perjantai 18. marraskuuta 2016

Sotaleffailta: erä 2

Kuva: wikipedia.org

The Victors (1963) osoittautui kuin osoittautuikin kerrassaan erinomaiseksi elokuvaksi. Aluksi katsoja tunnuttiin harhautettavan luulemaan, että edessä olisi The Longest Day (ilmestynyt vuotta aiemmin eli 1962). Elokuvassa oli myös samaa henkeä ja kerrontatekniikkaa kuin The Big Red Onessa (1980), mihin Voittajat on selvästi vaikuttanut vahvasti.

Episodimainen kerronta toimii erittäin hyvin ja kuuluisa teloituskohtaus oli juuri niin vaikuttava kuin mitä etukäteen arvelin. Moni muukin kohta elokuvassa toimi hyytävän tehokkaasti. Teloituskohtauksen ohella karmeinta oli kahden mustaihoisen sotilaan hakkaaminen öykkärijenkkien toimesta, jotka varta vasten tulivat italialaiseen kapakkaan etsimään pahoinpideltäviä. Samoin propagandististen uutisfilmien pyörittäminen ennen raakoja kohtauksia oli hyvin tehokasta. Loppukohtaus oli myös nerokas, vaikka sen kulun pystyi arvaamaan heti humalaisen venäläissotilaan kävellessä pommitetun kaupungin läpi. Joka tapauksessa yksi tehokkaimpia elokuvia mitä sodasta on tehty ja tietyllä tavalla erinomainen anti-filmi klassisia amerikkalaisia sotelokuvia vastaan.

Olen hyvin tyytyväinen, että Teema esitti tämän. Suosittelen kaikille ja toivon, että uusivat (koska sen näki vain suorana)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti