Pitkän matematiikan vaikutus yliopiston opiskelijavalinnoissa on ollut viime aikoina tapeteilla. Ajattelin jakaa omia muistikuviani Vehkalahden yläasteelta (kuhnta yhdistynyt Haminaan ja entinen koulurakennus tuhottu homekouluna) ja ajatuksista linjasta yläaste (nyk-. yläkoulu) – lukio – yliopisto.
Oppilaanohjaus yläasteella oli sangen yksioikoista. Merkittävin istunto oli 9. luokalla eli vähän ennen lukioon tai ammattikouluun siirtymistä. Itse halusin luonnollisesti lukioon ja istuin sitten saman pöydän ääreen alustava kurssivalintalomake kädessä opon kanssa. Oppilaanohjaaja teki hyvin humanistispainotteiseen suunnitelmaani lähes automaattisesti seuraavat korjaukset: lyhyt matematiikka pitkäksi, historiaa, filosofiaa ja psykologiaa pois mahdollisimman paljon ja tilalle kemiaa ja fysiikkaa. Pidin pääni, mutta lyhyestä matematiikasta sain inttää pitkään kunnes opo suostui laskemaan minut sen kanssa tapaamisesta.
Samat muutosehdotukset tehtiin kuulemma kaikille 9. luokkalaisille, ja moni taipui ottamaan pitkän matematiikan. Lukiossa olikin sitten kolme luokkaa karkeasti periaatteella saksan kieli (minä yhden saksan kurssin takia, halusin kerrata), toinen luokka pitkä matematiikka + saksa ja kolmas oli lyhyen matematiikan opiskelijoille, jotka eivät valinneet saksaa. Kun lukuvuotta oli kestänyt muutaman kurssin, alkoi pitkän matematiikan suuri ryhmä pienentyä ja lyhyen kasvaa, kun taidot eivät opiskelijoilla riittäneet ja nämä vaihtoivat lyhyeen. Ilmeisesti Haminan suunnalla suurena visiona oli, että yliopistoihin mennään lähinnä opiskelemaan sellaisia aineita, jotka palvelevat paikallista metsäteollisuutta, joten kaikille haluttiin määrätä tätä päämäärää hyödyttäviä aineita.
Huomattavasti hyödyllisempää minulle olisi ollut saada tietoa yliopistojen humanististen alojen pääsykoejärjestelmistä. Pyrin ensimmäisenä vuotena lukion jälkeen Helsingin yliopistoon historian lisäksi psykologiaan, mutta se on sitten aivan toinen tarina. Psykologiassa tilanne oli suht reilu, vaikka tilastomatematiikkaa pitikin hallita (Se muuten kuului lyhyen matematiikan opintoihin. Ähäkutti!) mutta historian osalta tilanne oli aivan toivoton: pääsykokeisiin piti lyhyen ohjeen mukaan lukea historiaa tietyltä ajanjaksolta, joka muistaakseni kattoi 200 vuotta (olisikos ollut 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun?). Kuten arvata saattaa, koe meni päin hemmettiä.
Mutta miten voi olla tällainen pääsykoeasetelma? Vastaus on julma: Suomessa on jo jonkinasteinen maksullinen korkeakoulutus, jolla varmistetaan että rikkaammat saavat lapsensa parhaimpiin oppilaitoksiin ja yliopistoa lähellä olevat tahot saavat kerättyä rahaa. Historiaan oli nimittäin maksullinen valmennuskurssi, joka otettiin vain yhdestä syystä: sillä kurssilla kerrottiin, mihin kirjaan pääsykoekysymykset perustuvat. Tästä järjestelmästä olisi ollut hyödyllistä kuulla edes jollain opo-tunnilla 2000-luvun alussa.
No, nyt sitä sitten ollaan Turun yliopiston leivissä väitöskirjan tekijänä, tutkijana ja tietokirjailijana. Yliopiston käytävillä tänä tiukkana koulutuspolitiikan aikana huokaillaan tämän tästä: "Huonostihan asiat ovat... onneksi ei olla Helsingin yliopisto. Siellä menee vielä huonommin."
Ja mitä siihen suureen suunnitelmaan minun vuosikerrastani metsäteollisuuden palveluksessa Haminassa, tässä klassikkoklippi (Nelosen Uutiset) vuodelta 2007 eli ensimmäisen opiskeluvuoteni ajalta:
Kiitos, opot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti