lauantai 1. elokuuta 2015

Kenkiä ja kipuja

Polvikivut käännyttivät minut viimeinkin Varustelekan asiakkaaksi. Vuosi sitten minulla alkoivat keväällä pahat polvikivut kuin tyhjästä ja piti pitkään miettiä, mikä ne aiheutti. Lopulta hoksasin, että olin viikkoa aiemmin vaihtanut talvikenkäni kesäkenkiin. Kun vaihdoin takaisin varrellisiin talvisaappaisiin, niin jopas jalat parani!

Ostin UFFista reilu kuukausi sitten törkeän hienot kengät, mutta nyt näyttää siltä että esteettisyydestään ja mukavuudestaan huolimatta nekin käyvät polvilleni. Ei siis auttanut muuta kuin etsiä varsikengät eli maiharit. Minulla oli opiskelujeni alkuaikoina Salainen Agentti -liikkeestä ostetut Muukalaislegioonan maiharit, jotka olivat erinomaiset. Ne kestivät vaikka mitä ja jalat kestivät niissä, mutta lopulta niihin tuli yksinkertaisesti liian suuria reikiä pinnalle. Seuraajat, suomalaiset maiharit eivät kestäneet vuottakaan kun pohja lähti irti. Olen siis ollut poikkeuksellinen arkeologi, maihariton hyvin pitkään. Mutta nyt, kiitos Varustelekan, olen korjaamassa tätä ankaraa puutetta elämässäni. Sillä välin pitänee liikkua romahtamaisillaan olevissa talvikengissä pidemmät reissut maailman Turuilla ja Turun toreilla.

Muitakin kipuja on kertynyt. Toukokuussa ranteet ja sormet kipeytyivät ankarasta ATK-työskentelystä. Jos saan parin viikon kuluttua anomani apurahan, niin ostan ergonomisen hiiren Itäiseltä Pitkäkadulta tietokoneliikkeestä. Plus hankin uuden kirjahyllyn. Lattia on käytännössä horisontaalinen kirjahylly.

Raportoin kiputilanteesta lisää tilausten saavuttua. Kohta talvikengillä Ruissaloon etsimään kanttarelleja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti