Dublin!

Koska en ole vuosiin saanut pitää lomaa ja lensin viimeksi 2010 Riikaan, päätin keväällä tarttua Museoalan Ammattiliiton tarjoukseen ja lähteä matkalle Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. Joten tässä matkasta to–su 29.8.–1.9.2019.

Dublinissa

Laskeutuminen Irlantiin. Vihreää riittää.

Lento sujui muuten hyvin, mutta Tukholman Arlandan kentällä piti odottaa SASin koneeseen miehistöä ja lähtö myöhästyi ½ tuntia. Perillä yhden seurueemme jäsenen matkalaukku oli kadoksissa, selvisi että se oli Dublinin lentokentän kellarissa pudonnut liukuhihnalta lattialle. Saimme sen kyllä takaisin, mutta taas koitui ½ tunnin myöhästyminen.

Rallifinglanti puuttuu. En ymmärrä.

Hotelli oli hyvin viihtyisä. Hirveän paksu peitto ja valtavat tyynyt tosin tekivät nukkumisesta aluksi epämukavaa ja heräsin ensimmäisenä aamuna päänsärkyisenä. Asiaa ei myöskään auttanut se, että joka ilta vastapäisessä pubissa ihmiset mökäsivät kello kahteen asti yöllä ja sen jälkeen tööttäsivät autojensa torvia tunnin verran.

Aamupala oli peribritteinsaarten tapaan jättimäinen. En syönyt pannukakkuja, mutta siellä oli oma masiina joka valmisti niitä. Hunajan olisi saanut suoraan palasta mehiläiskennoa! Erityiseksi herkuksi nostan lampaanmaitojoqurtin. Paksua, juoksevaa ja törkeän hyvää!

Guinnessia (JEESUS ETTÄ SE ON HYVÄÄ IRLANNISSA!) ja fish & chips. Ensimmäinen ateria ennen Kansallisgalleriaan tutustumista.

Katukuvaa

Punatiiltä, lasia ja harmaata kiveä. Siinä tiivistettynä Dublinin katukuva.

Dublin oli minulle sangen vaikea kaupunki navigoida. Tulostamani ja hotellin respasta ottamani kartat olivat aika ylimalkaisia ja kun kysyi neuvoa, se oli aina "Go left, then turn right" tai "Go right, then turn left". Yleensä sillä kyllä pääsi perille, ei sinänsä mitään vikaa.

Otin keskeiseksi navigointivälineeksi Saint Stephens Greenin, hotellimme lähellä olevan suuren puiston. Kun sen polut kuvitteli X:n muotoon, pystyi sitä pitkin mutkittelemaan aina haluamaansa suuntaan. Kerran kyllä eksyin epähuomiossa näinkin, mutta minulle eksyminen oli osa huvia!

Riemukaari, jonka alla on muistaakseni buurisodassa kaatuneiden irlantilaisten nimet. Tämä oli yksi sisäänkäynti St. Stephens Greenille.

Kaatuneet.

Tästä pääsi kätevästi yhteen museokeskittymään koillisnurkasta, missä lähellä ovat Kansallismuseon arkeologinen puoli, Kansallisgalleria ja muuta mukavaa.

Puisto on komea. Toisaalta rehevä, toisaalta hyvin hoidettu ja harvinaisen siisti.

Koillisen ulospääsy puistosta. Irlannin nälänhädän muistopatsas oikealla.

"Please keep off the grass". Lokit ei piittaa.

Mitä söpöisin talo!

Lauantaiaamuna törmäsin lintulammella hämmästyksekseni harmaahaikaraan.

Tässä katukuvaa ja erikoisuuksia:

Dublinin katukuva on monilta osin piiiiiiiitkiä rivejä punatiilirakennuksia, joissa värikkäät kukkaruukut ikkunoissa ja kirjavat ovet (ks. alla).

Tähän käytävään puikahtaminen kävi pienestä seikkailusta!

Hienosti maalattu kiviseinä!

Graffitteja. Dublinissakin oli paljon taidemaalauksia muuntajakaapeissa, kuten Turussa.

Erään baarin katolla krokotiili syö vastustavan joukkueen pelaajaa esittävää mannekiinia. Myös kaksi flamingoa.

Kaunista, uutta kiviseinää.

Postiloota.

Yllättäen: hugenottien hautausmaa.

Hugenottien hautausmaata.

Värikästä ja vihreää.

Kirjaimellisesti katukuvaa! Näitä Turkuunkin!

Lauantaina kävelimme piiiiiiitkän matkan Dublinin halki Cobblestone-pubiin kuullaksemme elävää musiikkia. Paikka oli todella kiva mutta hirvittävän täyteen ahdettu. Musiikin kuuntelusta ei tullut mitään, ellet istunut soittajan vieressä tai sylissä. Olin kahden metrin päässä enkä kuullut mitään, koska puheensorina ja mölinä oli niin kauhean kova. Olutsuositus: Rustbucket, saa lasipullossa!

Turun arkeologipiireille ominainen pappagallo-kuva.

Kirjakaupat!

Dublin on kirjailijoiden kaupunki (Joyce, Wilde, Behan...) ja sen kirjakauppojen ja museoiden kirjatarjonta onkin suorastaan laittoman hyvä ja edullinen. Puolet matkalaukustani vei paluumatkalla ostamani kirjamäärä.

Chapters bookstore oli vakava, vakava erehdys. KAIKKI MENI! Kirjoja riittää kilometrikaupalla, syvyyttä ja hyllyjä vain riittää ja riittää sekä kaupassa on valtavasti hyviä tarjouksia ja niinpä mukaan tarttui paljon hyvää.

Irlannin suurin itsenäinen kirjakauppa. Hemmetin laaja valikoima.

"I've been meaning to read that" Loistavaa markkinointia!

Ja ikäänkuin Chaptersin kirjakauppapuoli ei riittäisi, on yläkerrassa Second Hand- puoli! Se on jo rangaistava teko, tässähän joutuu velkavankeuteen!

Osto-nosto: Jonathan Gathorne-Hardyn The rise and fall of the British Nanny (1972) eli brittiläisten lastenhoitajien historia, lähteenä haastattelut eli muistitieto. Kiinnostavaa historiaa on maailmassa kirjoitettukin!

Huomasin torstainana bussimatkalla tämän kirjakaupan:

Pakkohan noin söpöön kauppaan on mennä! Olin siellä lauantaina odottamassa kaupan avautumista ja kun ovet avattiin ja luukut rullattiin ylös, minut otettiin oikein kädestä tervehtien vastaan! Selvisi, että kättelijä luuli minun tulevan juuri alkavalle kirjoittajakurssille...

Ovet ja luukut avautuvat!

Books Upstairs on Dublinin vanhin itsenäinen kirjakauppa ja harvinaisen viehättävä sisältäkin. Musiikki on miellyttävää, valikoima laaja ja ylipäätään paikalla on hyvä karma/zen. Ostin täältä nykyproosaa, Roddy Doylen kirjan Two Pints (2012).

Teologia, feminismi, filosofia ja LGBIQ samassa kirjahyllyssä. Kiinnostava konsepti!

Yhtä paljon kuin kirjakaupoista ostin teoksia museoista, joiden museokauppojen valikoima on laaja, suht edullinen ja kiinnostava. Eli humanistin selälle ja lompakolle katastrofi!

Ovia!

Dublinissa kävellessä huomio kiinnittyy ovien värikkyyteen. Hyvin kirkkailla, suorastaan räikeillä väreillä maalattuja ovia on etenkin punatiilitalojen yhteydessä. Tässä otoksia väriloistosta:

Kansallismuseossa olisi myös ollut myynnissä teepyyhe "Doors of Dublin".

Museot!

Ensimmäinen museovierailu torstaina 29.8. tehtiin Kansallisgalleriaan. Kokoelmat ja näyttelyt olivat loistavia, niillä penteleillä on vielä ihan oma Caravaggiokin!

Bauhausin 100-vuotisjuhlan kunniaksi galleriassakin oli oma näyttely Bauhaus100, jossa oli esillä alkuperäisvedoksia Bauhausin mestareiden leikekirjasta. Sitä ei saanut kuvata, mutta oli kyllä yksi parhaiten toteutettuja taidenäyttelyitä, joita ikinä olen nähnyt.

Bauhaus100. Loistava näyttely!

Oppaamme esitteli meille keskeisiä teoksia elävästi ja taitavasti. Irlantilaisten oma taide on kiinnostavaa. Sen uudistajia olivat yleensä naistaiteilijat: naistaiteilijoita ei katsottu hyvällä, joten he joutuivat lähtemään ulkomaille toteuttaakseen itseään ja opiskellellakseen. Miestaiteilijat taas olivat usein "perinteisiä" eivätkä tuoneet mitään uutta tyyliin ja aiheisiin.

Perjantaina kävimme ovelassa museossa: National Leprechaun Museumissa. Museo keskittyy irlantilaiseen folkloreen, ei museoesineisiin ja siksi tunnin opastus museon sisällä on melkoinen elämys! Oppaina käytetään mm. näyttelijöitä, jotka hallitsevat tarinankerronnan niksit ja elävöittämisen!

Matkamuistoautomaatti

Kirjoittaja jättiläisen nojatuolilla.

Oppaamme ja "pot of gold".

Irlannilla on Suomen jälkeen maailman laajin folkloristinen kokoelma. Sikäläiset folkloristit ja kerääjät olivat suomalaisten kouluttamia, ja seurauksena on kertynyt rikas ja valtava määrä kansantarinoita. 

Pitäisiköhän ehdottaa Turun Historian Museoon omaa tilaa folklorelle?

Lauantaina pääsin käymään paikassa, jossa olen jo vuosia halunnut käydä. Trinity College Library, The Long Room. Book of Kells (800-luvun rikkaasti kuvitettuja käsikirjoituksia, evankeliumeja), joka kuului hintaan, on toki hieno ja hyvin toteutettu näyttely, mutta Long Roomin näkeminen sai raavaan miehen liki kyyneliin:

Maailman kaunein näky. Valokuvat eivät tee tälle oikeutta.

Tuhansista nahkaselkäisistä kirjoista nousee huumaavan ihana tuoksu!

Tämä on maailman kaunein kirjasto ja maailman kaunein paikka. Sanat eivät riitä. Piste.

Vaeltelimme samassa yhteydessö pienellä porukalla Trinity College kampusalueella, ja se oli hauskaa. Kiehtovasti kampukseen kuuluu myös "betonibrutalismia" eli betonirakennuksia, joista tuli Suomi mieleen.

"Puhuva patsas", johon sai QR-koodilla opastuksen.

Uusien opiskelijoiden rekisteröinti oli käynnissä. Ei, en rekisteröitynyt mutta kuvasin.

Uudempi betonirakennus, aika jännä.

Betonia. Nurmella kirmaava robottiruohonleikkuri oli lysti seurattava.

Vaikuttavan kirjaston jälkeen menimme Kansallismuseon arkeologiselle osastolle. Aikaa oli 1½ tuntia sulkemiseen, mikä oli aivan liian vähän: kokoelmat ja esillepano ovat uuvuttavan laajat! Varatkaa noin kolme tuntia, jos haluatte tutustua kunnolla paikkoihin.

Vaatimaton "MUSEUM" kyltti portin päällä kätkee taakseen helekkarin hienot kokoelmat.

Erityisen suuri kadehdinta siitä, että heillä on tolkuttomasti vanhoja kultaesineitä. Ja valinmuotteja. JA hyvin säilynyttä orgaanista materiaalia.

Näyttely on kahdessa kerroksessa ja kerrassaan massiivinen, kivikaudesta keskiaikaan ja ehkä pidemmällekin. En ole varma, tämä oli niin valtava!

Museokauppa oli tarjonnaltaan hieno.

Lauantaina ohjelmaani kuului totaalinen eksyminen, kun yritin päästä militariamuseoon johon saimme Leprechaun-museolta ohjeet. Lopputulos oli, että yritin päästä joen yli, otin mielestäni oikotien...

...ja olin Dublinin linnan edessä.

Joka on aika... värikäs? Ymmärrän kyllä räikeät ovet, mutta että Dublinin linna!?

Eksymisellä oli yksi ihana seuraus: löysin erinomaisen Chester Beattyn kokoelman. Siellä on maailman laajin Lähi-Idän ulkopuolella oleva kokoelma vanhoja islamilaisia tekstejä, LOISTOKKAITA kiinalaisia ja japanilaisia käsikirjoituksia, nuolenpääkirjoitustauluja, kuolleiden kirjan papyruskäsikirjoituksia... uskomattoman upea paikka.

Aula oli upea.

Melkein, melkein suosikkini kokoelmasta: "Kaksitoista tutkielmaa geometriasta", arabiankielinen kopio vuodelta 1215! Bagdadista, Irakista. Loistokas muistutus siitä, miten kehittynyt islamilainen maailma oli kultakautenaan. Aikansa huipputiedettä, joka välittyi Eurooppaan.

Japanilainen käsikirjoitus.

Suosikkini kokoelmasta! Siinä 5–9 metriä pitkä demonien ja taruolentojen paraati eli hyakki yagyou, japanilainen käsikirjoituskäärö.

Togetoge, toge = piikki

Maailman vanhimpia kokoelmia sananlaskuja.

Rakennuksen katolla on rauhoittava puutarha.

Dublinin linnan puutarha.

Pappagallo & Chester Beatty!

Varsinainen "militariamuseo" oli massiivinen. Yritin etsiä nimenomaan nimellä "Military museum" ja minulla oli jonkinlainen käry, missä suunnassa se on. Köpöttelin Dublinin linnalta vielä pitkän matkaa, eksyin taas vähän ja päätin pistäytyä J. M. McNeilliin, pubiin ja musiikkikauppaan - joka olikin pelkkä pubi! Mutta otin puoli pinttiä Guinnessia, nautin rauhasta ja sain tiskin päästä paikalliselta neuvot: "Turn right, then right and walk straight about half a mile". Thank you!

McNeills. Rattoisa paikka, josta sain suuntaohjeita. Thank you!

Lopulta päädyin Kansallismuseon toiselle suurelle rakennukselle. Alkoi sataa rankasti joten juoksin sisäpihalle, missä oli historian elävöittäjiä. Nämä ohjasivat perille: militariamuseo onkin osa Kansallismuseota, ja olin päässyt tuurilla perille!

Irlannin Kansallismuseo osallistui Prideen.

Kansallismuseon "kakkosrakennuksen" näyttävää sisäpihaa.

Varsinaisen militariamuseon puolella... kamerani taisi ryhtyä savuamaan, kuvasin niin paljon todella hienoa kokoelmaa! Tässä muutama namupala!!!

Irlantilainen krenatööri. . National Museum of Ireland: Military Museum.

Musketinkuulia "hoardista" eli varastosta. . National Museum of Ireland: Military Museum.

Haluan tällaisen Suomen Sotamuseoon. Missä irlantilaisessa yksikössä sinä palvelisit? Pit

Alku: sinut kutsutaan armeijan riveihin. Mihin yksikköön päädyt? . National Museum of Ireland: Military Museum.

Jalkaväki vai ratsuväki? Otin jalkaväen! . National Museum of Ireland: Military Museum.

Vastattuani kysymykseen (mistä päin Irlantia, onko väliä, haluaako nähdä toimintaa jne.) päädyin Royal Irish Fusiliers -rykmenttiin. Hurraa!

Royal Irish Fusiliers! National Museum of Ireland: Military Museum.

Tämän jälkeen pääsi tutustumaan rykmenttinsä historiaan:

Royal Irish Fusiliersin historiaa 1. National Museum of Ireland: Military Museum.

Royal Irish Fusiliersin historiaa 2. National Museum of Ireland: Military Museum

Tarvitsemme tällaisen Sotamuseoomme! Tässä runko II maailmansotaan:

1) Milloin olet syntynyt (1891–1926)? (reserviä vai suoraan alokaskoulutuksesta rintamalle? Vanhemmat miehet huoltokomppanioihin esim. hevosmiehiksi rykmentin kolonnaan)

2) Millä alueella? (Sotilasläänit, joiden perusteella divisioona, jos syntymävuosi määrää reserviin)

3) Missä aselajissa haluat palvella? (Jalkaväki, tykistö, kranaatinheittimet, viesti, ilmavoimat, lääkintä, joillakin alueilla laivasto)

4) Onko sinulla erityinen siviilikoulutus tai ammatti? (siirto viestiin, tulenjohtoon, autonkuljettajaksi tai ilmavoimiin. Poliisit ja tuomarit jatkosodassa Itä-Karjalan miehityshallintoon. Korkeakoulutetut erikoistapaukset esimerkiksi rykmentin postimestareiksi)

5) Onko sinulla jokin erityistaito? (esimerkiksi matematiikka, kielet -> sotilastiedustelu; kestävyysurheilu -> divisioonien tai Päämajan kaukopartiot)

Irlannin pääsiäiskapina, sisällissota ja sen seuraukset ovat samanlaisessa syynissä kuin meidän sisällissotamme 1918. Keskeisten tekijöinen (ammuttujen) univormut ja aseet olivat esillä näyttelyssä. 

Tässä yksi näkökulma rauhansopimukseen:

Kypsää käsittelyä. National Museum of Ireland: Military Museum

Lopuksi hauskaa propagandaa:

Irlantilainen sankari! National Museum of Ireland: Military Museum

"Sääli miestä". National Museum of Ireland: Military Museum

Museo on suuri ja kokoelmat jälleen kerran hienot, mutta sama juttu kuin arkeologisella puolella: uuvuttavan laaja! Ensimmäistä maailmansotaa ja irlantilaisten osuutta siinä käsiteltiin laajasti. Näyttely oli tältä osin ihailtavan hyvin tehty, mutta kun sitä on 2014–2018 tullut joka tuutista niin itse kyllästyin siihen melko pian.

Lopuksi jotain, mistä suosittelen 23€:n premium-kierrosta. Whiskey Museum! Tästä en kerro enempää, koska se on niin hauska! Opas oli hemmetin hyvä ja kierros (ennen maistiaisia) oli todella opettavainen ja mielenkiintoinen.

Pappagallo ja viskiä tulossa!

Museossa baari! Suomen museoelämä, ottakaa oppia!

Neljä viskiä. Kaikki enemmän tai enemmän hyviä.

Lopuksi kokemuksia ja vinkkejä

- Jos haluat pubivinkkejä, lue Tanssitossut Dubliniin -blogin kirjoitus "Baarikierros Hannen tapaan". Päädyin sen ansiosta McDaids'iin, missä oli tilaa ja mukava tunnelma. Perinteisen Guinnessin sijaan otiin Gin & Tonicin (Gin? They all taste the same, mate!) ja red alen.

- Hintataso samanlainen kuin Suomessa. Eurot käytössä! Lähimaksu tunnetaan termillä "tap" (en tiennyt).

- Kansallismuseo ilmainen! He katsovat velvollisuudekseen kertoa irlantilaisesta kulttuuriperinnöstä. NIIN, SAATANA! HALLITUS KULTTUURIMINISTERIÖ JA MUSEOVIRASTO, OTTAKAA OPIKSENNE!

- Hanavedestä ei tule mahanpuruja, mutta se on aika pahan makuista. Myös kivennäisvesi pullosta on melko pahanmakuista. Ei oksettavan, ei kuvottavan, mutta tympeän.

- Whiskey hyvää. Suosittelen Writers Tearsia ja Great Oaksia. Viskiä saa ruokakaupoistakin. Osa niistä on vain Irlannin sisämarkkinoille.

- Guinnessia voi juoda ainoastaan täällä kunnolla. Puoli pinttiä on mukava annos.

- Museot uuvuttavan laajoja. Varaa aikaa kolme tuntia / museo.

- Olut ja fish & chips sekä tukeva aamiainen pitävät nälän poissa pitkään. Aamupalasta meni pitkään illan alkuun, kunnes tuli nälkä.

- Kahvi kaikkialla kelvollista, ehkä tuimemman makuista kuin meillä. Leivonnaiset hyviä!

- Jos haluat kuunnella kunnon elävää musiikkia, mene ajoissa pubiin ja istahda aivan soittajien viereen. Yhdessä turistihelvetissä soitettiin kaikkein "klassisimpia" pari kappaletta, sitten alkoi soida kajareista ABBA. Juopuneet 1/256 -amerikan-irlantilaiset eivät tästä välittäneet vaan ölisivät samaan malliin. Hyviä ja tilavia pubeja niin keskustassa kuin kauempanakin!

Tuleville arkeologeille.

Lukuhaaste 2019: 90 kirjaa, osat 31–40

Tämä päivitys tulee nyt kovasti myöhässä, koska olin kesä-heinäkuun keskittynyt kirjoittamaan itse kirjaa ja arkistohommiin.

Tällä kertaa mukaan on eksynyt hirmuinen määrä Robin Hobbin Salamurhaaja, Narri & Näkijä sarjaa, koska kerronnan imu vei mennessään!

31. Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja

Kirjoitan Robin Hobbin kirjoista alaosaan summa summarumin, koska kirja-sarjat ovat kolmiosaisia ja tähän mahtuu kaksi ensimmäistä osaa eli Näkijän taru ja Lordi Kultainen.

32. Robin Hobb: Salamurhaaja taival

33. Batman: No Man's Land vol 2

Kuten mainitsin edellisessä blogikirjoituksessa, on Batmanin No Man's Land erinomainen Batmanin tarina-arkki.

34. Robert Jordan: Kaaoksen valtias (Ajan pyörä #13)

Tähän asti Ajan Pyörän rumin kansi. Mitä hittoa Randin käsille on tapahtunut???

35. Robin Hobb: Narrin matka

36. Robin Hobb: Narrin palvelija

Palvelija! Kirjan nimessä on ammatti (no, ööh, aikaisemmissahan on myös salamurhaaja, ammatti sekin...)

Helmet-haaste:
32. Kirjan nimessä on ammatti

37. Toni Morrison: Rakkaus

Tunnustan: luin kirjan pääasiassa siksi, että saisin Helmet-haasteen kohdan 10, rodullistetun kirjailijan kohdan suoritetuksi. Kirjaa suositteli Sammakon henkilökunta ja Goodreadsin perusteella tuttunikin ovat lukeneet ja tykänneet siitä.

Nimestään huolimatta Rakkaus ei ole rakkausromaani, vaan yhden hotellin, sen omistajan ja omistajaan kytkeytyneiden naisten vaiheiden hidasta ja taidokasta aukikerimistä. Tämä ei ole "helppo" kirja, vaan vaatii keskittymistä ja todellinen syventyminen edellyttäisi kai kirjallisuustieteen opintoja, joita minulla ei ole. Silti suosittelen lukemaan, aina ei kannata päästää itseään helpolla kirjallisuuden suhteen.

Helmet-haaste:
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

38. Antti Tuuri: Tammikuu 18

En ole lukenut Antti Tuuria vähään aikaan, joten kun huomasin että pitkään kyttäämäni Tammikuun 18 oli vapaana kirjaston hyllyssä, otin sen heti luettavaksi. Nappasin samalla Ikitien, koska näin elokuvan ja tykkäsin siitä (Helmet-haasteen kohta 33).

Tammikuu 18 on keskitason Tuuria. Tarina etenee jouhevasti ja tyyli on ennallaan, mutta kokonaisuutena tarinan kaari ei kaareudu, vaan tuntuu alkavan yhtä tössähtävästi kuin se päättyy. Tosin on hyvä, ettei Tuuri ole antanut historiallisessa fiktiossa kovinkaan paljon periksi houkutukselle tehdä repäisevän raflaavia käänteitä, joita ei todellisuudessa tapahtunut. Samalla tapahtumien hiljainen huumori vaikuttaa.

Tekstistä näkee taas, että kirjailija on tehnyt paljon taustatöitä yksityiskohtien eteen. Teoksessa seurataan rakennusmestari Sippolaa, kun hän perustaa suojeluskuntia ja päällystökouluja tulevaa venäläisiä vastaan tehtävää kansannousua varten.

39.  Robin Hobb: Narrin kohtalo

40. Reima Mäkinen: Mantšuria - Mannerheimin tulikaste

Huomasin sarjakuvan arvostelun Helsingin Sanomissa ja koska tykkään Turun Sarjakuvakaupasta, ostin sarjakuvan ihan omaksi. Sarjakuvabiografia kuvaa Mannerheimin vaiheita keisarillisen Venäjän armeijan upseerina Venäjän ja Japanin Kaukoidässä käymän sodan aikana.

Mantšuria on kaunis kirja. Vavahduttavin on kohtaus, jossa Mannerheimin rakas hevonen menehtyy sodassa. Kerronta toimii ja sitä helpottaa, kun jokaisen luvun alussa on esitelty esiintyvien henkilöiden kasvot ja nimet. Karttojen avulla käydään läpi yleistä Venäjä–Japani sodan (1904–1905) historiaa. Itse Mannerheim kuvataan kunniaa etsivänä ammattiupseerina, jolla on omat Pietarin hovin murheensa. Siis inhimillisesti ja kunnioituksella. Ajankuva on uskottava, sillä Reima Mäkinen teki kertomansa mukaan valtavasti taustatöitä tämän eteen, ja sen kyllä uskoo.

Lasken tekijän Reima Mäkisen Kuvagra-kustantamon pienkustantamoksi, joten Helmet-haaste:
37. Pienkustantamon julkaisu

Robin Hobbin kirjoista summa summarum:

Hyvä fantasia on hyvän dekkarin ohella koukuttavin kirjallisuudenlaji. Hobbin maailmasta tekee kiehtovan hyvät henkilöhahmot ja huolella laadittu maailma. Yleensä juuri  fantasiamaailma ja sen "magian" loogiset ehdot määrittävät, kantaako tarina vai ei. Salamurhaaja FitzUljaasta jaksaa lukea, hän havainnoi ja reagoi kuin aito, elävä ihminen. Samoin hänen kanssaan tekemisissä olevat ihmiset ja olennot ovat moniulotteisia. Poliittinen juonittelu tässä fantasiamaailmassa on hyvin uskottavaa ja monin paikoin raa'an realistista. Kaukana ollaan David Eddingsin pumpuloiduista ratkaisuista.

Ensimmäinen tarina FitzUljaasta, prinssin äpärän lapsuudesta kuninkaanlinnassa ja hänen kasvustaan salamurhaajaksi kuninkaansa palvelukseen on kokonaisuutena toimivin. Ensimmäinen kirja pohjustaa kahta seuraavaa niveltyen niihin luontevasti. Taustaksi kerrottakoon, että Fitz tuodaan lapsena kuninkaan hoviin, jolloin pohditaan pitäisikö tämä potentiaalisena vallantavoittelijana surmata vai ottaa hovin palvelukseen. Fitz päätetään lopulta ottaa salamurhaajakoulutukseen. Samaan aikaan merirosvojen, punalaivojen, hyökkäykset rannikolle alkavat. Nämä tarjoavat kaappaamiensa ihmisten omaisille kaksi vaihtoehtoa: joko nämä lasketaan menemään tai lunnaita vastaan heidät surmataan. Kuten arvata saattaa, ensimmäisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut Ahjon kaupunki kieltäytyy maksamasta ja vangit vapautetaan. Mutta nämä ovat vapautuneina sellaisessa tilassa, että merirosvojen vapauttamia aletaan kutsua ahjotuiksi (mainio suomennos!) ja osa kaupungeista ja kylistä maksaa vapaaehtoisesti lunnaat, koska se on parempi vaihtoehto. Merirosvot, valtataistelu kuninkaan kruunusta ja myytit Ikiaikaisista, jotka hädän tullen ovat tulleet auttamaan kuningaskuntaa kulkevat rinta rinnan kertomuksessa. Fitzin ohella toinen keskushenkilö on Narri, kalpea liki sukupuoleton olento, joka onkin kaikkea muuta kuin narri.

Lordi Kultaisen ensimmäinen osa taas on vähän irrallaan toisesta ja kolmannesta ja kenties kirjasarjan heikoin osa, vaikkakin itsenäisenä kirjana viihdyttävää fantasiaa. Toisessa kirjasarjassa FitzUljas palaa "eläkkeeltä" kuoliaaksi julistettuna auttamaan sukuaan. Merirosvojen kanssa on solmittu hauras rauha, ja sen sinetöimiseksi eli poliittisen avioliiton hintana on jään alle hautautuneen suuren lohikäärmeen surmaaminen kaukana pohjoisilla jäätiköillä. Narrin, Lordi Kultaisen mukaan lohikäärme pitäisi kuitenkin vapauttaa, että liki sukupuuttoon kuolleet olennot palaisivat taas maailmaan.

Kolmannesta sarjasta, jonka viimeinen osa on vielä suomentamatta ja jonka luin siksi englanniksi, kirjoitan myöhemmin.

Keskustelin kaverin kanssa siitä, miksi fantasiassa on aina kolme olentoa: susi, korppi (Narrin ja Näkijän tarussa eli kirjasarjan 3. trilogiassa) ja lohikäärme. Etenkin susi sankarin kumppanina tai kyky muuttua sudeksi ja suden ajatusmaailman kuvaaminen ovat melkein yksi fantasian pakkomielteitä (mm. Belgarionin taru, Game of Thrones). Taru Sormusten Herrassa on Hukkia ja Silmarillionissa suuri susi Carcharoth, ilmeisesti Fenriristä vaikutusta saanut kauhea peto. 

Jostain syystä skandinaavinen viikinkien mytologia on melkein jokaisessa maailmassa taustalla. Takuulla tästä löytyy kirjallisuustutkimusta, mutta en tähän hätään ehdi etsiä osuvia artikkeleita. 

Miltä lista näyttää 3.6.2019:


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Lyhyesti muistoja pitkästä matematiikasta, metsäteollisuudesta, pääsykokeista ja oppilaanohjauksesta

Pitkän matematiikan vaikutus yliopiston opiskelijavalinnoissa on ollut viime aikoina tapeteilla. Ajattelin jakaa omia muistikuviani Vehkalahden yläasteelta (kuhnta yhdistynyt Haminaan ja entinen koulurakennus tuhottu homekouluna) ja ajatuksista linjasta yläaste (nyk-. yläkoulu) – lukio – yliopisto.

Oppilaanohjaus yläasteella oli sangen yksioikoista. Merkittävin istunto oli 9. luokalla eli vähän ennen lukioon tai ammattikouluun siirtymistä. Itse halusin luonnollisesti lukioon ja istuin sitten saman pöydän ääreen alustava kurssivalintalomake kädessä opon kanssa. Oppilaanohjaaja teki hyvin humanistispainotteiseen suunnitelmaani lähes automaattisesti seuraavat korjaukset: lyhyt matematiikka pitkäksi, historiaa, filosofiaa ja psykologiaa pois mahdollisimman paljon ja tilalle kemiaa ja fysiikkaa. Pidin pääni, mutta lyhyestä matematiikasta sain inttää pitkään kunnes opo suostui laskemaan minut sen kanssa tapaamisesta.

Samat muutosehdotukset tehtiin kuulemma kaikille 9. luokkalaisille, ja moni taipui ottamaan pitkän matematiikan. Lukiossa olikin sitten kolme luokkaa karkeasti periaatteella saksan kieli (minä yhden saksan kurssin takia, halusin kerrata), toinen luokka pitkä matematiikka + saksa ja kolmas oli lyhyen matematiikan opiskelijoille, jotka eivät valinneet saksaa. Kun lukuvuotta oli kestänyt muutaman kurssin, alkoi pitkän matematiikan suuri ryhmä pienentyä ja lyhyen kasvaa, kun taidot eivät opiskelijoilla riittäneet ja nämä vaihtoivat lyhyeen. Ilmeisesti Haminan suunnalla suurena visiona oli, että yliopistoihin mennään lähinnä opiskelemaan sellaisia aineita, jotka palvelevat paikallista metsäteollisuutta, joten kaikille haluttiin määrätä tätä päämäärää hyödyttäviä aineita.

Huomattavasti hyödyllisempää minulle olisi ollut saada tietoa yliopistojen humanististen alojen pääsykoejärjestelmistä. Pyrin ensimmäisenä vuotena lukion jälkeen Helsingin yliopistoon historian lisäksi psykologiaan, mutta se on sitten aivan toinen tarina. Psykologiassa tilanne oli suht reilu, vaikka tilastomatematiikkaa pitikin hallita (Se muuten kuului lyhyen matematiikan opintoihin. Ähäkutti!) mutta historian osalta tilanne oli aivan toivoton: pääsykokeisiin piti lyhyen ohjeen mukaan lukea historiaa tietyltä ajanjaksolta, joka muistaakseni kattoi 200 vuotta (olisikos ollut 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun?). Kuten arvata saattaa, koe meni päin hemmettiä. 

Mutta miten voi olla tällainen pääsykoeasetelma? Vastaus on julma: Suomessa on jo jonkinasteinen maksullinen korkeakoulutus, jolla varmistetaan että rikkaammat saavat lapsensa parhaimpiin oppilaitoksiin ja yliopistoa lähellä olevat tahot saavat kerättyä rahaa. Historiaan oli nimittäin maksullinen valmennuskurssi, joka otettiin vain yhdestä syystä: sillä kurssilla kerrottiin, mihin kirjaan pääsykoekysymykset perustuvat. Tästä järjestelmästä olisi ollut hyödyllistä kuulla edes jollain opo-tunnilla 2000-luvun alussa.

No, nyt sitä sitten ollaan Turun yliopiston leivissä väitöskirjan tekijänä, tutkijana ja tietokirjailijana. Yliopiston käytävillä tänä tiukkana koulutuspolitiikan aikana huokaillaan tämän tästä: "Huonostihan asiat ovat... onneksi ei olla Helsingin yliopisto. Siellä menee vielä huonommin."

Ja mitä siihen suureen suunnitelmaan minun vuosikerrastani metsäteollisuuden palveluksessa Haminassa, tässä klassikkoklippi (Nelosen Uutiset) vuodelta 2007 eli ensimmäisen opiskeluvuoteni ajalta:

Kiitos, opot!

Kieltolaki ja kieltolakimyyteistä

Tänään 1.6.2019 on sitten tullut kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomessa tuli voimaan kieltolaki. Kieltolaki päättyi 5.4.1932 kello 10 (siis se kuuluisa lukusarja 543210).

Perehdyin kieltolakiin tutkiessani salakuljetusta Karjalankannaksella ja kieltolakiaikaa Viipurissa ennen II maailmansotaa. Peruskirjallisuuden lisäksi kävin läpi suunnattoman määrän sanomalehtiartikkeleita ja Viipurin tulliviranomaisten yms. asiakirjoja saadakseni luotettavamman kuvan asiasta.

Koska kieltolaista edelleen julkaistaan päin seinää olevia tekstejä ja yksinkertaisesti kestämättömiä tulkintoja, ajattelin päivän kunniaksi kirjoittaa blogiini pitkän omiin tutkimuksiini perustuvan kirjoituksen aiheesta.

Tyypillinen värikäs uutinen kieltolain ajalta. Karjala 7.11.1923

Taustaa

Kieltolakia oli suunniteltu jo 1800-luvulla ja Venäjän vallan alla Suomen uusi eduskunta teki kolmeen otteeseen äänestyksen jälkeen lakialoitteen kieltolaista, etenkin SDP:n vahvoina vuosina (80 tai yli kansanedustajaa). Myytti on, ettei tsaari olisi vahvistanut lakia. Sitä ei nimittäin kertaakaan edes viety keisarille vahvistettavaksi.

Kieltolain ajatus kietoutui vahvasti sosialidemokraattisen/työväen puolueen ja raittiusliikkeen kanssakäymiseen. 1800-luvulla raittiusliike oli ensimmäinen suomalaisen työväestön järjestäytymismuoto. Alkoholi ylipäätään nähtiin (karkeasti sanottuna) porvarien salaliittona työläisia vastaan, joten SDP oli yksi innostuneimpia kieltolain kannattajia ennen ja jälkeen sisällissodan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa oli hyviä kokemuksia tilapäisistä kieltolaeista, joten senkin puolesta laille riitti kannattajia.

Sanomalehti Karjalan pakinoitsijan suorasukainen arvio yhteiskunnan tilasta 27.9.1923.

Konkreettisti kieltolailla tarkoitetaan vuosina 1919–1932 Suomessa voimassa ollutta lakia, joka kielsi alkoholin valmistamisen, maahantuonnin, myynnin ja varastossapidon muihin kuin lääketieteellisiin, teknillisiin tai tieteellisiin tarpeisiin. Alkoholilla tarkoitettiin kaikkia aineita, jotka ollessaan +15 asteen lämpötilassa sisälsivät enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia etylialkoholia ja jotka eivät ole denaturoituja.

Kieltolain aika ja ajat

Kieltolain aika 1919–1932 voidaan jakaa useaan vaiheeseen. Alkuvaiheessa eli noin 1919–1922 "kotipolttoisella" eli pontikalla oli vielä suuri merkitys, joten uutisista saa tämän tästä lukea viranomaisten tuhonneen pontikkatehtaan. Yleensä pontikkasatsien valmistuminen ajoitettiin niin, että ne olisivat valmiit kun lähikylässä tai kaupungissa olisi markkinat, joiden yhteydessä satsin saisi myytyä väenvilskeessä. Sittemmin "korpirojupolttimoiden" merkitys väheni huomattavasti, sillä salakuljetettu sprii oli alkoholipitoisuudeltaan ja hinnaltaan paljon houkuttelevampi tuote.

"Korpirojutehdas" keskellä Turkua! Uusi Suomi 12.11.1919

Samoin ulkomaalaisten merimiesten salakuljettamilla ns. normaaleilla pulloilla oli vielä paljon merkitystä ja uutisissa ja takavarikkoasiakirjoissa mainitaan tämän tästä, että merimiehen tavaroista, aluksen kokin keittiön salalokerosta tai muusta vastaavasta löytyi kymmeniä alkoholijuomapulloja, joita kukaan aluksella oleva ei tunnustanut omistaneensa. Oma merkityksensä oli myös sillä, että salakuljetus Venäjälle oli äärimmäisen tuottoisaa ja salakuljetettavaa tavaraa haalittiin Länsi-Suomesta asti. Jotkut rajalla kiinnisaadut salakuljettajat kertoivat vieneensä Suomesta alkoholia suoraan Eino Rahjan käyttöön Pietariin!

Karjala-lehden uutinen alkoholin salakuljetuksesta ja takavarikkomääristä 1922. Kieltolain alkuvuosina alkoholia salakuljetettiin lähinnä valmiina pulloina, ei vielä spriinä. Karjala 23.1.1923

Salakuljetus oli selkeästi kausittaista: parasta aikaa oli syksyn alku, jolloin hämärät illat ja sulat vedet mahdollistivat liikenteen ns. emäaluksilta eli depot-aluksilta Itämereltä mantereelle ja mantereen saaristoon. Syksyn lopulla salakuljetettavaa alkoholia upotettiin rannoille, mistä kanistereita noudettiin talven mittaan myyntiin. Rohkeimmat saattoivat myös yrittää salakuljettamista jäitse, ja  moni talvinen tulliasiakirja kertookin hiihtopartion seuranneen reen tai suksien jälkiä, joiden varrelta löytyi takaa-ajetun salakuljettajan hylkäämä tavara. Kesäisin salakuljetus oli lähinnä matkustaja-aluksien ja muiden muuta lastia kuljettavien laivojen varassa: kesän valoisten öiden aikana oli riskialtista kuljettaa tavaraa omalla veneellä. Kesätakavarikoinnit olivatkin yleensä konjakki-, viini- tai likööripulloja yms. tavaraa, syksytakavarikoinnit spriikanistereita.

Kieltolain "kultavuodet" ovat sen keskellä olevat vuodet eli noin vuodesta 1923 vuoteen 1929. Tuolloin poliisilla ei ollut riittävästi resursseja ja Saksan hyperinflaatio teki sikäläisten spriitehtaiden tuotteista käytännössä ilmaisia. Venäjän rajavalvonnan tehostuessa moni Venäjän-suunnan salakuljetukseen erikoistunut pysyi ammatissaan mutta vaihtoi tuotetta. Etenkin itäisen Suomenlahden saariston merenkävijät Koivistolla, Seiskarissa, Tytärsaaressa ja Lavansaaressa olivat ahkeria salakuljettajia, kun taas Viipurin edustalla Uuraa oli Suomen "merkittävin tuontisatama - nimittäin pirtun". Venäjälle suuntautuvalla ja alkoholin salakuljetuksella oli jopa epävirallista viranomaisten suojelua: I maailmansota oli lähes kokonaan hävittänyt saaristojen tarkkaan varjellut metsät ja muut elinkeinot, joten viranomaisten mukaan vaihtoehto oli lähinnä nälkäkuolema. Tiettyjä salakuljettajia myös suojeltiin idässä viranomaisten toimesta, sillä nämä auttoivat vakoojia yli rajan Venäjälle ja takaisin sekä toivat muutenkin tiedustelutietoa Neuvostoliitosta, mm. sanomalehtiä.

Itäisen Suomenlahden salakuljetusreitit.

Salakuljetusta kulki myös Laatokan yli Venäjältä Suomeen sekä talvisin jäitse suoraan Suomenlahden yli ja sitä pitkin.  Myös moni ammattirikollinen vaihtoi alaa spriin salakuljetukseen, sillä se oli muita epärehellisiä ammatteja turvallisempaa. Viipurissa mainittiin 1920-luvun alussa, että omaisuusrikokset olivat vähentyneet ammattivarkaiden ryhdyttyä salakuljettajiksi.

Yleensä 1920-luvulla spriitä ostettiin Saksan rannikkokaupungeista, etenkin vapaakaupunki Danzigista markalla litra. Myöhemmin myös Itä-Euroopan spriitehtaiden merkitys korostui etenkin ukrainalainen sprii liikkui 1929–1932. Virolainen sprii valmistettiin perunasta, mikä teki siitä "parempaa", mutta sillä oli korkeimmillaan/pahimmillaan ehkä 10–15% osuus kaikesta spriistä. Virolaisen spriin määrä korostui kieltolain alkuaikoina, jolloin se oli noin vuosiin 1923–1925  astitakavarikoiduin tuote. Eli ajalla, jona takavarikkomäärät ylipäätään olivat vähäisiä.

Kuunari Marie, tyypillinen Itämerellä liikkunut depot-alus. Kuva: Karjala 20.9.1929.

Höyrylaiva Isavella, toinen depot-alus. Kuva: Karjala 20.9.1929.

Vuodesta 1923 Suomenlahden kansainvälisille vesille, Suomen aluevesirajan tuntumaan ilmestyivät tankki- eli depot-alukset, joissa oli tuhansia litroja spriitä joita myytiin saariston salakuljettajille (10–15 mk litra) jotka kuljettivat sen omilla konsteillaan mantereelle. Yhden depot-aluksen spriilasti riitti noin kuukaudeksi. Ensimmäiset spriitrustit syntyivät – eli hyvin järjestäytynyt ja laajamittainen alkoholin salakuljetus Suomeen – alkoi arviolta vuonna 1924. Samoihin aikoihin salakuljetusketjut muuttuivat monitahoisiksi ja esimerkiksi salakuljetukseen käytetyn moottoriveneen omistajuussuhteiden selvitys muuttui lähes mahdottomaksi selvittää: yksi oli ostanut veneen, vuokrannut sen toiselle joka oli lainannut sen kolmannelle ja lopulta vene löytyi neljännen henkilön hallusta.

Mantereen puolella salakuljettajien kalusto oli kaikenkirjavaa. Kuva Viipurin poliisin siveysosaston takavarikoinneista. Kokoelmiin kuului myös naisten "nimettömien" muotoinen salakuljetusastia. Karjala 16.12.1926

Yksi suurimmista ja sinnikkäimmistä kieltolain myyteistä onkin, että Suomeen tuotu pirtu oli peräisin Virosta. Sananlasku "viedä pirtua Viroon" on tältä ajalta tarkoittaen typerää kaupankäyntiä/hyödyttömyyttä. Suomalaiset olivat hyvin tietoisia saksalaiskaupunkien ja -kauppiaiden vaikutuksesta spriikauppaan, mutta Risto ja Raimo Pullattien mukaan Maalaisliitto ei halunnut ärsyttää ulkopoliittisista syistä Saksaa, vaan keksi ykkösviholliseksi Viron. Tämä johtui etupäässä siitä, että Virosta tuotiin Suomeen elintarvikkeita, mikä ärsytti suomalaisten maataloustuottajien puoluetta ymmärrettävistä syistä. Eli kyse oli pitkälti poliittisesta mustamaalauskampanjasta. Pirtua myydessä kauppiaat vakuuttivat sen olevan Virosta, mutta tämä johtui ensisijaisesti siitä, että virolaisella pirtulla oli parempi maine.

Hallitus ehdotti vuonna 1926 poliisin ja tullin valtuuksien laajentamista merkittävästi. Karjala 21.3.1926

Salakuljetus ja poliisin toiminta kiihtyivät vuonna 1926: poliisi sai lisää kalustoa ja valtuuksia, kun taas panokset salakuljetuksessa kovenivat. Aiemmin salakuljettajat ostivat poliisin ja tullin takavarikoimat alukset viranomaisten huutokaupasta läpipäässeistä lasteista saaduilla voitoilla. Muutosten myötä viranomaiset saivat takavarikoimansa moottoriajoneuvot käyttöönsä, joten rikolliset menettivät nopeusetuaan. Salakuljetuksen huippuvuosi oli 1929, jolloin myös kieltolain vastustus ja lopettaminen saivat lisää kannatusta. Samalla Stalinin noustua valtaan Suomen vastaisen rajan vartiointi kiristyi ankarasti ja vähäinen jäljellä oleva salakuljetus menetti merkitystään.

Hyvin merkittävää oli myös uusien valtioiden liittyminen salakuljetussopimukseen, jolla pyrittiin estämään depot-alusten pääsy merialueille. Viron liittyminen sopimukseen heinäkuussa 1926 oli paha takaisku salakuljettajille, mutta pian alukset palasivat aluevesille uuden lipun alla. Elokuussa depot-alukset tosin palasivat jälleen ja lähestyvän syksyn pimenevät yöt olivat otollisia salakuljettajille.

Karjala uumoili salakuljettajat voitetuksi Viron liityttyä  salakuljetussopimukseen 1926. Karjala 15.8.1926

Kieltolain loppu oli – toisin kuin yleensä luullaan – salakuljettajille vaikeaa aikaa. Merivartioston perustaminen vuonna 1930 kasvatti takavarikoidun alkoholin määriä. Tuolloin tullin vartiolaivoista ja tullimiehistä muodostettiin sisäministeriön alainen sotilaallinen merivartiosto. Tätä oli suunniteltu jo vuosina 1919 ja 1920, mutta vasta 1929 suunnitelmissa päästiin eteenpäin. Merivartioston voidaan katsoa olleen kallis mutta onnistunut hanke: depot-laivat Itämerellä vähenivät ja samaan aikaan salakuljetetun spriin määrästä saatiin takavarikoitua 25% aikaisemman arviolta 10% sijaan.

Kaikkiaan Merivartioston osuus takavarikoinneista oli merkittävä:

1930 takavarikoitu 609 913 l, MV:n osuus 48%

1931 takavarikoitu 711 726 l, MV:n osuus 69%

1932 takavarikoitu 384 191 l, MV:n osuus 65%

1933 takavarikoitu 651 560 l, MV:n osuus 70% (salakuljetus jatkui, vaikka kieltolaki päättyi)

Samoin Saksan spriin hinnan nousu vaikutti todennäköisesti salakuljetuksen vaikeutumiseen, joskin hinnan kasvu teki siitä samalla entistä kannattavampaa. Kieltolain päätyttyä salakuljetus Suomeen jatkui ja viimeinen salakuljetettu spriierä Suomeen lienee saapunut 30.11.1939. Talvisodan alun vuoksi kyseiselle salakuljettajalle tuli hankaluuksia kotiinpaluun kanssa.

Kieltolakiin kuului mitä törkeimmät petokset. Karjala 26.6.1925.

Kieltolain myytti numero 1: alkoholin kulutus kasvoi

Yleinen kieltolain yhteydessä esitetty myytti oli, että se lisäsi suomalaisten alkoholin kulutusta. Tämä on silkkaa pötyä useista eri syistä. Suurin vaikutus suomalaiseen juomakulttuuriin oli, että alettiin juoda "väkeviä" eli kirkasta viinaa. Yksi kieltolakimyyttien keskeinen luoja on Reijo Ahtokarin Pirtua pirtua…: kieltolaki Suomessa 1.6.1919–5.4.1932 jota kannattaa lukea pikemminkin kaskukokoelmana kuin vakavana tieteellisenä teoksena.

Ensinnäkin alkoholin kulutuksen tilastointi: miten tilastoida laiton kulutus? Monet esittävät pinnallisen arvion, että kieltolain ansiosta joivat kaikki "vauvasta vaariin" ja raivoraittiitkin heittäytyivät kiusallaan alkoholisteiksi, mutta tämä perustunee pikemminkin kaskuihin kuin oikeisiin tapauksiin. Todellisuudessa moni alkoholia vähän tai kohtuullisesti käyttävä todennäköisesti lopetti alkoholin käytön kokonaan. Kieltolain loppuaikojen 1928–1932 lehtiotsikointi alkoholin suurkulutuksesta oli hyvin värittynyttä ja on siirtynyt nykypäiviin saakka.

Kieltolakirikollisuudessa on paljon ongelmallista tilastointia. Ensinnäkin kieltolain aikaisia rikkomuksia kirjattaessa ei ole huomioitu, onko kyseessä uusi tapaus vai rikoksenuusija. Kymmenen kertaa saman kuukauden aikana juoppoudesta pidätetty on tuottanut tilastoon kymmenen alkoholirikosta. Samoin rikollisuutta ei ole verrattu pidätysperusteisiin, jotka vaihtelevat suuresti maittain: joissakin maissa pidätetään alkoholia nauttuneet, toisissa humaltuneet ja joissakin vain humalaisena häiritsevästi esiintyvät. Luotettavaa tilastoa Suomen viranomaistoiminnasta on saatavilla varmuudella vasta vuodesta 1926 alkaen, sillä tullirikoslakia uudistettiin 6.4.1926 jolloin useita pykäliä vanhasta tullilaista vuodelta 1887 muutettiin ja kotietsintä- ja aseenkäyttöoikeutta laajennettiin.

Vuodesta 1968 alkaen on seurattu eri ikäryhmien alkoholin kulutusta kahdeksan vuoden välein ja 1899–1913 syntyneet on todettu niissä kaikkein kuivimmaksi ikäryhmäksi. Tämä on siis ikäryhmänä, joka 1920–1928 oli nuorisoa. Jos nämä todella aloittivat juopottelun "sylivauvoina", voisi kuvitella tämän ikäryhmän nimenomaan olevan kaikkein rapajuopoimmasta päästä. Tälle antaa tukea myös kirkkoherrojen ilmoitukset seurakuntiensa raittiustilanteista kieltolain ajalta: kieltolain loppua kohden tilanne parani ja esimerkiksi Viipurin hiippakunnassa yksi kirkkoherra oli tyytyväinen tilanteeseen. Kaikkialla raittiustilanne parani 1927–1930.

Myytti kieltolaista alkoholin kulutuksen kasvukautena on saatu aikaiseksi tilastollisella ”tempulla”. Kieltolakiajalta on laskettu karkeasti yhteen kulutettu laillinen alkoholi (apteekkireseptit) sekä arviot laittomasta alkoholin kulutuksesta ja verrattu näitä aiempaan, vähäiseen keskikulutukseen. Aikaisempi arvio keskikulutuksesta tosin on ottanut huomioon vain ja ainoastaan laillisen kulutuksen eli muutenkin säännöstellyn ja I maailmansodan vaikutuksen alla olevan kulutuksen. On muistettava, että alkoholia on salakuljetettu aina ja esimerkiksi I MS aikana Saksaan jääkärikoulutukseen pohjoisessa liikkuneet käyttivät siirtymisessä pitkälti samoja reittejä kuin alkoholin salakuljettajat. Samoin vuodesta 1932 alkaen tilastoissa esiintyy ainoastaan tilastoitu laillinen alkoholi, vaikka viimeinen salakuljetettu spriilasti Suomeen tuli päivää ennen II maailmansodan alkamista.

Kieltolaki oli poliisille vaarallista aikaa. Karjala 22.8.1923

Sorvalissa elämöitiin elokuussa 1923. Karjala 22.8.1923

Toinen myytti on kieltolain aikaisen alkoholin ylettömän käytön ja väkivaltarikosten kasvu. Totta on, että rikolliset turvautuivat tiheään tuliaseisiin ja moni poliisi sai puukosta. Alkoholi/väkivaltarikosten yhteydestä kieli myös runsas lehtikirjoittelu tyyliin "Kaksi kuollut spriipullo vierellään". Epäilemättä hyvin vahvojen alkoholien, etenkin spriin nauttimisella oli paljon vaikutusta. Toinen yksinkertainen selitys on höllä aselaki: aselakeja kiristettiin vuosi kieltolain päättymisen jälkeen eli vuonna 1933, jolloin luonnollisesti tuliaserikokset vähenivät. Moni lehtiuutinen kertookin 1919–1932, että humaltuneet miehet riitelivät, toinen käveli takilleen ja kaivoi sieltä pistoolin tai revolverin jolla ampui riitakumppaniaan. Yksinkertaisesti aseiden saatavuus – yhdistettynä vahvaan humalatilaan – aiheutti paljon kuolonuhreja. Nyrkkitappelussa tuskin olisi tullut vainajia samaa tahtia. Vastaavalla tavalla tuliaseiden saatavuus on suoraan yhteydessä onnistuneisiin itsemurhayrityksiin. Lääkeyliannostuksen ottaneet oksentavat usein nielemänsä pillerit; ohimon kohdasta kalloon ammuttua kuulaa ei voi pysäyttää.

Miksi?

Kieltolaki päättyi 1932 useista syistä: valtion budjettivajetta arveltiin voitavan paikata laillisen alkoholin verotuksella. Tämä oli sangen populistinen laskelma. Kaikilla pitäisi nykyään olla tiedossa, että alkoholin aiheuttamat kansanterveydelliset haitat ovat kuluiltaan valtiolle huomattavasti suurempia kuin verotuksesta saatavat tulot, eikä laillinenkaan alkoholi ole estänyt eikä estä salakuljetusta.

Toiseksi parlamentaariset suhteet kääntyivät kieltolakia vastaan ja koska laki arveltiin epäonnistuneeksi, päätettiin ääniä kalastella sen kumoamisella tai ainakin kumoamisen puolesta puhumalla. Eduskunta ei kuitenkaan yksin uskaltanut asiasta päättää vaan siitä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys. Tämä oli monella tapaa erikoinen äänestys, sillä naiset ja miehet äänestivät erilaisilla lipukkeilla: naiset punaisilla ja miehet valkoisilla. Ilmeisesti haluttiin tietää nimenomaan miesten mielipide kieltolaista.

Karjala 1.1.1932

Kieltolain epäonnistuminen oli usean asian summa. Ensinnäkin Suomi oli uusi valtio, jonka viranomaiset eivät olleet vielä kunnolla järjestäytyneet: niin miehet, kalusto kuin kokemus puuttui. Järjestäytyneempi valtio olisi todennäköisesti alunalkaen pystynyt valvomaan lakia paremmin. Merivartioston vaikutus oli niin tuntuva, että voimme vain arvailla mitä sen perustaminen ja riittävä resursointi 1919 olisi saanut aikaiseksi: kenties maassamme olisi edelleen kieltolaki, koska sen toteuttaminen ja valvominen oli mahdollista! Kohtalokasta olikin, että yleinen mielipide kääntyi lakia vastaan samaan aikaan kun viranomaiset saivat resurssit sen valvomiseksi.

Toiseksi uusi polttomoottoritekniikka tuli käyttöön juuri kieltolain alkuaikoina ja yksityishenkilöillä ja yrityksillä oli paremmat varat käytössään kuin köyhän maan viranomaisilla. Autojen ja moottoriveneiden ansiosta salakuljettajilla oli pitkään kaikki valttikortit ja pieni kiinnijäämisen riski. Monesti on todettu, että rangaistuksen ankaruutta enemmän rikollisuuden määrään vaikuttaa kiinnijäämisen varmuus. Tämä näkyi, kuten mainitsin, siinä että monet vanhat ammattirikolliset ryhtyivät kieltolakiaikaan salakuljettajiksi.

Kolmanneksi Venäjän salakuljetus – etenkin idässä – loi pohjan verkostoituneelle salakuljetukselle. Pietariin kelpasi mikä vain, joten salakuljettajat haalivat ostettavaa ja myytävää aina Pohjanmaata myöten. Kun Neuvostoliiton ote idässä kiristyi, siirtyivät salakuljettajat uuden tuotteen pariin ja kun nämä salakuljetusverkostot kohtasivat spriitrustit, oli mammuttimainen salakuljettaminen mahdollista. Myös ennen I maailmansotaa perustetut liikenneverkot, etenkin saariston merenkävijöillä vanhastaan olevat ja tietty satamakaupungeissa olleet, olivat salakuljettajien käytössä.

Siitä, että kieltolaki heikensi virkavallan asemaa suomalaisten edessä, voi olla montaa mieltä. Poliisien, etenkin ns. tsaarinaikaisten, asema oli horjunut pahasti jo vuonna 1917 ja osaksi juuri paikallisen järjestysvallan erottaminen ja korvaaminen miliiseillä ja erilaisilla kaarteilla johti sisällissotaan.  Epäilemättä kieltolaki oli liikaa uudelle järjestysvallalle. Suomen poliisin nykyään nauttima, poikkeuksellisen vahva luottamus on ollut pitkän työn tulos josta pitää muistaa: luottamus on vaikea saada mutta helppo menettää.

P.S.

Jos depot-alukset kiinnostavat, kannattaa lukea tämä Karjala-lehden juttu 20.9.1929. Siinä lehden toimittaja käy Suomenlahdella tutustumassa kuunari Marieen ja höyrylaiva Isabellaan, kahteen depot-alukseen:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1546101?page=5

Lähteet:

Pullat, Raimo & Pullat, Risto (2012 [2010]): Viinameri. Pirtusotaa Itämerellä 1920- ja 1930-luvulla.
Kaartinen, Aija (2011): Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi.
Sillanpää, Merja (2002): Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla.
Pullat, Raimo (1993): Itämeren Rutto. Pirtun salakuljetusta vuosina 1919–1939.

Karjala
Uusi Suomi

Kansallisarkisto. Tullihallituksen arkisto, Viipuri

Karjala riemuitsi kieltolain päättymisestä 1932. Viipurin linnakin on saanut osansa.

* Päivitetty 2.6.2019 kello 9:57: korjattu kirjoitusvirheitä ja pari kesken jäänyttä virkettä täydennetty.