We're in business - tutkimus jatkuu ja kaikkea sattuu

Matka jatkuu. Sain avustuksen kirjan tekoon, joten sotaveteraanihanke voi edetä. Sotaveteraanien järjestökin lupasi suoralta kädeltä tukea, eli hyvin menee! Tavoitteena on kirjoittaa jatkosodan aikaisen Viestipataljoona 33:n historiikki. Työt alkavat kohta, ja nyt on  kotona fasiliteetit lähes tulkoon päivitetty tehtävän tasalle. Tärkein investointi kirjahylly, johon mahtuivat kaikki sotakirjani.

Tilasin Expertiltä uuden tulostinskannerin, maksoin rahat ja lupasivat toimittaa "ensi viikolla". Tämä oli kuukausi sitten. Vikonloppuna kävin viimeisen kerran tiedustelemassa asiaa ja taas vastaus oli "ensi viikolla". Peruin kaupat ja sain onneksi rahat välittömästi takaisin. Pitänee lähteä Raisioon jättiliikkeisiin tutkimaan tulostinkantaa. Tai siirtyä kokonaan verkkokauppojen käyttöön, vaikka Suomalainen Kirjakauppa minua sielläkin runnoi. Syvä on katkeruuteni tätä maailmaa kohtaan! Maksan, mutta rovoilleni vastinetta saa en!

Mutta tutkimukseen. Teen tässä kuussa ennakkojärjestelyt: selailen vanhat arkistoni, teen tiedusteluja ja harjoittelen parin uuden tietokoneohjelman käyttöä. Plus yritän saada kerättyä tietoja paria tekeillä olevaa artikkelia varten.

Kalashnikovin jäljillä edelleen - I was in 'nam boy!

Kalashnikovin - tai käytetäänpä epätarkkaa mutta ymmärrettävää lyhennettä AK-47 näppäimistön säästämiseksi - jälkien tutkiminen on vienyt minut populaarikulttuuriin. Lainasin kirjastosta nivaskan työväenlauluja käsittelevää kirjallisuutta ymmärtääkseni kommunistisen/neuvostoliittolaisen/vasemmistolaisen lauluperinteen historiaa. Sopiiko itäblokin tunnetuin tuote laulun aiheeksi?

Hatarat yritykset (Google hakusanavariaatioin) löytää AK-47:aa neuvostoaikaisesta musiikista eivät onnistuneet. Yksikään rynnäkkökiväärin historiikki ei tarjonnut muuta kuin uudempaa rap-musiikkia. Youtube-haku tarjosi kuriositeetin 1980-luvulta: Sisterhoodin Finland Red, Egypt White.

Miksi "Kansan ase" ei ole kelvannut suomalaiseen musiikkimaailmaan? Luin Love Recordsin historiikin, ja vaikka esimerkiksi Vietnamista onkin merkin alla lauleskeltu enemmän kuin vähän niin rynnäkkökivääri ei esiinny teksteissä. Väkivallan kaihtamisesta ei voi olla kyse, sen osoittavat useammatkin jenkkisolttujen turmiota toivovat laulut.

Löysin kiehtovan antologian Vietnamin sodan aikaisesta musiikista, ja vain kahdesta niistä löysin maininnan AK-47:sta. Vain toinen niistä on levytetty sodan aikana, Bill "Watermelon Slim" Homansin Quanq Tri City (1973). Entistä erikoisempaa on että se on tehty vihollisen, Vietcongin sissin näkökulmasta. Toinen AK-47:n mainitseva laulu on muuten Chuck Rosenbergin Boonie Rat Song.

Viime aikoina on puhuttu paljon esinetutkimuksen uudesta tulemisesta, mihin kiinnostukseni AK-47:aankin liittyy. Mielestäni tämä antologiassa ollut kappale, David Ballin country-kappale Riding with Private Malone, on kiehtova osoitus esineiden, tässä tapauksessa auton voimasta:

Jotain kiehtovaa on siinä, että Vietnamin sodan "the songs", kappaleet amerikkalaissotilaille ovat seuraavat: The Animalsin We gotta get out of this place ja Peter, Paul and Maryn Leaving on a Jet Plane. Olisivatko asemasodan ajan suomalaiset kuunnelleet vastaavia kappaleita? Toisaalta suomalaisilla oli Elämää juoksuhaudoissa. 

Toisaalta taloudellinen tilanne ja etenkin yliopistojen ja museoiden leikkaukset tuovat mieleen antologialta kuuntelemani Pete Seegerin kappaleen Waist Deep in the Big Muddy.

But every time I read the papers
That old feeling comes on;
We're -- waist deep in the Big Muddy
And the big fool says to push on.

Flunssainen historiallinen luento

Tein historiaa tänään olemalla Siirtolaisuusinstituutin Migration Fellowsin historian ensimmäisen session toinen luennoitsija. Pidin luentoni englanniksi talvisodan ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Viime viikolla saamani flunssa täytti aivot räällä ja pisti köhimään toisinaan kesken luennon oikein tosissaan... no, onneksi aihe oli kiinnostava vaikka englantini olikin flue'is eikä fluent...

Videokamerasta loppui (LUOJAN KIITOS!) akku kesken luennointini, mutta luentodiani ovat piakkoin luettavissa Siirtolaisuusinstituutin sivuilla.

Talvisota, paloauto ja mietelause

Talvisodan erikoisuuksiin kuului elokuvaohjaaja Anthony Gilkinsonin (mm. Viacomin perustaja, juttu Hesarissa vuonna 2000) organisoima kahdeksan miehen vapaaehtoinen tulipaloyksikkö. Se saapui Suomeen vasta Moskovan rauhan jälkeen, mutta osoittautui sodan jälkeisessä Helsingissä mitä arvokkaimmaksi avuksi. Erikoistehtävät päättyivät vasta 1941, kun yksikkö poistui brittiläisten vapaaehtoisten, Osasto Sisun jäsenten kanssa. 

Muistoksi Helsingin palolaitokselle jäi kirkkaanpunainen paloauto jonka kyljessä luki "London Fire Volunteers". Saksalaiset valittivat tekstistä vuonna 1942, mutta eivätpä hesalaiset maalanneet uudestaan. Jossain vaiheessa sodan jälkeen auto - valitettavasti - romutettiin. 

Yrittäessäni etsiä valokuvaa autosta törmäsin London Fire Brigade Fire Cadetsin sivulla tähän ajatuksia herättävään kuvaan:

Lähde: http://klear.com/profile/LFBFireCadets

Kaikkeen kiinnostavaan sitä törmää, kun talvisotaa tutkii.

Pari viikkoa Viraston hommissa - Ilomantsi, Rautalampi, Paimio, Lieto, Ylöjärvi

Kaksi viikkoa vierähti taasen kenttätöissä ympäri Suomea. Maanantaina 7. syyskuuta tulilähtö kohti etäisintä työpistettä eli Ilomantsia. Puolivälissä matkaa kävimme syömässä Varkaudessa ravintolassa nimeltään Kaks Ruusua. Alvar Aallon käden jälki oli nähtävissä sisustuksessa.

Valter Ahlströmin patsas Varkaudessa. Muuta en ehtinyt kuvata.

Perillä Ilomantsissa majoituspaikkana oli Anssilan tila, jossa untamme vahti valtaisa Keski-Aasian paimenkoira Lana. Heräsin viitisen kertaa yön aikana sen jylhään haukkumiseen, ilmeisesti se karkotti uhkaavia hirmuja. Kuulemma karhut ovat uhanneet lehmiä ja lampaita alueella.

Täällä vartioin minä!

Lana nukkuu/vahtii navetan edessä.

Anssilan tilan lehmälaidun. Mukava paikka ja valtava aamiainen!

Ilomantsi

Arvelimme että Ilomantsissa menisi vain pari tuntia, mutta kuopitimme aluetta ahkerammin vastaisen varalle. Minusta paikka oli hyvin jännittävä, sillä vain 50 metrin päässä molempiin suuntiin kaivausalueesta oli jatkosodan aikaisia juoksuhautoja. Täällä ei varsinaisesti taisteltu, mutta ilmeisesti jokin jalkaväkijoukkue oli asemissa venäläisten koukkauksen varalta kesällä 1944. Juoksuhaudat olivat aika karkeita, enkä saanut ikuistettua niitä kunnolla kameralla.

Juoksuhaudan pätkä. Tässä oli erotettavissa konekiväärin asema sekä syvennys ampumatarvikkeita varten, mutta kuviin syvyyserot eivät valitettavasti välity.

Vastarantaa, josta oletettiin vihollisen koukkaavan.

Rannasta löytyi hirsistä ja lankuista rakenneltu kuoppa, mahdollisesti jääkellari.

Juoksuhautaa toisessa suunnassa.

Saarielämää Rautalammilla

 

Huoltoasemilla pysähdyttäessä bongaa aina käsittämättömiä tuotteita.

Ilomantsista alkoi ajomatka kohti Rautalampia, missä majoituimme Korholan kartanoon. Tämä Oili Marskin pitämä majoituspaikka ja ateljee olikin vekkuli vierailupaikka. Apulaistutkija vaati saada asua huoneessa, jossa kummittelee. Haamuja ei näkynyt, apulaistutkija arveli nukkuneensa liian sikeästi. Aamupalaan kuului erinomaisen herkullista ohrapuuroa, johon laitoin mainiota omenahilloa.

Korholan kartanon pääsisäänkäynti.

Varsinainen kaivauspaikka oli poikkeuksellisesti saaressa. Odottelimme aamulla isäntää noutamaan meidät moottoriveneellä ja saimme oikein lounaat ja kahvit talon puolesta ja vielä pitkän kaavan mukaan.

Tuonne sitä kohta mennään.

Tyypillistä tuuria: kaivaessani 50cm X 50cm kuoppaa siihen osuu täsmälleen 50 cm kokoinen laakakivi. Vieläpä niin, että 25 cm matkalla kivi sukeltaa kohtisuoraan alas ja oikeisee itsensä taas 10 cm syvemmällä kohtisuoraksi. Laajensin kuoppaa 25 cm, mutta tuo sukellus pilasi 50 cm näkyvyyden.

Hienoa, löytöjä! Kivikautista keramiikkaa, oikealla vieläpä oikein asbestikeramiikkaa. Ensimmäinen kerta kun löysin tätä lajia. Tarjosin näistä viimeisenä päivänä porkkanakakkua, olivathan ne hienoimmat löydöt tältä kaivausjaksolta.

Valmiina lähtöön! Kuskia odotellessa piirustelin.

Kiertelyä Rautalammin hautausmaalla

Rautalammilla tuli vietettyä pari päivää, joten illalla ehdin hautausmaalle etsimään jääkärihautoja. Niitä ei löytynyt, mutta muuten hautausmaa oli mielenkiintoinen paikka. Löysin mm. muistokiven suomalaisille siirtolaisille, jotka lähtivät Keski-Ruotsiin ja sieltä 1600-luvulla Delawareen.

Director cantus Juho Väänäsen hieno hautakivi.

Muistokivi Rautalammilta sotiin 1939-1945 lähteneille.

Muistokiven laatta.

Rautalammin historiallisen yhdistyksen siirtolaisiksi erämaata raivaamaan ja sittemmin Amerikkaan lähteneille vuonna 1938 pystyttämä muistokivi.

Muistokiven teksti.

Rautalammin kirkko ja sankarihaudat.

Sankarihautausmaan muistokivi.

Vuoden 1918 muistokivi.

Rautalammin hautausmaalla oli monia kiinnostavia muistomerkkejä: yksi vanhalle kirkollekin.

Kollaalla kaatuneen vänrikin hauta. Muistokivi Sankarihaudoilla mainitaan erikseen.

Maanviljelijä ja kansanrunoilija Albert Kukkosen hautakivi.

Paluu Rautalammilta viikonloppua viettämään oli mielenkiintoinen, koska paikoin tiestä ei näkynyt kymmentäkään metriä eteenpäin sumun takia. Tähän viikkoon kuului poikkeuksellisen paljon "kruisailua", ja pääsin todistamaan monia tienvarren nähtävyyksiä. Varkauden jälkeen ihmettelimme tien pätkää, jossa maakunta vaihtui Etelä-Savon ja Pohjois-Savon välillä neljä kertaa muutaman kilometrin välein. Tie ei tuntenut mutkittelevan, joten onko maakuntaraja tuolla paikalla sahanterän muotoinen?

Pitkän, järven ylittävän moottoritien ajaminen sumussa oli jännittävää.

Helsingissä oli aikaa tapettavana ennen bussin lähtöä, joten pistäydyin Kampin antikvariaatissa. Löysin minulle tuntemattoman tistelukenttäarkeologiaa käsittelevän kirjan, Battlefield Detectices. Mielenkiintoista! Samoin löysin yllätyksekseni kasakoita käsittelevän teoksen, jonka aikanaan tilautin Turun yliopiston kirjastoon monen mutkan kautta.

Bussia odotellessa testasin Helsingin uuden baarin, Steam Hellsinkin, jonka steampunk henkinen sisustus teki hyvän vaikutuksen. Tilasin siitä maailman parhaasta ginistä tehdyn gin tonicin, ja täytyy myöntää että mainio oli. Luin samalla Katja Ketun Kätilöä. Busseja Turkuun lähtikin yhden sijasta kaksi, molemmat täpötäynnä.

Paimio & Lieto

Viikko kaksi hommissa alkoi Paimiossa, missä ei suoraan sanottuna ollut mitään erityistä. Väistelin hevosen ulosteita kaivamisen ohessa. Onneksi majoitus oli kotona.

Äestettyä alaa Liedossa.

Koska Paimio saatiin etuajassa tehdyksi, otimme ylimääräiseksi kohteeksi Liedosta äestyskohteen. Pintapoimimme äestetyiltä alueilta kvartsia ja löysin yhden mahdollisen työkalunkin: poran/purasimen.

Kvartsiesine, ilmeisesti pora tai purasin. Löytyi äestetyltä alalta pienen lammikon pohjalta.

Lounaalla Liedon kunnallistalolla tutkin kirjaston poistoja ja löysin pari hyödyllistä sotakirjaa: Eino Pohjamon JR 12 kertovan teoksen Konepistoolien aikaan ja Antti Juutilaisen Ilomantsi - lopultakin voitto. Viimeisessä paljon hyviä karttoja, osa samasta paikkaa mistä aloitimme tämän keikan.

Ylöjärvi

Viimeinen kohde oli vähiten odotettu, Tampereen lähellä Ylöjärvellä. Tontinomistaja oli onneksi mukava ja ymmärtäväinen, ja saa nyt ylpeillä omistavansa todennäköisesti Suomen koekuopitetuimman tontin. Edellisten useiden kymmenien lisäksi mekin lapioimme +10 kuoppaa löytämättä mitään.

Tampereen ja sen ympäristön liikenne hämmensi jälleen: Ylöjärvellä oli joka paikassa liikenneympyröitä, joissa sai kieppua ja käännellä. Ajoimme perinteisesti muutaman kerran ohi oikeasta kohdasta, mutta sellaista se on.

Näitä riitti Ylöjärvellä...

Naviugaattorikaan ei ehtinyt mukaan kaikkiin käännöksiin!

Tällä reissulla parasta olivat mukavat maanomistajat joka paikassa: ekan viikon kaupasta ostamani eväät jäivät lähes kaikki syömättä, koska saimme joka paikassa maanomistajilta runsaat eväät ja aamuisin majapaikasta aamiaisen. Ja tosissaan, löysin keramiikkaa ja tuon mahdollisen kvartsiesineen, joten tarjoilin Ylöjärvellä viimeisenä päivänä koekaivausryhmän perinteiden mukaisesti kakkua. Tässä tapauksessa porkkanakakkua.

100 kirjaa - osa 6

Taas tullut luettua nivaska kirjoja, mutta en ole jaksanut kuin GoodReadsiin päivittää lukutahdin. Niinpä tähän väliin katsaus lukemiini kirjoihin. Näistä ensimmäiset luin jo kesäkuussa, eli syytäkin päivittää tilannetta. Kohta 75% haasteesta saavutettu!

# 44 Huovinen, Veikko. Lampaansyöjät

Todellinen suomalainen klassikko, jota lukiessa tuli nälkä ja otin suunnan Kauppahallin lihatiskille.

# 45 Tuuri, Antti. Talvisota.

Hävettää etten tätä ole aiemmin lukenut. Aivan Tuntemattoman sotilaan veroinen ja TV-sarjahan tuli vuoden alkupuolella. Erinomainen kuvaus talvisodasta ja Taipaleesta. Joukkueenjohtaja mainitsee klassisessa lausahduksessaan arkeologit seuraavina bunkkerintutkijoina.

# 46 Wiest, Andrew. Vietnamin sota.

Tämä keikkui luettavien kirjojen joukossa aivan liian pitkää. Erinomainen artikkeleista koostuva katsaus Vietnamin sotaan joka ravistelee monia myyttejä, joita suomalaisessakin historiankirjoituksessa edelleen esitetään. Erityisen kiinnostavia olivat artikkelit median suhtautumisesta sotaan, USA:n länsimaisista liittolaisista sodassa sekä Yhdysvaltain jokipartioinnista.

# 47 Jansson, Tove. Vaarallinen juhannus.

Muumiklassikko, josta pidin kovasti. Ei siitä muuta voi sanoa.

# 48 Guareshi, Giovanni. Humoristin salainen sotapäiväkirja.

Toinen ikuisuuskirja listoilta, sain luetuksi heinäkuussa. Don Camillon kirjoittajan syvällinen ja viisas, surullinen sekä hauska kirja sotavankileirin elämästä.

# 49 Tuuri, Antti. Maan avaruus.

Antti Tuurin romaanien putki jatkui, ne kun lukee nopeasti ja mielellään. Amerikansuomalaiset kiinnostavat ihan työn puolesta, ja Tuurihan teki kunnolla tutkimustyötä kirjojensa eteen. Päähenkilöt vain tuntuvat näissä aina kumman tahdottomilta rievuilta. Nyt rakennetaan unelmayhteiskuntaa uuteen maailmaan.

# 50 Häikiö, Martti. Nokia: Matka maailman huipulle.

Nokia-historiikki, joka kirjoitettiin juuri ennen alamäkeä. Lukaisin tämän artikkelin taustamateriaaliksi.

# 51 Harris, David. The Archaeology of V. Gordon Childe: Contemporary Perspectives.

ks. http://kaivettuajakaivattua.blogspot.fi/2015/07/the-archaeology-of-v-gordon-childe-1994.html

# 52 Tuuri, Antti. Ameriikan raitti.

Päähenkilö lähtee Floridaan veroja pakoon. Joka väliin poltetaan tupakka, juodaan tölkki olutta ja taas on kinaa Ammattiyhdistysten kanssa.

# 53 Tuuri, Antti. Lakeuden kutsu.

Paluu Pohjanmaalle, tässä kirjassa jäi paljon vihjailujen varaan, selittämättä ja arvailujen pohjalle.

# 54 Tuuri, Antti. Taivaanraapijat.

Pilvenpiirtäjien rakentamista suomalaisvoimin. Aiheena kiinnostava, mutta jokseenkin Tuurin teemoja toisteleva. Heikoin tähän asti lukemistani Tuurin romaaneista.

# 55 Lauantaiseura. Tamminiemen pesänjakajat.

Suomalaisen poliittisen historian klassikko, Ylen Elävästä Arkistosta löytyy tähän liittyen kiinnostavia pätkiä.

# 56 Jermo, Aake. Teräsmyrskyssä loppuun asti.

Parempi kuin Siiranmäen miehet. Äyräpään ja Vuosalmen taistelut jatkosodassa.

# 57 Lang, Maria. Murha vuokralaisena.

Elokuvien innoittamana ryhdyin lueskelemaan näitä. Wijk selvittelee kuolemaa kerrostalossa ja juttu purkautuu hiljalleen kuin lankakerä. Puck puuttuu tästä tarinasta.

# 58 Halsti, Wolf. Talvisodan päiväkirja.

Pian talvisodan jälkeen kirjoitettu teos. Halsti kirjoittaa huollon näkökulmasta, mikä on suht harvinaista. Erityisesti jäi mieleen Halstin kommenteista sodan loputtua karjalaisten evakkojen kohtelu, kun talon isäntä vaati ruoasta ja majoituksesta kiskurihintoja: "Mieluummin olisimme pistäneet seipään nokkaan näitä kuin huopatossuja: venäläiset olivat ilkeitä käskystä, mutta nämä sydämestään"

# 59 Kleemola, Olli, Kinnunen, Aake & Kivioja, Virpi. Tuntemattomien sotilaiden albumi.

Yksityisten sotilaiden valokuvia sodan ajalta aihepiireittäin järjestettynä. Tarjosin tästä arvostelua pariinkin lehteen, mutta en saanut vastausta tarjouksiini.

#60 Kahaner, Larry. AK-47: The Weapon that Changed the Face of War.

Murheenkryynikirja, jonka toimittamistani odotin hiton pitkään Suomalaisesta. Lopulta sain tämän hetkessä AdLibriksestä, mutta siitä olenkin jo kirjoittanut. Tämä kirja on yksi monista AK-47:n historiikeista ja opetti, että jokainen rynnäkkökivääristä kirjoittanut on jo perusasioista eri mieltä. Kahanerin kirja on hyvin pätevä ja sopii erinomaisesti pariksi Aseiden aseelle.

#61 Oravisjärvi, Jani. Rahan synty.

Tuttu kollega kirjoitti mielenkiintoisen ja selkeän teoksen antiikin rahajärjestelmistä. Yllättävää, ettei tällaista perusteosta ole aiemmin ilmestynyt suomeksi. Suosittelen!

#62 McWilliams, Anna. An Archaeology of the Iron Curtain. Material and Metaphor.

Kirjoitin tästä arvostelun Muinaistutkijaan (tulossa 3/2015). Kylmä sota ja sen rajan, nimenomaan fyysisen rajan tutkimus ovat oivaltava tutkimuskohde. McWilliams kävi tutkimassa "rautaesirippua" Berliinissä, Itävallan ja Tsekin rajalla sekä Slovenian ja Italian rajalla.

McWilliams edustaa uutta esinetutkimuksen sukupolvea, jolle esineet ja fyysiset asiat itsessään ovat tärkeitä, eikä tutkimuksessa ole niinkään kyse siitä että jotakin esineryhmää tms. käytetään sosiaalisen, uskonnollisen jne. todellisuuden rekonstruointiin eli tulkinnan välineinä, ei kohteina. Tosin eipä McWilliamskaan mielestäni onnistunut "uudessa" esinetutkimuksessa: matkustelu kohteissa muistutti enemmän matkadokumentin tekemistä kuin arkeologista tutkimusta.

Teoksen saa muuten ilmaiseksi verkosta.

#63 Gronow, Pekka. Laulukirja. Työväen lauluja kahdeksalta vuosikymmeneltä.

Kartoitin työväenlauluperinnettä siltä varalta, että niissä mainittaisiin Kalashnikov-rynnäkkökivääri, neuvostoihmisen ihmease.

#64 Cook, Glen. Musta komppania.

Vuoden paras lukukokemus tähän mennessä. Mainostinkin jo tätä.

#65 Rantanen, Miska. Love Records 1966-1979: Tarinat, taiteilijat, tuotanto.

Tämäkin liittyy työväen lauluperinteen tutkimukseeni. Hyvin kirjoitettu ja kuvitettu historiikki, joka valaisi suomalaista kulttuurihistoriaa olennaisesti.

#66 Country Joe McDonald. ...Next stop is Vietnam the war on record: 1961-2008.

Antologian varsinaisena antina olivat 13 CD:tä täynnä Vietnamin sotaan liittyvää musiikkia (270 kappaletta), mutta mukana tullut paksu kirjanen valittujen kappaleiden ja uutispätkien taustasta oli mielenkiintoista luettavaa. Tsekkasin siis tämänkin Kalashnikov-mainintojen varalta ja niitä löytyikin.

#67 Kaarnakari, Ville. Kuolema kolkuttaa - Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz.

Hajanainen kirjanen "Eikan" elämänvaiheista. Luin parissa tunnissa, ja tiedän että paljon meheviä juttuja on karsittu kirjasta. Ajantappamiseksi ihan hyvä kirja,

#68 Lang, Maria. Vaarallista nautittavaksi.

Todella jännittävä dekkari, jossa Puckin ympärillä arvoitukset keriytyvät taas hitaasti ja piinaavan jännittävästi lankakerän lailla.

#69 Kettu, Katja. Kätilö.

Kas niin, nyt on luettu uutta suomalaisen naiskirjailijan kirjoittamaa tekstiä. Kätilö osoittautui todella hyväksi kirjaksi ja kieli oli herkullista. Jäin koukkuun ja luin kentällä kahdessa illassa + autossa. Lopussa oleva lähdeluettelo oli hienoa plussaa ja osoittaa, että Kettu kyllä tietää taustat tekstilleen.

Se vaan - näin yleistäen - suomalaisissa naiskirjailijoissa on tätä nykyä tyypillistä, että he kirjoittavat "hyvistä aiheista" mutta eivät tunne muuta tehokeinoa kuin inhorealismin ja eritteiden kuvaamisen. Viimeistä Katja Kettukin käyttää toistuvasti, mutta jotenkin se sujuu häneltä paremmin kuin Sofi Oksaselta.

#70 Karvonen, Erkki, Kortelainen, Terttu & Saarti, Jarmo. Julkaise tai tuhoudu! johdatus tieteelliseen viestintään.

Kattava, perusteellinen mutta nopeasti luettava kirja tieteellisen julkaisemisen ja yliopistojen roolin tämänhetkisestä tilanteesta. Enemmän kuvailee tilannetta kuin antaa ohjeita, ja hyvä niin, eli ei kannata lukea maksimoidakseen akateemiset pönönsä. 

Tärkeintä on, että kirja on terveen kriittinen nykytilaa kohtaan. Tämän pitäisi olla pakollista lukemista kaikille yliopiston kandivaiheen opiskelijoille.

Päivän sarjakuvapoiminta

Jotain tällaista arvelinkin:

Kirjan lumoissa

Vaikka Helsingin Sanomat usein suututtaakin minut surkeilla kolumnisteillaan, Turun Sanomista ja Turusta ylipäätään pöllityillä jutuillaan ja sillä PERKELEEN klikkaatätä-journalismillaan, niin heilläkin on kultaiset hetkensä. Innostuin suuresti 13.8. julkaistusta Toni Jerrmanin arviosta "Hiki ja veri haisevat 30 vuotta vanhassa Musta komppania -fantasiaklassikossa". Hyvin kirjoitettu analyysi fantasiakirjallisuudesta ja myyvä mainospuhe Glen Cookin Mustalle komppanialle. 

Vaskikirjan julkaisema kirja menikin tänään aamulla Vaskikirjastoon varaukseen ja ilahduin suunnattomasti, kun sähköpostiin tuli jo parin tunnin kuluttua pääkirjastosta ilmoitus "Varauksesi on saapunut". Hyvä Helsingin Sanomat! Hyvä Vaskikirjastot! Hyvä Vaskikirjat!

Hyvä Musta komppania!

Tämä ei ollut hyvä valinta päivälle, jona on kirja-arvostelulle deadline... pariinkin otteeseen on pitänyt livahtaa tietokoneelta lukutuoliin Mustan komppanian ääreen. Kun kirja-arvostelu tuli tehtyä valmiiksi, valitsin Tropico 2: Pirate Coven sijasta viihteeksi kirjan.

Glen Cookin kirja on juuri sellaista fantasiaa, josta pidän. Opin inhoamaan David Eddingsin fantasiakirjoja Belgarionin tarun jälkeen (oikeasti, huokaisin helpotuksesta lukiessani wikipediasta Daven potkaisseen tyhjää jo vuosia sitten) ja Tulen ja jään laulu oli suuri riemastuksen aihe minulle. TV-sarjaa tosin en arvosta, sellaista perhanan väkivaltapornoa teineille.

Kirjasta on luettuna noin 1/4, joten en anna vielä arviota, mutta koukuttavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Plussat toimivasta suomennoksesta.

Palaan lukutuoliini.

Tilapäispäivitys - maiharit toimivat yms.

Kengästystä, pyöräilyä ja marjastusta

Kas niin, kroppa alkaa viimeinkin olla kesän levon jälkeen työskentelykunnossa. Uudet maiharit saapuivat maanantaina ja polvikivut katosivat hetkessä. Kenkien sitominen vie paljon aikaa, mutta vastineeksi olen saanut monipuoliset (viidakkoon tarkoitetut) kengät joilla jaksaa marssia.

Kyllästyin etsimään hävittämiäni polkupyörän avaimia ja marssin Clas Ohlsoniin ostamaan rautasahan. Pakko oli tulla siihen lopputulokseen, että avaimeni ovat päätyneet maanläjittelykasaan jonnekin Harjavaltaan viime syksyn kaivausten jäljiltä. Lukko on nyt sahattu auki, pyörän renkaat on nyt pumpattu täyteen ilmaa ja pesu- ja öljyhuolto on tehty. Juuri kun sain kaiken valmiiksi, alkoi sataa. Suunnittelin meneväni vaapukoita etsimään huolto-operaation jälkeen, mutta tässä intiaanikelissä (sade, +28, potentiaalinen ukkonen) en kyllä lähde ryöppäilemään.

Niin, sieniä on löytynyt vaatimaton määrä mutta kolmen Ruissalon keikan jälkeen pakastimen alin loota on täpötäynnä mustikkaa. En ole aikaisemmin nähnyt metsää yhtä sinisenään mustikoita. Tänään ne lienevät jo ylikypsiä, joten olen vaihtanut vaapukanmetsästykseen. Mutta kuten mainittu, täytyy siirtää huomiseen.

Kiire tuli!

Lupasin Muinaistutkijaan kirja-arvostelun. Huomasin säikähdyksekseni, että jutun deadline onkin 15.8. EIKÄ 15.9. Hui! Onneksi on aikaa ja teksti on sujuvaa luettavaa, joten saanen kirjan luetuksi tänään. Jännä miten elämään tulee heti järjestystä kun on juttu, jolla on deadline.

Koulun penkillä on kivaa

Ilmoittauduin Turun Työväenopiston InDesign-kurssille, koska on pakko opetella se taito enkä ole riittävän spatiaalis-visuaalis-lahjakas ymmärtääkseni suoraan sivuntaiton saloja. Olen 1. varasijalla, toivon mukaan joku keksii syksyn viikonlopuiksi järkevän harrastuksen.

Tähän loppuun voisi kehaista koulu(tus)teeman mukaisesti yhtä Turun parhaista ravintoloista ja baareista, nimittäin Koulua. Istuin siellä eilen iltaa ja tilasin legendaariset Koulun Lohkoperunat (ISO peruna lohkoina, sipulirenkaita, suola/maustekurkkuja ja chilimajoneesia, mmmm). 

Ilmeisesti sössin tilauksen kovassa metelissä tiskillä lankkuperunoiksi, joten kun tarjoilija toi annostani sain ison vadillisen lankkuperunoita. Selitin, että on tapahtunut erehdys ja epäilin saaneeni jonkun toisen annoksen. Tarjoilija pahoitteli ja tuli pian takaisin oikean annokseni kanssa - jossa lohkoperuna oli korvattu tuolla muhkealla kasalla lankkuperunoita! Harvoin saa näin erinomaista palvelua, olletikin kun virhe tilauksessa oli mitä todennäköisimmin minun. Kiitos, Koulu!

Kirjasta opittua

AdLibris pieksi Suomalaisen Kirjakaupan 6-0. Kirjat tulivat kolmessa arkipäivässä. Tein tilauksen torstaina, ja kirjat olivat haettavissa keskiviikkoaamulla. Tästä kertoi tiistai-iltana tekstiviesti Postista, kun en ollut jakeluaikaan kotonani.

Otin luvun alle heti paikalla Larry Kahanerin  AK-47. The Weapon That Changed the Face of War (2007), eli sen jota yritin kahden kuukauden ajan tilata Suomalaisesta. Kirja oli kolmas lukemani Kalashnikovin historia, ja taas kerran tuli uutta ja vanhaa ja ristiriitaista tietoa. Kahaner ei täysin vakuuttanut toisen maailmansodan tuntemuksellaan: hän muun muassa piti saksalaisten aseistusta Operaatio Barbarossassa lähes konepistoolivaltaisena, vaikka saksalaiset sotivat pitkälti kiväärein. Mm. Albert Speer kertoo muistelmissaan käynnistään Lapissa, jonka aikana rintamalla sotilaat toivoivat lisää konetuliaseita käyttöönsä. Samoin MP-40:n suitsutus oli omituista, vaikka ase olikin käyttökelpoinen ja sittemmin länsiliittoutuneiden mosureiden mielestä parempi kuin omat aseet.

Kahaner loistaa sen sijaan monimutkaisten asetoimitusten ja USA:n asepolitiikan tuntijana. Lopussa oli kiinnostavin luku Kalashnikovista kulttuurissa (aka elokuvat, taide, patsaat), mutta se oli pettymyksekseni sangen luettelomainen. Hyviä oivalluksia hänellä toki oli.

Uutta tietoa

Varsinainen yllätys oli patruunoiden hylsyjen moderni merkitsemiskäytäntö. Aseiden lisäksi patruunoihin halutaan tätä nykyä merkinnät siitä, missä tehtaassa ammus on valmistettu, minne/kenelle se on toimitettu ja mitä erää se on. Merkinnät tehdään yleensä laserkaiverruksena. 

Etenkin Brasiliassa tuliaserikollisuus on vakava ongelma, ja maan tehtaat ryhtyivätkin merkitsemään ammuksia laserilla. Lukijoille tuttu brasilialainen Companhia Brasileira Cartuchos (CBC) merkitsee valmistamansa ammukset viisimerkkisellä koodilla hylsyn kannan reunaan. Muistin aiemmin mainitsemani Lugerin hylsyn ja riensin suurennuslasin kanssa kokoelmani ääreen. Tästä en kuitenkaan löytänyt kuin pienen pisteen kannan reunasta: patenttihakemuksessa osoitettu kohta on sileä, joten ammus on ollut vanhempaa tuotantoa.

Tulevaisuuden konfliktiarkeologien kannalta käytäntö on kuitenkin vallankumouksellinen. Sen avulla arkeologit pystyvät lukemaan taistelupaikkoja aivan uudella tavalla: patruunoiden varastokierto voidaan laskea, osanottajien määrä ja laatu (miliisien, poliisien ja armeijoiden ostamat erät merkitään erikseen) sekä ammusten kiertokulku.

Kenkiä ja kipuja

Polvikivut käännyttivät minut viimeinkin Varustelekan asiakkaaksi. Vuosi sitten minulla alkoivat keväällä pahat polvikivut kuin tyhjästä ja piti pitkään miettiä, mikä ne aiheutti. Lopulta hoksasin, että olin viikkoa aiemmin vaihtanut talvikenkäni kesäkenkiin. Kun vaihdoin takaisin varrellisiin talvisaappaisiin, niin jopas jalat parani!

Ostin UFFista reilu kuukausi sitten törkeän hienot kengät, mutta nyt näyttää siltä että esteettisyydestään ja mukavuudestaan huolimatta nekin käyvät polvilleni. Ei siis auttanut muuta kuin etsiä varsikengät eli maiharit. Minulla oli opiskelujeni alkuaikoina Salainen Agentti -liikkeestä ostetut Muukalaislegioonan maiharit, jotka olivat erinomaiset. Ne kestivät vaikka mitä ja jalat kestivät niissä, mutta lopulta niihin tuli yksinkertaisesti liian suuria reikiä pinnalle. Seuraajat, suomalaiset maiharit eivät kestäneet vuottakaan kun pohja lähti irti. Olen siis ollut poikkeuksellinen arkeologi, maihariton hyvin pitkään. Mutta nyt, kiitos Varustelekan, olen korjaamassa tätä ankaraa puutetta elämässäni. Sillä välin pitänee liikkua romahtamaisillaan olevissa talvikengissä pidemmät reissut maailman Turuilla ja Turun toreilla.

Muitakin kipuja on kertynyt. Toukokuussa ranteet ja sormet kipeytyivät ankarasta ATK-työskentelystä. Jos saan parin viikon kuluttua anomani apurahan, niin ostan ergonomisen hiiren Itäiseltä Pitkäkadulta tietokoneliikkeestä. Plus hankin uuden kirjahyllyn. Lattia on käytännössä horisontaalinen kirjahylly.

Raportoin kiputilanteesta lisää tilausten saavuttua. Kohta talvikengillä Ruissaloon etsimään kanttarelleja!

H2Ö: lauantai

H2Ö:n lauantai oli vähän perjantaita vaisumpi, syytän väsymystä. Samoin illan sade hieman kiusasi, mutta ei suoranaiseksi haitaksi asti. Saavuin aikaisemmin kuin perjantaina ja päädyin kuuntelemaan energistä Pintandwefallia.

Pintandwefall Veistämössä.

Tämä päivä oli enemmän mukavaa harhailua pisteestä toiseen. Isi istuu puussa oli hauska, samoin harvinaisen mainio Kuningas Yrjö. Erityisen miellyttävä yllätys oli helevetin hyvä Cats on Fire (taputin vieressäni seisovaa Vaasasta kotoisin olevaa kollegaa olkapäälle tästä hyvästä). Harhailuun kuului myös tavallista aikaisempi syöminen. Onneksi en ottanut riisikebabia, ne olivat alkaneet tarjota mukaan tulevat kasvikset suoraan pakastimesta. Pahoitellen mutta alennusta antamatta.

Annokset on nimetty ajatuksella.

Isi istuu puussa Kesannolla.

Ainut, jonka kuuntelin alusta loppuun oli ihana Tanssiva karhu. Ryhmän mukana liikkui karhu, joka aluksi möyri Kesannon lavalla ja tuli sitten yleisön joukkoon rapsutettavaksi.

Tanssiva karhu esiintyy.

Karhu yleisön joukossa. Vihje: karhu oikealla istumassa penkillä.

Tanssiva karhu loi hienon tunnelman!

Tanssiva karhussa on vahvat Ultra Bra -vibat, mutta klooni se ei ole (latasivat muutama päivä sitten Youtubeen musiikkiaan, muutes!). Ja totta kai kirjoittajastakin oli kiva paijata karhua:

Kirjoittaja raaputti karhua kaksin käsin.

Ai niin, M.A. Numminen oli paikalla ja sain häneltä Tunnelmassa -levyn kanteen nimmarin paremmalle puoliskolle. Numminen opetti alkeisruotsia ryhmälle, johon oli ennakkoilmoittautuminen. 40 valitun joukossa oli myös edellä mainittu karhu. Minkähänlaisen kirjeen se laittoi ennakkoilmoittautumiseen, jossa piti perustella opetukseen pääseminen?

Uhrijuhla. Ihan ok.

Loppuilta olikin sitten sadetta ja fyysistä väsymystä. Odotin SeLvhenterin ja We Jazz DJ's keikkoja, ne olivat samaan aikaan. Ensimmäinen oli karvas pettymys minun maulleni. Jälkimmäinen tunnelmoi puoliltaöin Ponttoonilla, ja musiikki oli hyvää - mutta ei jazzia. Oli kiva nähdä yleisön tanssivan pimenneen Ruissalon valoissa sydämensä kyllyydestä.

We Jazz DJ's tanssitti Ponttoonilla.

Ensi vuonna TAKUULLA uudestaan!