Henkistä tyhjäkäyntiä

Pitkään ollut sellainen vire, ettei tahdo saada mitään aikaiseksi. Onneksi on säännöllisiä juttuja deadlinella, muuten tuntisi itsensä totaalinahjukseksi. Pariin lähdeteokseen on sentään tullut tartuttua, hirmuisen paksuun Ronald Fraserin Blood of Spain: Oral history of Spanish Civil Wariin. Kiinnostavaa luettavaa.

Taitaa olla se vaihe, että lähinnä tankkaa polttoainetta mutta ei löydy kipinää. Kipinästä on viime aikoina ylipäätään vastannut yleensä deadline.

Epäilen verenpisarani Shylockin kaikesta huolimatta kuolleen. Ei viitettäkään lehdistä tai uusista oksista. Kastelinko sittenkin liikaa?

Musiikkielämys vailla vertaa

Max Raabe. Parempi puolisko leikkasi Tampereen kulttuurilehtisen kannesta tämän kuvan talteen ja kiinnitti sen ilmoitustaululle... Kuva: http://www.palast-orchester.de

Sunnuntaina tuli käytyä upeassa konsertissa: Max Raabe & Palast Orchester. Maxin lavakarisma on uskomaton, eikä myöhästyneen lennon vuoksi tullut ½ tunnin viivästyskään haitannut. Orkesterin taso on taivaallinen... Puolisoni harmitteli 1920- ja 1930-lukujen aaltoillessa musiikin muodossa yleisön yli, että hän on syntynyt väärälle aikakaudelle. Siltä minustakin alkoi tuntua.

Music, he explained, has always been strongly connected to fate and tragedy. And then Raabe made a dramatic pause, looked at New York and asked ´Who cares?´

Luvun alla ja luvun alta

Kaunokirjallisella puolella on kipinänmetsästyksen toivossa uusintaluvussa Unio Mystica. Waltarin elämästä lukeminen lohduttaa. Yhdessä Suomen parhaimmista kirjakaupoista, Sammakossa, on ollut myynnissä paljon Charles Bukowskia. Uteliaana otin viimeinkin kirjastosta lukuuni novelleja. Kuulin Bukowskista ensimmäisen kerran - tietoisesti - lukiessani Irakin sodasta bloganneen Colby Buzzellin teoksen Minun sotani: amerikkalainen Irakissa. Bukowski kuului hänen lukulistoihinsa.

Sivuseikkana mainittakoon, että Buzzellin teos sai minut kiinnostumaan enemmänkin Irakin sodasta kirjoitetuista kirjoista. Konfliktiarkeogina ja muutenkin tutkijana minua kiinnosti Buzzellin rehellisyys. Hänen taistelukuvauksensa oli todenmukainen ja yksityiskohtainen siinä mielessä, että hän keskittyi omaan itseensä; oikeastaan omaan hämmennykseensä ja adrenaliinipiikkiin. Luin vanavedessä David Finkelin Pataljoona 2-16:sta, mutta kyllästyin nopeasti. Mutta; Bukowskiin.

Novellikokoelma Kaupungin kaunein nainen tuli luetuksi tänään. Siitä tuli luetuksi 2 - 5 novellia päivässä, eli lukutahti oli aika rauhallinen. Bukowski muistuttaa suomalaista nykyproosaa uloste-viina-seksi-linjallaan, mutta jollain tavalla hän kuvaa tiettyjen ihmisten työttämyyden, alkoholin ja tarkoituksettomuuden täytteistä elämää niin, ettei näille aidosti voi olla vihainen. Teoriat ravien voittohevosista ja niitä pelaavista osoittavat ihmistuntijan silmää.

Kokoelman lopussa oli joitakin niin inhottavia juttuja, että loikin ne vain yli. Ne eivät olleet Tarinoita tavallisesta hulluudesta.

Oljenkorsia odotellessa

Työrintamalla ei ole kuulunut kesätöitä, viimeksi tänään tuli yksi hylsy. Vielä paikasta, johon luulin olevan aika hyvät mahdollisuudet. Maisterinpapereilla on kai liian pätevä kesäopashommiin, tällä kertaa Kuntarekrystä ei vaivauduttu edes laittamaan tavanomaista luetteloa tehtäviin valituista. Kesä mennee sitten gradunteossa ja muussa opiskelussa. Kevät ja syksy taisivatkin olla vähän liian hyvää aikaa.

Arkeologiset kaivaukset ovat viikon keikkoja kaukana, siitä saatava raha menisi matkoihin ja usein majoitukseenkin. Apuraharintamalla taas kaikki kesää auttavat ovat jo rauenneet, nyt voisi hakea syksyksi tutkimuksiin mutta kah-hittoa, pitäisi tehdä väitöskirjaa saadakseen rahaa.

Oljenkorsia ovat:
1) yllätysraha tutkimuksiin museolle
2) viimeinen sisälläoleva hakemus. Se on paraspalkkaisin hakemistani, mutta edellyttää monenlaista erityisosaamista. Paria ilmoituksessa esitettävää toivomusta [ei sentään kriteeriä, onneksi] en pysty varsinaisesti täyttämään.
3) arkeologiset kaivaukset. Toiveena 1 kk - 2 kk läheltä.

Tai sitten voisi perustaa Huutonettiin tilin ja alkaa myymään ammoin harrastamani Magic the Gatheringin kortteja. Onnistuin saamaan Haminan Kirjakaupan pölyttyneiltä hyllyiltä harvinaisia ja vanhoja kortteja. Samalla voisi kerätä aineistoja puhdetöistä, niitä kun tuntuu olevan siellä yllin kyllin tyrkyllä.

Tulipa pitkä postaus. Henkisestä tyhjäkäynnistä riittää näemmä kirjoitettavaa.

Valokuvasatoa korjaamaan! Ja hieman esinetutkimuksesta

Väikkäri alkoi?

Ilahduksekseni WEBbiin ilmestyi vapaaseen käyttöön ja selailuun 160 000 valokuvaa sota-ajalta. Kansan kiinnostuksesta kertoo, että palvelin tukkeutui heti ja siihen kohdistui päivässä yli miljoona kävijää. 

Miljoona kävijää hetkessä. Sotahistoriako ei kiinnosta kuin friikkejä? Valitettavasti apurahoja on vaikea saada, ellei sitten kiinnostusta sotahistoriaan naamioi ovelasti.

On hienoa, että kuvat ovat vapaasti käytettävissä julkaisuissa ja tutkimuksissa, kunhan mainitsee, että kyseessä on SA-kuva. Kuvia voi selata ja tallentaa osoitteessa http://sa-kuva.fi/.

Joka tapauksessa tämä tapaus sai minut luomaan kovalevylle kansion VÄIKKÄRI. Rupesin tallentamaan sinne minua kiinnostavia kuvia puhdetöistä.

Esinetutkimusta

Jatkosodan puhdetyöt ovat lähes tyystin tutkimatta (Muisto Syväriltä ja Kun kansa eli kortilla lienevät ainoat enemmän aihetta sivuavat kotimaiset teokset). Arkeologina minua tietysti kiinnostavat esineet, ja konfliktiarkeologiaa tutkiessani olen huomannut, että yleensä huomio kiinnittyy esineissä aseisiin, haarniskoihin, kilpiin yms. Esimerkiksi Lois Lecareux jakaa Teutoburgin taistelun arkeologiset löydöt seuraaviin kategorioihin:

1)  Keihään- ja nuolenkärjet
2) Linkokivet ja muut projektiilit
3) Miekat, tikarit ja kirveet
4) Kilvet, kypärät ja muut suojavarusteet
5) Hevosenkengät ja muut varusteet
6) Muut varusteet

Kategoria 6, muut varusteet, pitää sisällään mm. soljet, sandaalien raudat, kirurgisia välineitä, hiussakset, lukkoja. Luonnollisesti ase- ja varustetutkimusta kaivataan, mutta mielestäni on aliarviointia heittää aina sotilaiden arjesta kertovat esineet mappi Ö:hän. 95% sotilaiden ajasta kuluu muuhun kuin taisteluun! Kategoriaa kuusi on laajennettava.

Kun tutustuin gradua tehdessäni karoliiniarmeijan ja Venäjän armeijan esineistöön, löysin valtavan määränä sellaista esineistöä, jota ei Venäjän armeijassa 1742 palvelleen tanskalaisen upseerin mukaan "voi kuvitellakaan". Sirppejä rehun niittämiseksi hevosille, käsijauhinkivet viljan jauhamiseen, raudalla vahvistetut puutolpat hevospaaluiksi tai vaikka pieni korkkiruuvi joka voitiin liittää piilukkokiväärin latauspuikkoon, jotta juuttunut kuula saataisiin irroitettua aseen piipusta [yleensä jo viidennen laukauksen jälkeen kuula juuttui varhaisiin ruutiaseisiin, sillä ruudin palamissakka tukki sen]...

Näkökulmia esineisiin on jo useita, ja olen löytänyt aidosti ainutlaatuista materiaalia. Mutta siitä sitten enemmän, jahka alan väittelemään. Otin eilen taas askeleen lähemmäs kakkosgradun valmistumista, kun tentin 4 op:n edestä folkloristiikan oppihistoriaa. Pikkukysymykset olivat kinkkisiä, ja yhden kanssa piti heittää (honkia päin mennyt) arvaus. Onneksi pitkät esseet sujuivat paremmin.

RetroKamera vauhdissa.

Olin matkalla syntymäkaupungissa, ja käytin menopaluumatkan varrella HTC:n RetroCameraa. Tällaiselta näytti:

Suomenlahtea

Kuvan kaikkinainen harmaus vastaa katukuvan tunnelmaa kotikaupungissa.

Helsingin tautatieasemalla oli kiinnostavat tilaisuudet mustavalkokuviin. Etenkin tuo maailmanpyörä näytti hienolta sumuisan Helsingin horisontissa.

Kattotelineet ovat aina kiehtivaa kuvattavaa.

Koekuva ikkunasta välillä Helsinki-Turku.

Kirouksia kaupassa

Kenties jossain vaiheessa olen suututtanut jonkin sortin jumaluuden. Mahdollisesti egyptiläisen vaurauden jumalan tai supisuomalaisen luonnonilmiön. Voimallinen tämä olento ei kuitenkaan ole, sillä se on antanut minulle hyvin vaatimattoman, mutta ärsyttävän kirouksen: kassajonokirouksen.

En tätä nykyä selviä enää koskaan kassajonosta simppelisti, riippumatta jonon pituudesta. Etenkin 1–2 hengen jonot ovat vaarallisia. Silloin huomaa aina juuttuneensa johonkin seuraavista:

1) asiakas, tavallisesti mummo, haluaa maksaa tasarahalla ja etenkin kolikoilla. 5–10 sentin kolikoilla.

"Tästä puuttuu nyt vielä 15 senttiä"

2) asiakas juoksuttaa myyjää pitkin muita kassoja, koska tupakka-automaatista on lopussa hänen haluamansa vihreä Chesterfield-savukemerkki. Väliäkö sillä savukelaatikon pakkauksen värillä on, lopputulos on kuitenkin mustanruskea keuhkosyöpä!

3) asiakas on unohtanut punnita kasvikset.

4) sama tuote on tullut kuittiin kahteen kertaan. Peruminen melkoinen operaatio, ja vieläpä tämä tapahtuu aina kun vuorossa on kassaharjoittelija, jonka pitää pyytää naapurikassan myyjä apuun.

5) jo asiointinsa tehnyt asiakas kiilaa väliin kuitin ja tuotteen kanssa, kun jokin on mennyt vikaan.

6) hintalapun ilmoittamalla ja kassan ilmoittamalla hinnalla eroa. Myyjän juostava tarkistamaan hinta myymälän puolelle [ainoa, jolla itse olen viivyttänyt jonoa. Anteeksi!].

Tästä on jo vuosia sitten piirretty mainio Viivi & Wagner. Wagner tosin ei pysty kontrolloimaan itseään, vaan alkaa karjua jonossa herralle, joka hypistelee kukkarostaan "jostain vielä viisisenttistä".

Kerma- ja siipikarjahelvetti

Inhoan yli kaiken kanatuotteiden ostamista. Hinnat ovat kovat, eikä loppusummasta ota oikeasti pirukaan selvää ennen kuin vasta kassalla. Enkä osaa kunnolla erottaa toisistaan kananpojan fileesuikaleita tai broilerin fileitä tai jotain hunajamarenkimarinoituja kananfileitä. Jos jokin tuote on selkeästi ilmoitettu ja yksilöity reseptissä ja edelleen kauppalistassa, niin totta hitossa juuri sen kohdalla hylly ammottaa tyhjyyttään! Voiko 450 grammaa suikaleita korvata fileesuikaleilla, joita on 450 grammaa josta kanaa 355 grammaa? Saako olla yrttiviskimustekalanmustemarinoituja?

Suoranaista kusettamisen makua Hulluilla päivillä. Kanaruoka meni mutkikkaaksi, kun broilerin paistettujen sisäfileiden sijaan tarjouksessa olikin ilmoitetusta poiketen broilerin fileesuikaleita.

Tämä on erityisen hauskaa joissakin kanatuotteissa: hinta ilmoitetaan pelkästään kiloittain, ja pakkaukset ovat kokoluokkaa 367 grammaa tai 0,5678 grammaa. Kai tästä voisi kirjoittaa kuluttajasuoja-asiamiehelle, mutta mieluummin jatkan lihan korvaamista kasviksilla. Jotka muistan myös punnita!

Varsinaiset tuotteet pakkauksissa, joiden koon ilmaisemiseen menee 5-7 lukua nollan ja pilkun jälkeen...

Toinen inhottava tuote on kermatuotteet, etenkin hirmuinen ruokakerma. Jos parempi puolisko haluaa minun yllättävän, niin hän pyytää tuoda ruokakermaa. Saan tiedot tilavuudesta, rasvaprosentista sekä siitä, että sen on oltava vähälaktoosista tai/ja HYLAa.  

Ensinnäkin kahden desilitran pakkauksissa ei ikinä myydä haluamaani tuotetta. Jos se on 7% ja siinä lukee ruokakerma, niin se ei ole HYLAa. Jos kaikki muu on kohdallaan, niin sitten tuotetta on vain 5 desin pakkauksissa, eli siitä jää paljon yli eikä aikomuksissa ole käyttää kermaa lähiaikoina muihin ruokiin.. Kaksikolmesta syndrooma on syntynyt.

Kävelyllä Turussa

Tuli käytyä aurinkoisena päivänä rautatiepihan ylittävän kävelysillan toisella puolella. Olin matkalla paremman puoliskon kanssa, ja ideana oli että molemmat kuvaavat ja kotona verrataan lopputuloksia. Alla minun otoksiani,

Kuvia ylikulkusillalta ratapihasta.

Kähärin puolella suunnistimme kuvaamaan alla näkyvälle, katajoita kasvavalle mäelle. Samalla syötiin eväitä

Kuvia Ammattikorkean edestä mäeltä

 Kuvassa kiintopiste.

 Tuomiokirkkotorni hallitsi maisemaa

Mikaelinkirkkokin näkyi hyvin.

Lisää kuvia!

Tänään sataa vettä, joten pitänee lähteä huomenna sunnuntaina uudelle kuvausreissulle, kun on luvannut aurinkoista keliä. Jännä, miten pitkästä aikaa syttyi intohimo valokuvaamiseen.

Kamerana Nikon Coolpix, joka vaihteeksi toimi hyvin.

Jälkiviisautta jälkiviisaudesta?

Jepulis, Synkkä yksinpuhelu on nyt selätetty. Se on ennen kaikkea kiehtovaa taustaa siitä, mistä sota-aikana puhuttiin arkielämässä. En osaa sanoa, miten paljon tuosta on jälkikäteen "editoitu", mutta minulla on rinta rinnan kulkenut tuon kanssa tutkimusaineistoon kuuluva tarkkaan pidetty aliupseerin päiväkirja sota-ajalta. Sävy siinä on hyvin erilainen, vaikka kirjoittaja on lukenut mies.

Valistusupseerien raportit taas vastaavat Paavolaisen päiväkirjassaan tekemiä merkintöjä siitä, mikä oli puheenaiheena mihinkin aikaan. Kyllä Paavolaisella on ollut hyvät muistiinpanot sota-ajalta, eikä muutamia lappusia, kuten jotkut ovat arvelleet. Sodan loputessa osoitettu ihailu Neuvostoliittoa kohtaan on kyllä sen verta imelää, että mielestäni tässä kohtaa kyse on jo tulevan kulttuurisuuntauksen ennakoinnista ja oman selustan varmistamisesta tyyliin "Nuo muut ovat käännynnäisiä, mutta minäpäs olin jo alun alkaenkin teidän puolellanne!".

Helsingin Sanomien sivuilta löytyy teoksen arvostelu 1946. Mielenkiintoista luettavaa, etenkin Paavolaisen jo sodan alussa vallinneen tappiomielialan toteaminen. Miten paljon tuossa sitten on puolestaan "alibin" antamista, tiedä häntä.

Pitänee ottaa taustalukemistoksi

Täydennykseksi täytyy lukea Matti Kurjensaaren Loistava Olavi Paavolainen. Myös Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa pitäisi lukea, niin saisi vihiä Paavolaisen tyylillisistä keinoista. Waltarihan tuumi tuosta viimeisestä, että Paavolainen ei niinkään hyökännyt suomalaisia kirjailijoita kuin mennyttä itseään kohtaan. Onkohan Synkkä yksinpuhelu kirjoitettu samalla tavalla?

Jäin miettimään, miten paljon Synkkä yksinpuhelu on vaikuttanut Tuntemattomaan sotilaaseen. Muutama Paavolaisen korostama propagandalause on epäilemättä siirtynyt Honkajoen suuhun juuri Yksinpuhelusta, mm. "asemamme sotilaallisena suurvaltana". Väinö Linnahan luki kaiken mahdollisen tehdastyön ohella, ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa on vahvasti aineksia Waltarin Isästä poikaan -trilogiasta. Jo Waltari kuvasi muun muassa punaisten teloitukset sarjassaan.

Muutamia mietteitä sanasta "mielestäni"

Käytin tuolla aikaisemmin sanaa "mielestäni". Kari Suomalainen kirjoitti aikoinaan, että hän inhoaa tuota sanaa. Siinä on hänestä anteeksipyytelevä sävy. Anteeksi, että minulla on mielipide. Yleisen historian opettajani sanoi, että esseevastauksissa ei kannata käyttää tuota, sillä kaikki mitä kirjoitetaan, on omaa mielipidettä.

Tämä on totta. Lähteet ovat ristiriitaisia ja painottavat eri puolia, joten se kenen tutkimusta käytät on jo mielipiteen muodostamista.

Koulutusta ja kirjoittamista

Kirja-arvostelu julkaistiin viime viikolla! Pitäisi saada jostain käsiin lehti niin, että saisin skannattua artikkelin itselleni. Lehdet harvoin noudattavat "kolme ilmaista kappaletta kirjoittajalle" -periaatetta. Kaikki kirjaston kappaleet ovat toistaiseksi "vain lukusalikäyttöön" -tarralla varustettuja. Pannahinen.

Hygieniapassikin tuli, taas yksi kortti jota etsiä kissojen ja koirien kanssa kun tarvis tulee... Onneksi älysin heti ottaa skannerilla kopiot kortista ja papereista. Kortin takana lukee "Voimassa toistaiseksi". Mitenköhän kortin menettää? Onko pelkoa, että Eviran partio saapuu paikalle kultaisten saksien kanssa ja leikkelee sen seremoniassa palasiksi ja julistaa minut epähygieeniseksi? Parempi puolisko saattaisi ilmiantaa minut suutuspäissään huonoista tiskaamistaidoistani. Pitänee petrata sitäkin taitoa.

Pitäisi suorittaa vielä seuraavat kortit/kurssit:

- anniskelupassi [kumma kyllä hyödyllinen museoissa, joissa on hyvin varustettu kahvila]

- työturvallisuuskortti [tarpeellinen kenttätöissä]

- ensiapukurssi [tarpeellinen kenttätöissä ja voi pelastaa ihmishenkiä]

Esitelmät tältä keväältä on sitten pidetty, lupailin Salon kansalaisopistoon syksyksi tai kevääksi rautakaudesta luentoa. Hetken harkitsin lähtöä Helsinkiin arkeologian opiskelijoiden Varjopäiville, mutta päätin yrittää tenttiä sinä päivänä folkloristiikan pakollisen kirjatentin. Harmi, olisi ollut veikeitä luentoaiheita, mutta pitänee säästää myöhempää käyttöä varten.

Shylock-verenpisaran mullat tuli vaihdettua. Mullat olivat todella kuivat ja kasvin juuret pienet. Aloitin jo kastelun lannoitevedellä, eli laitoin säilyketölkkiin vettä ja käytettyjä teenlehtiä. Kaadan siitä aina silloin tällöin. Toistaiseksi ei näkyvissä lehtiä tms., mutta ilmeisesti verenpisaran kanssa pitää olla kärsivällinen ja sitkeä. Voi mennä toukokuun loppuun, ennenkuin kasvi piristyy.

Taas laiska tunne, kun deadlineja ei ole uhkaamassa. Pakko kai tiedustella artikkeleille deadlineja, yksi tentti ei pidä yllä itsekuria.

Näkymiä Turkuun - korkealta!

Olin torstaina ja perjantaina Aboa Vetus & Ars Novan vetämässä Museoliiton koulutustilaisuudessa. Suurin osa luennoista oli viereisessä komeassa Novian rakennuksessa, ja vieläpä viidennessä kerroksessa.

Ikkunasta oli kertakaikkisen upeat näkymät, onneksi digipokkari sattui täydessä latingissa mukaan muistiinpanoja varten.

Alla muutamia kuvia:

Luki luki!

Synkkä yksinpuhelu etenee hiljakseen. Kiinnostavaa dokumentointia lehdistökeskustelusta Suomessa Saksan tappion häämöttäessä toden teolla 1943.

 

Pettymyksiä sarjakuvarintamalla

Otin taas muutaman sarjiksen pikalukuun. Tällä kertaa luvun alle tulivat valikoiduksi Andy Digglen Rottajahdissa pikkupokkarina (2012) sekä Jacques Tardin It was the war of the trenches (2010).

Ensimmäiseksi otin lukuun tuon Rottajahdin, sillä se vaikutti perinteiseltä toimintasarjikselta (jonka saisi kätevästi sovitettua C.S.I:n tai muun jaksoksi) johon ei kauan aikaa menisi. Samaa sarjaa on Dark Entries, joka kertoo toisesta suosikkisarjakuvasankaristani John Constantinesta (legendaarinen Hellblazer) erinomaisella otteella.

Toiseksi otin ensimmäisestä maailmansodasta kertovan sarjakuvan, jota olin aiemminkin tähyillyt. Sotasarjakuvarintamalla ei ole hyviä tarinoita tullut vastaan sitten Garth Ennisin lyhyiden tarinoiden.

Andy Digglen Rottajahdissa. Englanninkielinen pokkarin kansi, kuva AdLibriksestä.

Jacques Tardin It was the War of the Trenches. Kuva AdLibriksestä.

 

Rottajahdissa

Rottajahti osoittautui aika tylsäksi sarjakuvaksi. Sarja kertoo salaperäisestä suojeluohjelmassa olevia todistajia surmaavasta taitavasta tappajasta. En jaksa tuhlata siihen blogitilaa kuin muutaman rivin:

Piirrostyyli on realismia tavoitteleva mutta todella typerä. Hahmojen ilmeet ja eleet ovat epäuskottavia, etenkin yllättymistä kuvaavat. Juoni ei ole kovinkaan kummoinen eikä ovelia tai ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä juurikaan tule vastaan.

It was the War of the Trenches

 

Ensimmäinen maailmansota on aika erikoinen valinta sarjakuvaksi. Tämä johtuu yleisesti siitä, ettei hyvä-paha asettelua saa aikaiseksi samalla tavalla kuin toisesta maailmansodasta.

Sen sijaan ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva sarjakuva voi tuoda hyvin esille sotaan liittyvää inhimillistä, molemminpuolista kärsimystä. Tähän Tardinkin sarjakuva tähtää. Sarjakuvan keskiössä ovat yksittäiset sotilaat sekä näiden aina välistä lukijalle antamat todistajanlausunnot. Pääosassa ovat ranskalaiset sotilaat, mutta näiden jälkeen eniten kuullaan saksalaisia. Myös englantilaisia ja näiden vasallimaista tulleita sotilaita esitellään lyhyesti.

Näkökulma on kiinnostava ja piirrostyyli on tarkoitukseen sopiva. "Verta ja suolenpätkiä" riittää liiaksikin, tosin sitähän juoksuhautasodan arki oli. Kiinnostavina kohtina esitellään mm. puhdetöitä tekevä sotilas sekä painajaisten takia saksalaisten etulinjaan yksin pystyssä itsemurhaan marssiva ranskalaisparka.

Jäin kaipaamaan sarjakuvasta sitä jotakin. Sotilaiden tarinat ja kohtalot sekä hyvin löydetyt - ilmeisesti aidot - yksityiskohdat ovat kiinnostavia, mm. sotapoliisien armottomuus. Sarjakuvan mukaan nämä esimerkiksi eivät antaneet hyökkäykseen lähteville ranskalaisille sotilaille patruunoita kivääreihin, etteivät nämä edetessään hidastelisi ampumalla.

Suosittelen lukemaan kuriositeettina, mutta varsinaisesti sarjakuvana ei tarjoa mitään uutta.

Kirjaostos

 

Sain ilokseni stipendin, ja päätin hemmotella itseäni ostamalla pitkään himoitsemani Terry Pratchettin Making Money´n. Kihlattua odottaa taas Pratchett-leskeys pariksi päiväksi.

Making Money Adlibriksessä ostamallani kannella. Halvimmillaan tämän olisi saanut Adlibriksestä 5,8 eurolla, mutta olen tyytyväinen. AdLibriksestä ostamisessa olisi ollut se paha puoli, että mukaan olisi tarrautunut tavaraa 80 euron edestä...

Kyllä kannatti ostaa! Tästä kirjasta voi sanoa kliseisesti "taattua Pratchettia". Dialogi on taas uskomattoman mehevää, Moist (suom. Tahmee) von Lipwigin ja Vetinarin keskustelut pankkimaailman saloista ovat varsinaista herkkua. Tässä herkullinen poiminta:

"A banker? Me?"

"Yes, Mr Lipwig"

"But I don´t know anything about running a bank!"

"Good. No preconceived ideas."

"I´ve robbed banks!"

"Capital! Just reverse your thinking,"

Taisin saada viimeisen Turun Akateemisessa hyllyssä olleen kappaleen, joten koettakaa onkia omanne vaikka AdLibriksestä. En ole heikäläisten agentti, mutta olen tyytyväinen palveluun ja valikoimaan.

Tenttijännitys lauennut

Hygieniapassia vailla

Eilen oli kello 18 asti kauhistuttava päivä. Olin paremman puoliskon kanssa maanantaina Raisiossa koulutuskeskus Timalissa hygieniapassitentissä, johon valmentauduimme viikonloppuna. PP (Parempi Puolisko) kärsi viikonlopun jonkinasteisesta migreenistä, mutta onneksi saimme päntättyä itseopiskelulla aineistoa.

Hygieniapassi antaa työelämään aika hyviä etuja, sillä monet elintarvikealan yritykset yms. vaativat sitä. Itse arvelen siitä olevan etua museoissa, joihin kuuluu kahvila. Kuten niihin oikeastaan kaikkiin tätä nykyä kuuluukin. Ylipäätänsä materiaali oli erittäin hyödyllistä, ja Kirjakahvila kustansi tentin meille, koska olemme siellä vapaaehtoisina. Itse en tosin ole vielä ehtinyt vuoroja tehdä, sillä alkuvuosi on ollut kovin kiireinen. Tentin repuuttaminen tosin pitää tilittää kahvilalle: 40€!

Maanantaina sitten ankarassa lumisateessa bussittelimme tenttitilaisuuteen. Luimme kännykästäni vielä tenttimateriaalia juuri ennen testiä, ja sitten se alkoi. Ja tuskan hiki alkoi virtaamaan.

Tentti

Tentissä on saatava vähintään 34/40 oikeaa vastausta, että passin saa. Kysymykset arvotaan tuhannesta valmiista. Kauhukseni olin varma ainoastaan 30 vastauksesta! 10 piti siis miettiä ja tarkkaan. Tenttimateriaaleissa oli paristakin ristiriitaista tietoa, ja noiden kysymysten killerit liittyvät sanavalintoihin: "aina", "varmasti" tai "tärkein". "Onko X tärkein ruokamyrkytyksiä lisäävä tekijä?". Tota tota. Missä tilastot?

Tentin jälkeen olimme pitkään hiljaa, ja PP pyysi minua lupaamaan, että kumpikaan ei puhu tentistä koko loppupäivänä yhtään mitään. Ainoastaan yhdestä kysymyksestä sai puhua:

"Hullun lehmän taudin (BSE) tiedetään tarttuvan maidon välityksellä"

Ööh.

Hullu kuiten

Itsekin jätin tuon viimeiseksi ja pohdin sitä pitkään. BSE:stä oli kaikissa tenttimateriaaleissa, mitä käsiin saatiin. Mutta välittämistapaa ei niissä mainittu. Minä laitoin VÄÄRIN, sillä muistaakseni se tarttui aikanaan rehun mukana ja on eläimen aivoissa sekä hermostossa, eli se ei välity maidossa. Olen nähnyt aiheesta paljon dokumentteja, lukenut artikkeleita mutta jumankekka, tuota maitojuttua en osannut.

Bussissa vilkaisin sitten WEBiä. En vieläkään tiedä, kumpi on oikeassa. 2006 on ilmeisesti Wikipedian mukaan tehty tutkimuksia [linkki puuttuu!], joissa todetaan sen mahdollisesti tarttuvan maidon välityksellä, mutta toisessa tutkimuksessa taas yhteyttä ei ole. Testin Raamatun, Eviran mukaan ei ole tietoa siitä, että tauti välittyisi maidossa. Artikkeli on päivitetty 4.3.2013, joten lienee aika tuoretta tietoa!

No, tietoni Hullun lehmän taudista moninkertaistuivat, kiitos hankalan tenttikysymyksen. Lienee tuo sen kysymyksen ideakin?

Tuskan tiistai

Tentin lopuksi valvoja kertoi, että hän seuraavana päivänä lähettää tekstiviestin tai soittaa niille, jotka eivät ole läpäisseet tenttiä. Olin kauhuissani, sillä liian paljon jäi nyt kyllä arvailun varaan.

Tiistai mateli ja tapoimme aikaa, kunnes kello näyttäisi yli virka-ajan. Kummitätini soitto oli säikyttää minut hengiltä. Kahden aikaan olo oli jo aika helpottunut, kello 16 alkoi jo olla riemu katossa ja lopulta kello 18 uskalsimme lähettää kotijoukoille viestit, että taitaa olla passit plakkarissa. Vaihdoimme tietoa ja lohdukseni olimme aika monesta muustakin kysymyksestä samaa mieltä. Yksi meni minulta vikaan, mutta se oli taas sellainen, ettei luettua tietoa pystynyt katsoakseni suoraan soveltamaan. Löyhä vai tiuka tulkinta? ARGH!

Minä juhlistin tarjoamalla itselleni ja paremmalle puoliskolle Cafe Artissa kakkukahvit. Tykkään mahdottomasti heidän Irish Cream juustokakusta! Puoliso ostaa itselleen uuden, tarjouksessa olevan laukun tänään Anttilasta. On muuten kihlauksemme vuosipäivä.

Se seuraus tällä tenttaamisella sitten on, että jatkuvasti keittiössä asetellettani ruokatavaroita ja astioita pöydille ja toisten läheisyyteen PP huudahtaa "KONTAMINAATIO!".