnallisen arvion, että kieltolain ansiosta joivat kaikki "vauvasta vaariin" ja raivoraittiitkin heittäytyivät kiusallaan alkoholisteiksi, mutta tämä perustunee pikemminkin kaskuihin kuin oikeisiin tapauksiin. Todellisuudessa moni alkoholia vähän tai kohtuullisesti käyttävä todennäköisesti lopetti alkoholin käytön kokonaan. Kieltolain loppuaikojen 1928–1932 lehtiotsikointi alkoholin suurkulutuksesta oli hyvin värittynyttä ja on siirtynyt nykypäiviin saakka.

Kieltolakirikollisuudessa on paljon ongelmallista tilastointia. Ensinnäkin kieltolain aikaisia rikkomuksia kirjattaessa ei ole huomioitu, onko kyseessä uusi tapaus vai rikoksenuusija. Kymmenen kertaa saman kuukauden aikana juoppoudesta pidätetty on tuottanut tilastoon kymmenen alkoholirikosta. Samoin rikollisuutta ei ole verrattu pidätysperusteisiin, jotka vaihtelevat suuresti maittain: joissakin maissa pidätetään alkoholia nauttuneet, toisissa humaltuneet ja joissakin vain humalaisena häiritsevästi esiintyvät. Luotettavaa tilastoa Suomen viranomaistoiminnasta on saatavilla varmuudella vasta vuodesta 1926 alkaen, sillä tullirikoslakia uudistettiin 6.4.1926 jolloin useita pykäliä vanhasta tullilaista vuodelta 1887 muutettiin ja kotietsintä- ja aseenkäyttöoikeutta laajennettiin.

Vuodesta 1968 alkaen on seurattu eri ikäryhmien alkoholin kulutusta kahdeksan vuoden välein ja 1899–1913 syntyneet on todettu niissä kaikkein kuivimmaksi ikäryhmäksi. Tämä on siis ikäryhmänä, joka 1920–1928 oli nuorisoa. Jos nämä todella aloittivat juopottelun "sylivauvoina", voisi kuvitella tämän ikäryhmän nimenomaan olevan kaikkein rapajuopoimmasta päästä. Tälle antaa tukea myös kirkkoherrojen ilmoitukset seurakuntiensa raittiustilanteista kieltolain ajalta: kieltolain loppua kohden tilanne parani ja esimerkiksi Viipurin hiippakunnassa yksi kirkkoherra oli tyytyväinen tilanteeseen. Kaikkialla raittiustilanne parani 1927–1930.

Myytti kieltolaista alkoholin kulutuksen kasvukautena on saatu aikaiseksi tilastollisella ”tempulla”. Kieltolakiajalta on laskettu karkeasti yhteen kulutettu laillinen alkoholi (apteekkireseptit) sekä arviot laittomasta alkoholin kulutuksesta ja verrattu näitä aiempaan, vähäiseen keskikulutukseen. Aikaisempi arvio keskikulutuksesta tosin on ottanut huomioon vain ja ainoastaan laillisen kulutuksen eli muutenkin säännöstellyn ja I maailmansodan vaikutuksen alla olevan kulutuksen. On muistettava, että alkoholia on salakuljetettu aina ja esimerkiksi I MS aikana Saksaan jääkärikoulutukseen pohjoisessa liikkuneet käyttivät siirtymisessä pitkälti samoja reittejä kuin alkoholin salakuljettajat. Samoin vuodesta 1932 alkaen tilastoissa esiintyy ainoastaan tilastoitu laillinen alkoholi, vaikka viimeinen salakuljetettu spriilasti Suomeen tuli päivää ennen II maailmansodan alkamista.

Kieltolaki oli poliisille vaarallista aikaa. Karjala 22.8.1923

Sorvalissa elämöitiin elokuussa 1923. Karjala 22.8.1923

Toinen myytti on kieltolain aikaisen alkoholin ylettömän käytön ja väkivaltarikosten kasvu. Totta on, että rikolliset turvautuivat tiheään tuliaseisiin ja moni poliisi sai puukosta. Alkoholi/väkivaltarikosten yhteydestä kieli myös runsas lehtikirjoittelu tyyliin "Kaksi kuollut spriipullo vierellään". Epäilemättä hyvin vahvojen alkoholien, etenkin spriin nauttimisella oli paljon vaikutusta. Toinen yksinkertainen selitys on höllä aselaki: aselakeja kiristettiin vuosi kieltolain päättymisen jälkeen eli vuonna 1933, jolloin luonnollisesti tuliaserikokset vähenivät. Moni lehtiuutinen kertookin 1919–1932, että humaltuneet miehet riitelivät, toinen käveli takilleen ja kaivoi sieltä pistoolin tai revolverin jolla ampui riitakumppaniaan. Yksinkertaisesti aseiden saatavuus – yhdistettynä vahvaan humalatilaan – aiheutti paljon kuolonuhreja. Nyrkkitappelussa tuskin olisi tullut vainajia samaa tahtia. Vastaavalla tavalla tuliaseiden saatavuus on suoraan yhteydessä onnistuneisiin itsemurhayrityksiin. Lääkeyliannostuksen ottaneet oksentavat usein nielemänsä pillerit; ohimon kohdasta kalloon ammuttua kuulaa ei voi pysäyttää.

Miksi?

Kieltolaki päättyi 1932 useista syistä: valtion budjettivajetta arveltiin voitavan paikata laillisen alkoholin verotuksella. Tämä oli sangen populistinen laskelma. Kaikilla pitäisi nykyään olla tiedossa, että alkoholin aiheuttamat kansanterveydelliset haitat ovat kuluiltaan valtiolle huomattavasti suurempia kuin verotuksesta saatavat tulot, eikä laillinenkaan alkoholi ole estänyt eikä estä salakuljetusta.

Toiseksi parlamentaariset suhteet kääntyivät kieltolakia vastaan ja koska laki arveltiin epäonnistuneeksi, päätettiin ääniä kalastella sen kumoamisella tai ainakin kumoamisen puolesta puhumalla. Eduskunta ei kuitenkaan yksin uskaltanut asiasta päättää vaan siitä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys. Tämä oli monella tapaa erikoinen äänestys, sillä naiset ja miehet äänestivät erilaisilla lipukkeilla: naiset punaisilla ja miehet valkoisilla. Ilmeisesti haluttiin tietää nimenomaan miesten mielipide kieltolaista.

Karjala 1.1.1932

Kieltolain epäonnistuminen oli usean asian summa. Ensinnäkin Suomi oli uusi valtio, jonka viranomaiset eivät olleet vielä kunnolla järjestäytyneet: niin miehet, kalusto kuin kokemus puuttui. Järjestäytyneempi valtio olisi todennäköisesti alunalkaen pystynyt valvomaan lakia paremmin. Merivartioston vaikutus oli niin tuntuva, että voimme vain arvailla mitä sen perustaminen ja riittävä resursointi 1919 olisi saanut aikaiseksi: kenties maassamme olisi edelleen kieltolaki, koska sen toteuttaminen ja valvominen oli mahdollista! Kohtalokasta olikin, että yleinen mielipide kääntyi lakia vastaan samaan aikaan kun viranomaiset saivat resurssit sen valvomiseksi.

Toiseksi uusi polttomoottoritekniikka tuli käyttöön juuri kieltolain alkuaikoina ja yksityishenkilöillä ja yrityksillä oli paremmat varat käytössään kuin köyhän maan viranomaisilla. Autojen ja moottoriveneiden ansiosta salakuljettajilla oli pitkään kaikki valttikortit ja pieni kiinnijäämisen riski. Monesti on todettu, että rangaistuksen ankaruutta enemmän rikollisuuden määrään vaikuttaa kiinnijäämisen varmuus. Tämä näkyi, kuten mainitsin, siinä että monet vanhat ammattirikolliset ryhtyivät kieltolakiaikaan salakuljettajiksi.

Kolmanneksi Venäjän salakuljetus – etenkin idässä – loi pohjan verkostoituneelle salakuljetukselle. Pietariin kelpasi mikä vain, joten salakuljettajat haalivat ostettavaa ja myytävää aina Pohjanmaata myöten. Kun Neuvostoliiton ote idässä kiristyi, siirtyivät salakuljettajat uuden tuotteen pariin ja kun nämä salakuljetusverkostot kohtasivat spriitrustit, oli mammuttimainen salakuljettaminen mahdollista. Myös ennen I maailmansotaa perustetut liikenneverkot, etenkin saariston merenkävijöillä vanhastaan olevat ja tietty satamakaupungeissa olleet, olivat salakuljettajien käytössä.

Siitä, että kieltolaki heikensi virkavallan asemaa suomalaisten edessä, voi olla montaa mieltä. Poliisien, etenkin ns. tsaarinaikaisten, asema oli horjunut pahasti jo vuonna 1917 ja osaksi juuri paikallisen järjestysvallan erottaminen ja korvaaminen miliiseillä ja erilaisilla kaarteilla johti sisällissotaan.  Epäilemättä kieltolaki oli liikaa uudelle järjestysvallalle. Suomen poliisin nykyään nauttima, poikkeuksellisen vahva luottamus on ollut pitkän työn tulos josta pitää muistaa: luottamus on vaikea saada mutta helppo menettää.

P.S.

Jos depot-alukset kiinnostavat, kannattaa lukea tämä Karjala-lehden juttu 20.9.1929. Siinä lehden toimittaja käy Suomenlahdella tutustumassa kuunari Marieen ja höyrylaiva Isabellaan, kahteen depot-alukseen:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1546101?page=5

Lähteet:

Pullat, Raimo & Pullat, Risto (2012 [2010]): Viinameri. Pirtusotaa Itämerellä 1920- ja 1930-luvulla.
Kaartinen, Aija (2011): Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi.
Sillanpää, Merja (2002): Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla.
Pullat, Raimo (1993): Itämeren Rutto. Pirtun salakuljetusta vuosina 1919–1939.

Karjala
Uusi Suomi

Kansallisarkisto. Tullihallituksen arkisto, Viipuri

Karjala riemuitsi kieltolain päättymisestä 1932. Viipurin linnakin on saanut osansa.

* Päivitetty 2.6.2019 kello 9:57: korjattu kirjoitusvirheitä ja pari kesken jäänyttä virkettä täydennetty.