Lukemisia

Tämän vuoden lukuhaaste etenee hyvin, koska tänä vuonna lasken sarjakuvatkin mukaan. En tosin seuraa sitä aktiivisesti täällä blogissa, mutta tässä muutamia poimintoja:

Musta Komppania

Pistäydyin AdLibrisistä ostamassa jatko-osat Glen Cookin Black Company -fantasiasarjaan. Toinen kirjaomnibus, Book of the South (kirjat 4 - 6) tuli luettua lyhyessä rysäyksessä, sillä ne olivat kerta kaikkiaan liian koukuttavaa luettavaa. Cookin kieli on rikasta ja helposti seurattavaa sekä kirjasarjan henkilökaarti on erinomainen, välttäen kaikki kliseet. Cookin kyky pyörittää tarinaa on kerrassaan verraton, hän samalla paljastaa ja salaa lukijalta nerokkaasti juonen kulkua saaden aikaan "vielä yksi luku" -vaikutuksen.

Kirjan sotilasmaailma, poliittinen manipulointi ja jopa taikavoimien käyttö on uskottavaa. En tiedä mitä Cook on lukenut taustalukemisiksi mutta realismin ja fantasian yhdistelmä kirjasarjassa on saumaton.

Mustan komppanian toinen osa Varjot pitenevät (Vaskikirjojen julkaisu) on suomennettu tammikuussa ja englanninkielisen lukeneena voin suositella. Kipinkapin kirjakauppaan siitä! Kesä jatkuu vielä!

Seagalogy

Sain kaverilta arkeologien keskiviikkoklubista (joka koontuu joka toinen keskiviikko keskustelemaan ja esittelemään kirjoja) nimimerkki Vernin kirjoittaman tiukan analyysin Steven Seagal elokuvista, nimeltään Seagalogy. Luin kirjaa ääneen toistuvasti nauraen. Vern on pirullisen hyvä kirjoittaja ja hänen elokuvakatsauksensa ovat nerokkaita.

Seagalogy analysoi keskeisiä elementtejä näyttelijä, mättömies Steven Seagalin elokuvista ja vähän muustakin. Seagalin leffat ovat omassa luokassaan B-leffasarjassa, ja kirjan jälkeen niistä nauttii todennäköisesti entistä enemmän. Eiväthän Seagalin leffat ole taideteoksia tai käsikirjoituksen sun muun riemuparaateja mutta hitto vie, ne viihdyttävät. Humanistikaan ei voi elää pelkällä kaviaarilla.

Kiinnostavana havaintona Seagal-leffat ennakoivat lukuisia ilmiöitä jotka tulivat puheenaiheeksi vasta 2000-luvulla. Esimerkiksi legendaarinen On Deadly Ground (1994) ennakoi ympäristöonnettomuuksia ja vaikeuksia siihen aikaan, kun Vihreät olivat vasta muutama homeesta vihertynyt ex-kommunisti ryhmittyneenä Soininvaaran ympärille.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti. Se on paitsi syvällisten ja analyyttisten mutta myös verratonta huumoria ja kieltä osoittavien elokuvakatsausten raskassarjalainen.

Hugleigur Dagssonin piirrokset

Lainasin neljä kirjaa kirjastosta jotka luin hujauksessa. Olen mielenvikaisen ja sysimustan huumorin ystävä ja suuri osa tämän herran jutuista sai minut nauramaan ääneen. Piirrostyyli sopii hyvin tylyihin vitseihin ja toisaalta lukuisat vitseistä pistävät ajattelemaan. 

Esimerkiksi yhdessä Dagssonin sarjakuvassa on saksalainen vanhainkoti, jossa dementoituneet vanhukset kuljevat edestakaisin hokien "Heil hitler". Vitsin konteksi on rankka, huomioon ottaen että moni hyväksyy selityksen "tavallinen kansa ei tiennyt". Keskustelin vuosia sitten folkloristi Anne Heimon kanssa tästä ilmiöstä ja hän muisteli aiheesta tuoretta teosta, jossa saksalaisen suvun lapsenlapset selittivät, että heidän isovanhempansa pelastivat juutalaisia sodan aikana. Tämä siitä huolimatta, että isovanhemmat olivat selvästi ja todistettavasti vannoutuneita natseja ja ilmeisesti myös ilmiantoivat juutalaisia. Jälkeläiset vain halusivat kertoa omista juuristaan tarinaa, jonka halusivat uskoa. Samoin julmalla tavalla huvitti tositarina saksalaisesta dementoituneesta mummelista, joka tuijotti vanhainkodissa hämmästyneenä mustaa hoitajatarta ja tuumi ääneen "Minä luulin että me kaasutimme nuo kaikki!" Musta huumori uppoaa sitä paremmin, mitä suurempi on joko yhteneväisyys tai kontrasti todellisuuteen.

Mukana on myös runsaasti ruumiineritteisiin liittyviä juttuja, mutta niistä tykkääminen "on makuasia sano koira kun pallejaan nuoli."

Terry Pratchett & Stephen Baxter, Pitkä maa

Olen nyt lukenut neljä osaa kaksikon kirjasarjasta ja loppupuolella alkoi hieman tympiä, vaikka hyviähän kirjat silti olivat. Niiden resepti on yksinkertainen: otetaan kaikki viimeisen 15 vuoden aikana julkaistut Tieteen Kuvalehden artikkelit, jotka käsittelevät ihmiskunnan ja teknologian tulevaisuutta ja ympätään ne yhteen. Lisätään mausteeksi lukematon määrä maapalloja, joilla jokainen visio voi toteutua ja kirjoitettavaa riittää vaikka kymmeneen kirjaan. Kirjoitettavaa on niin paljon, että esimerkiksi kirjasarjan toinen ja kolmas tuntuvat loppuratkaisuiltaan suorastaan turboahdetuilta ja pikakelatuilta. Etenkin toinen osa tökki, Mars-seikkailu eli kolmas osa oli viihdyttävä [kenties sarjan paras], Long Utopia eli neljäs osa taas tympi. Pratchettin ja Baxterin Utopiaan luoma messiashahmo oli jokseenkin ärsyttävä veto. Edesmenneen Pratchettin Kiekkomaailman herkullisia henkilöhahmoja jäi kaipaamaan Pitkää Maata lukiessa. Esimerkiksi kun Kiekkomaailmassa Terry kuvasi erästä kreiviä suurin piirtein toteamalla "Varo ihmisiä, jotka ajattelevat kursiivissa" jokainen ajatteleva ihminen tietää, millaisia ihmisiä hän tarkoitti. Häkellyttävän moni näistä pyrkii professoriksi, koska toisin kuin muut he ajattelevat.